Istuin lento-aseman penkillä ja luin Financial Timesiä - ironisesti sinisten, järkähtämättömien silmieni viiltävän katseen alla oli juuri uutinen joka kertoi Pampersin osakekurssin dramaattisesta ja selittämättömästä noususta - kun näin Max Horkan kävelevän minua kohti, Isabella vierellään.

Myönnän että minunkin kaltaiseni, kovissa kouluissa koulutetun liiketalousneron, mieli järkähti tästä yllättävästä näystä. Kasvoissani vilistivät erilaiset tunteet, jotka suurin vaivoin sain kuitenkin rajoiutettua nenäni vasempaan puoliskoon joka hetkellisesti näytti joutuneen hirmumyrskyn kouriin, ja siirsin katseeni tuohon häpeämättömään. Hän katsoi minua samalla lailla, sinisen arjalaisten pupilliensa välkkyessä, ja hymyili ylimielisesti. Max Horkka!

Max Horkka! Ensimmäistä kertaa tutustuin häneen suuressa vaippakokouksessa Singaporessa vuonna 2003. Nin, en häpeä tunnustaa että me molemmat saamme suurta nautintoa vaipoista. Älkää luulkokaan että siinä olisi jotain seksuaalista, olinhan nimittäin kastroinut itseni huomattuani että testosteronikuohut jotka koin joka kerta nurkanvaltauksen jälkeen häiritsivät työtäni, mutta nautinto jonka me saimme tiedosta että suurissa liiketaloudellisissa neuvotteluissa joissa päätettiin miljoonien kohtaloista me kumpikin käytimme vaippoja on suurempi kuin mitä pelkät työmuurahaiset voisivat käsittää.

Muistan vielä kun tapasin hänet - tuon järkähtämättömän kädenpuristuksen, saman ylimielisen hymyn, ja ennen kaikkea jäntevät pakarat ja niitä ympäröineet buddhalaisten munkkien käsin hikipajassa tekemät Poochon-vaipat kultaisine brodeerauksineen. Omat vaippani olivat kotimaista tuotetta ja vaikka ne hyväilivätkin kannikoitani tavalla johon edes taidokkain thaimaalainen ei pysty tiesin että tämän kerran hän oli voittanut minut, ei pelkästään miehekkyydessä, älyssä ja rahakkuudessa vaan myös vaippojen ylhäisellä tasolla. Samalla tavalla hän oli minut jo voittanut ennen tuota seminaaria Internetissä, keskustelusivuilla, lempinimellä "KapteeniHalikarhu", ja samalla tavalla hän tuon tapaamisen jälkeen voitti minut kerta toisensa jälkeen, lemmessä, rahassa, vaipoissa.

Ja suuressa vaippakokouksessa tapasin myös Isabellan. Isabella, kulmikkaine kasvoineen, silti niin naisellinen, terävät rinnat jotka hyvin ranskalaisesti törröttivät delfiiniteepaidan alla, vaaleanpunaiset kangasvaipat, kaikin tavoin nainen jonka naiseuden ylivertaisuuden tiesi siitä että jopa kastraation jälkeen tunteeni häntä kohtaan eivät olleet vähentyneet tippaakaan. Silti terävä liikenainen, nero suorastaan, lähes tavoittamaton, ja nyt Max Horkan vieressä. Oliko tuo näätämäinen mutta silti niin adonismainen heittiö myös kietonut kätensä Isabellan ympärille?

Max katsoi minua, ja hänen hymynsä leveni, ja hetken ajan hänen katseensa viivähti housujeni tienoilla - olin noussut seisomaan ja yritin hienovaraisesti ja huomaamattomasti jännittää lihaksiani - ja yhtäkkiä hän tiesi, minä tiesin että hän tiesi ettei minulla ollut vaippoja, ja hän heilautti poikamaisen ketterästi lannettaan ja liikkeestä huomasin että hänellä oli vaipat, kyllä, tällä lentokentälläkin hänellä oli vaipat, tuhansien ihmisten joukossa, ja olin sulaa tuon julkeuden edessä, ja voi tosiaan minä tiesin, ja hän tiesi että minä tiesin, ja minä tiesin että hän tiesi että minä tiesin ja Isabella tiesi tämän kaiken ja kyllä, Isabellakin oli siirtynyt Maxia lähemmäksi, ja luotin siihen että hän ei tiennyt että kuin nurkkaan ahdistetulla rotalla minullakin oli vain yksi toimintamahdollisuus, ja dynaamisesti ja ryhdikkäästi minä sonnin itseni.

Ja lentokentällä ihmiset kääntyivät yhtenä miehenä ja naisena katsomaan minua, ja sitten he juoksivat pakoon, he kaikki juoksivat, Maxkin juoksi, hän juoksi hurjaa pakokauhuravia jonnekin kaukaisuuteen, mutta Isabella ei juossut, Isabella astui lähemmäksi, ja minä tiesin että tänä iltana hänen sirot ja manikyroidut kätensä tulisivat vaihtamaan minun vaippani.