Minun oli vaikea saada unta. Aivan lapseni makuuhuoneen ulkopuolelta kuului askelia. Se oli Jan Vapaavuori. Hän oli vainonnut meitä jo monta viikkoa eikä tämä painajainen loppuisi koskaan. Öisin hän koputteli ikkunoihin ja huuteli rivouksia, päivisin hän oli kateissa mutta saatoin nähdä nahkakengän painauman pionipenkissäni ja kädenjäljet oveni kahvalla. Hänen läsnäolonsa oli kuin pahanhajuinen hengitys, joka muistutti olemassaolostaan aina silloin kun sitä ei olisi kaivannut.

Käynnistin auton. Näin liikettä katajapusikossa. En jaksanut enää reagoida siihen mitenkään. En tiedä miksi hän oli valinnut meidät ja mitä hän meistä halusi, mutta fakta oli se että hän oli aina läsnä. Painaessani kaasua olin näkevinäni Jan Vapaavuoren ylittävän kadun takanani, suuntana taloni piha.

Töissä ollessani sain soiton. Lapseni ääni oli itkuinen. Jan Vapaavuori oli ikkunan takana ja tuijotti lastani, eikä hän vieläkään räpytellyt silmiään. Jan Vapaavuori ei koskaan räpytellyt silmiään. Lapseni kysyi minulta miksei painajainen lopu. En osannut vastata. Työpäivän aikana mietin, miksi Jan Vapaavuori oli edes olemassa, mutta edes nettipalstojen selailu ei auttanut minua. Oli vain vaalimainoksia, haastatteluja ja tukiryhmien itkuisia, homssuisia äitejä. En ollut ainut, mutta nyt se ei lohduttanut minua.

Palasin kotiin, mutta kuten aina ei kotiinpaluu ollut hauska. Jan Vapaavuori oli jossain lähellä, kuulin varisten raakkuvan hätäisesti läheisessä kuusikossa. Ehkä Jan Vapaavuori horrosti päivät siellä, ken tietää. Teimme vaimomme kanssa ilottoman lounaan. Jan Vapaavuori oli jo herännyt, sillä kuulimme pihalta rivoja huutoja ja naurua.

Illalla yritin katsoa televisiota. Näin Jan Vapaavuoren kalpeat kasvot ikkunassa, hän virnisti meille. Karjahdin ja lähestyin ikkunaa, mutta hän oli kadonnut kuin tuhka tuuleen. Kohta talon toisella puolella olevaan kattoikkunaan koputettiin ja tiiliskivi räsähti sisään.

Panimme maaten. Lapseni oli itkenyt, hänen silmänsä olivat punaiset. Otimme hänet viereemme yöksi ja kuuntelimme, miten Jan Vapaavuori mellasti pihallamme.