Oli aivan tavallinen aamupäivä naisen ja sian asuinrakennuksessa. Viivi, tuo jatkuvan premenstruaalinen suoratukka, valmistautui harrastamaan joogaa tai astraaliterapiaa tai mitä tuo naisellisen huithapeliuden ilmentymä sitten harrastikaan. Wagner taas löhötti sohvalla ja joi kaljaa, sillä näin miehet tekevät amerikkalaisten sitcomien ja muiden melko varmaksi luotettavien lähteiden mukaan. Kaikki oli niinkuin aina ennenkin.

Niinkuin aina ennenkin, näiden kahden sukupuolisen representaation, joista toinen oli sika (tähän palaamme vielä,) päivään kuului hyödytön riita jostakin aiheesta. Tällä kertaa kyseinen aihe olivat taas kerran Wagnerin omnipresentuaalit kalsongit, jotka Viivi tahtoi viedä pyykkiin - Wagnerin tästä kieltäytyessä hupaisin lopputuloksin. Tämä riita kesti minuutin ja päättyi Wagnerin äkäisiin mietteisiin Viivin naiseudesta - tavalla joka ei ollut edes humoristinen mutta silti luultavasti tulisi aiheuttamaan monta tukahdutettua naurunhörähdystä ja "Elämää, niin elämää"-lausahdusta punatukkaisten, 40-vuotiaiden sosiaalityöntekijöiden taholta joiden etunimi oli Hellevi ja sukunimen pääte "-ainen". Jos he siis olisivat tätä ennalta-arvattavaa parisuhdekonfliktia päässeet seuraamaan, kuin kärpäset katossa.

Wagner joi lisää kaljaa, vaihtoi TV-kanavaa ja valmistautui menemään ulos jossa hän eittämättä kohtaisi stereotyyppisen ihmisen jota hän ei tulisi kohtaamaan enää koskaan mutta joka niiden kolmen stripin ajan joissa hän on mukana osoittaisi stereotypiansa naurettavuuden rajat niin pitkälti kuin ne kolmessa stripissä voidaan osoittaa. Tällä kertaa tämä pirullinen kierre kuitenkin katkesi siihen, kun asunnon ovi potkaistiin rikki, ja Wagnerin ponkaistessa jaloilleen Viivi kirkaisi ja hänen tukkansa nousi jotenkin vielä pystympään, niin vaikealta ymmärtää kuin se kuulostaakin.

Ovesta tunki sisään naapurustoa - noita yrmeäilmeisiä hattupäitä jotka normaalisti kuvastivat suomalaisen kansanluonteen ilottomuutta mutta joiden kasvoissa paloi nyt viha, samalla liekillä kuin heidän käsissään olevissa soihduissa ja hirttoköysissä. Fileerausveitset kädessään he lähestyivät tuota pariskuntaa, joka oli niin paljon kuin kaikki pariskunnat, sanomatta sanaakaan ennen kuin yksi heistä, parrakas, mitäänsanomaton mutta silti jotain outoa vetävyyttä omaama puhkesi puhumaan. Ja hän lausui:

"Siis voi helvetti nyt sentään. Viivi on NAINEN. Wagner on SIKA. Viivillä ja Wagnerilla on suhde johon kuuluu seksuaalinen osa, NAISEN JA SIAN VÄLILLÄ. Ei sillä oo vittu mitään väliä että kyseessä on antropomorfinen sika koska se on tehty selväksi monta kertaa että ei kyseessä ole mikään metafora vaan Wagner tosiaan on sika. Jotkut ihmiset sanoo että moraalista rappiota edustaa se kun homot pussailee telkkarissa viattomasti tai shampoomainoksessa on viatonta nudismia, mutta että tätä päivälehdissämme? Ja kuka muuten tiesi että Viivi ja Wagner alkoi Kultapossu-lehden sarjakuvana? Ja millä ihmeen lihaksella Juba piirtää kaikkien näiden vuosien jälkeen huonommin kuin alkaessaan?"

"Ainakaan tässä sarjakuvassa ei ole yhtään siiliä joka kiroilee koska sepä vasta olisikin maatamurtaaaaaghkruiiiiik," sanoi Wagner, ja olisi sanonut enemmänkin, mutta hänestä oltiin jo vuolemassa lihaisia pekonisiivuja ja kivun aiheuttama shokki oli jo rekisteröitynyt tuon kävelevän abominaation pienissä sika-aivoissa.