Moi vaan! Täällä on Tatu, niinkuin voitte kategoriankin nimestä päätellä. Eilen ei ollut sutturoita, koska minä ja Nanne ja joukko muita olimme juomassa! Meidän piti päivittää tätä kännissä mutta niin ei tapahtunut. Ah ja voi, mutta nyt haluaisin kertoa teille mielidiktaattoristani koskaan. Kyllä, nyt seuraa historiallinen oppitunti! Aiheena on suurmiesten suurmies, Paraguayn itsevaltias, Francisco Solano Lopez.

Paraguayhan on väkiluvultaan Suomen kokoinen ja muutenkin kerrassaan mitätön valtio Etelä-Amerikassa joka on köyhä jopa maanosansa standardeilla ja jolla ei ole oikestaan mitään muuta joka jotenkin nostaisi sen muiden valtioiden yläpuolelle, lukuunottamatta harvinaisen epäonnista historiaansa joka koostuu lähinnä hullujen diktaattorien vallan alla olemisesta. Esimerkiksi 1800-luvun alkupuolella vallinnut Jose Gaspar Rodrigues de Francia sulki koko valtion rajat kaikelta ulkopuoliselta, lakkautti yliopistot ja sanomalehdet, tapatti kaikki maansa koirat ja vaati että kaikkien on nostettava hattua tervehtiäkseen ja hatuttomien pidettävä päässä lieriä tätä varten. Kylmän sodan aikana maata johtanut Alfredo Stroessner taas hamusi maahan vallasta syöstyjä natseja ja kidutti vastustajiaan kuoliaaksi moottorisahalla ja remiksasi näitten kuolinhuudot polkan kanssa, jota hän sitten kuunteli vapaa-aikanaan. Nämäkään eivät kuitenkaan vedä vertoja Lopezille.

Lopezin suurin saavutus oli se, että hän onnistui tapattamaan eräiden arvioiden mukaan 90% Paraguayn miespuolisesta väestöstä (ja joka tapauksessa yli 50% asukkaista). Tapattamisen keinona oli Kolmiliiton sota, ehkä seinähulluin sota ikinä jossa vastakkain olivat Paraguay sekä Argentiinan, Brasilian ja Uruguayn muodostama kolmiliitto. Jonkinmoisena vertauskuvana sodan julistaminen oli Paraguaylle suunnilleen yhtä järkevää kuin olisi Kanadalle julistaa sota Yhdysvalloille, Venäjälle ja vielä kaiken hyvän lisäksi Kuuballe. Kenelläkään paraguaylaisella ei tietenkään ollut mitään oikeutta antautua, ja kaikki jotka osoittivat vähänkin merkkejä pelkuruudesta ammuttiin.

Huolimatta sodan vähäjärkisyydestä Paraguay kesti yllättävän pitkään, jopa viisi vuotta (1865-1870). Tässä ei auttanut yhtään se että Lopezin sotilaskomentajan lahjat olivat perunan luokkaa ja hänellä oli tapana ruoskia ja/tai teloittaa kaikki joita hän vähänkin epäili epälojaaliudesta. Näihin kuuluivat useat Paraguayn parhaista kenraaleista, hallituksen jäseniä, Lopezin oma veli ja muita sukulaisia, ja ei ehkä vähäisimpänä Lopezin oma äiti, joka tosin pelkästään ruoskittiin ja jota ei ehditty teloittaa. Oikeastaan ainoa henkilö johon Lopez luotti oli rakastajattensa Eliza Lynch, irlantilainen huora joka oli ehkä vielä Lopeziakin hullumpi ja joka organisoi Paraguayn naisia keihäillä aseistetuiksi amatsoonirykmenteiksi että tappotyö saataisiin ulotettua kumpaankin sukupuoleen.

Sodan alkaessa kääntyä tappiolliseksi Lopez teki niinkuin kuka tahansa järkevä diktaattori ja määräsi koko Paraguayn pääkaupungin Asuncionin väestön muuttamaan viidakkoon, johon alettiin rakentaa megalomaanisia keisarillisia palatseja ja muita. Tässä vaiheessa Lopez mm. päätti julistaa itsensä pyhimykseksi, joka tapahtui sillä että kaikki tätä vastustavat piispat ammuttiin kunnes piispankokous suostui tähän hankkeeseen. Loppuvaiheessa Lopez harkitsi koko Paraguayn kansan kollektiivista joukkoitsemurhaa, mutta lopulta brasilialaiset onnistuivat ampumaan hänet kun hän yritti paeta hyökkäystä.

Parasta tässä on, että kaikesta tästä huolimatta Lopez on edelleen Paraguayssa kansallissankari jota pidetään yhtenä maan parhaista johtajista koskaan. Paraguay on ilmiselvästi ihana maa ja en halua käydä siellä koskaan.