Moi fanit!

Eilen oli päivityksetön päivä. Ah ja voi! Se johtunee siitä että Tatulla ja Nannella on ollut parempaakin tekemistä, esim. sairastaa ja teloa itseään kännipyöräillessä. Minulla esimerkiksi on perjantaisen seikkailun jäljltä varsin naseva naamavärkin koriste, turpeanpaksu huuli, ja leuassa vielä reipas tiikerinmetsästysarpi ja hammaskalusto uudessa uskossa. Ja kohta seuraa rahanmenetystä. Voi helvetti! Alkoholi on hieno juoma ja sillä voi saada jopa ilmaisia plastiikkakirurgioita randomaattisiin kohtiin itseään.

Mutta joo! Tosiaankin kuukausi on kiitettävä määrä, ja siinä ajassa ollaan erittäin mallikkaasti onnistuttu suttaamaan hirveää paskaa jo lähes 110 kirjoitusta. Enemmänkin olisi, mutta eräässä vaiheessa poistelimme muutaman siitä syystä, että ne olivat hävettävän hirveää kakkaa ja on aina olemassa mahdollisuus että joku, esim. vanhemmat, pomo, rehtori tai presidentti, lukee ne ja toteaa meidän olevan ihan täysiä hönttipönttejä, ja sekös vituttaisi. Mutta lähes 110 kirjoitusta! Se tekee lähemmäksi neljä päivässä. Lähinnä näitä ovat todellakin tuottaneet Nanne ja Tatu, Ansku on tehnyt pienen, siron naisellisen osansa, ja välillä myös vieraskynäilijöitä on käytetty hyväksi.

Melko suuri osa kirjoituksistahan kirjoitettiin tuossa alussa, kun luomisen vimma oli armoton ja tekstiä syntyi kuin lapsia Duggerin perheelle. Nyt on tahti hieman laantunut, varmaan siksi että olemme vanhentuneet arvokkaasti ja eläköityneet, ja lisäksi tosielämän kiireet ovat taas iskeneet päälle. Ei voi mitään! Toivottavasti jaksatte seurata vaikka joka kolmas tunti ei päivitystä tuliskaan.

Me kaikki haluaisimme ihmetellä minkälainen ihminen kirjoittautuu faniksemme blogilistassa tai lukee tätä säännöllisesti, etenkin jos otetaan huomioon että tän idea oli alunperinkin olla roskasankona kaikelle sille mikä päässämme liikkuu. Ilmoittakaa itsestänne! Esim. kommentteja tähän blogiin olis tosikiva saada ja sit voitte tulla riehumaan meidän irkkikanavalle (#irstaatsutturat @ ircnet) tai http://irc-galleria.net/channel.php?channel_id=2318296. Kyllä, meillä on tuollaisia hirvityksiä, on 2000-luku, olemme osa nousevaa nuorta sukupolvea joka verkottuu huvikseen ja vittuillakseen.

Sanokaa jee!