Heräsin aikaisin. Liian aikaisin. Suussani maistui paha ja päätäni jomotti. Kurottauduin yöpöytäni ylle ja nielaisin Buranan. Minulla ei ollut vettä. Tunsin, miten lääke takertui kurkkuuni. Sattui, kaikkialle. Hiukseni löyhkäsivät tupakalta ja joltain muulta, en tiedä miltä.

Nousin ylös sängystä ja olin kaatua. En tiennyt kuinka monta promillea alkoholia minulla oli veressä. Toivottavasti alle rajan, sillä olinhan lähdössä ajamaan kauas. Horjuin keittiöön ja tuijotin pitkän aikaa jääkaappia. Päätin olla tekemättä ruokaa sillä en jaksanut. Join lasillisen maitoa. Sitten toisen. Söin hieman jugurttia. Vitutti.

Pakkasin kimpsut ja kampsut ja rämmin autolle. Haavin varsi oli jumissa. Sain jotenkin runnottua sen takapenkille. Tuntui, että tukehdun tavaravyöryn alle. Istuin ratin ääreen ja käynnistin auton. Tajusin, että minun pitäisi tankata, ja olin köyhä. Vitutti lisää.

Lähdin ajamaan kohti länttä. Juutuin jokaikiseen punaiseen valoon jota matkalla oli. Päästyäni moottoritielle tajusin, että bensavalo vilkkui, joten käännyin lähimmälle huoltoasemalle ja tankkasin. Matka tuntui pitkältä ja kylmä hiki valui pitkin otsaani. Aamu oli kylmä ja pimeä, tuuli ja sadekuurot vihmoivat. Bensaa tankatessa pistooli vihoitteli ja jouduin olemaan asemalla noin kaksikymmentä minuuttia.

Ajoin halki loppumattoman talousmetsän kuunnellen musiikkia. Yksikään levy jonka olin ottanut mukaan ei tuntunut siltä oikealta, joten virittelin radiota. Liian myöhään tajusin ajavani reilua ylinopeutta ja liikennevalvontakameran välähtäessä säikähdin ja olin ajaa ojan. Hieman kakkaa turahti housuun. Ainoat radioasemat jotka kuulin olivat NRJ ja Sputnik. Päätin kuunnella Sputnikia. Sieltä tuli venäläistä iskelmää teknotaustoilla. Ihanaa! Pysähdyin Karjaan Shellille ja söin kylmän pasteijan ja ison kupin vanhaa happoista kahvia. Tuhlasin vähiä rahojani Photoplay-automaattiin ja vihasin, miten vihasinkaan, tuota polygoninarttua joka keikisteli ruudulla muistuttaen minua siitä etten ollut koko elämässäni saanut mitään muuta kuin turpaan. Olinhan hyönteisharrastaja - laiha, ruma mies, jolla oli valtavat pullonpohjalasit, ruutupaita, kyky puhua vain karrikoidun huolellisella kirjakielellä ja Aspergerin syndrooma. Ja eilinen! Löin nyrkillä pöytään. Nyrkkiini sattui.

Pääsin Hankoon ja kävelin upottavassa hiekassa järven rantaan. Aurinko oli noussut. Tuuli oli tyyntynyt. Oli painajaismaisen kuuma. Tajusin, että minulla ei ollut mitään juotavaa. Halusin kärsiä, joten tartuin haaviini ja ryömin halki nokkospusikon rantaan asti. Pistokset sattuivat aivan saatanasti. Kompastuin rautalankakerään ja kaaduin rähmälleni jääkylmään veteen. Tupakka-askini kastui. Nostin sen puunoksalle kuivumaan.

Paikalla oli tuhansittain sudenkorentoja. Yhtä lajia. Lukemattomat siniset tikut tekivät täysin mahdottomaksi nähdä mitään muuta kuin sitä yhtä ja samaa lajia. Yritin epätoivoissani haavia kiinni edes jotain mutta surkean koordinaatiokykyni takia iskin vahingossa itseäni kyynärpään kiukkuhermoon. Valahdin maahan ja karjuin tuskasta. Tunsin hyttysten purevan jalkojani. Kutina oli lähestulkoon sanoinkuvaamatonta.

Kulutin paikalla kolme tuntia. Näin kaksi lajia sudenkorentoja. Huomasin liian myöhään punkin tarttuneen minuun eilisiltana. Punainen rengas turvonneen hämähäkkieläimen ympärillä kertoi, että olin saanut borrelioosin. Taivaalle kohonneet mustat pilvet kertoivat, että kohta sataisi vettä. Palasin hyttysparvessa takaisin autolle ja huomasin kävelleeni harhaan. Minun oli tunkeuduttava läpipääsemättömän pajuvitelikon läpi. Oksat hakkasivat naamaani ja kerran astuin syvään mutakuoppaan. Saappaani täyttyi vastenmielisen hajuisella liejulla.

Pääsin autolle kun ensimmäiset raskaat sadepisarat iskeytyivät hiedan pintaan. Kaivelin taskujani ja tajusin kaksi asiaa: olin unohtanut tupakka-askini puunoksalle enkä tiennyt missä autonavaimeni olivat. Muistin, miten olin kaatunut nokkospuskassa. Palasin takaisin ja etsin ensin tupakoitani, mutta en löytänyt niitä. Menin kontilleni maahan ja iskin kourani syvälle liejuun, haparoiden ja tunnustellen. Sade kasteli minut likomäräksi. Nokkoset polttivat. Kouraisin vahingossa ampiaista, joka pisti minua peukalonhankaan. Halusin kuolla.

Palasin autolle. En ollut löytänyt avaimia. Ryömin auton alle sateensuojaan ja huomasin, että avaimet olivat maassa aivan nenäni edessä. Tartuin niihin ja ryömin pois auton alta, iskien polveni kipeästi männynjuureen. Samalla paikalle kaarsi autolastillinen humalaisia, keski-ikäisiä turisteja.
"KATOTSÄ PERHOSIA"
"En. Sudenkorentoja.
"MEIDÄN MÖKILLÄ ON SUDENKORENTOJA."
"... mmmhmmh"
"ENNEN OLI ENEMMÄN SUDENKORENTOJA OLI NIITÄ SINISIÄ NYT ON VAIN NIITÄ TOISIA"
Pakenin paikalta. Tie oli liukas ja autoni joutui vesiliirtoon. Ajoin venäläisen autorekan alle ja kuolin sairaalassa sisäiseen verenvuotoon.