Mirkku rakasti eläimiä. Hän rakasti kaikkia eläimiä, kokoon ja jalkojen lukumäärään katsomatta. Isopanda sai aikaan iloista hihkumista, mutta niin sai myös mäntykiitäjäkiho, sokeritorakka, kihomato ja kaljurotta. Mirkun mielestä elämä oli ihanaa ja eläimet osoitus elämän ihanuudesta. Tämä oli totta kai sangen ihanaa.

Mirkku ei tappanut eläimiä, ei ensimmäistäkään. Hyttyset torjuttiin Offilla, ei läpsimällä, jos torjuttiin ensinkään. Kyyt kannettiin varovaisesti pois tieltä. Edes kärpäsiä ei Mirkku tappanut. Itse asiassa hän yritti antaa eläinten elää omaa elämäänsä.

Pekka, Mirkun paras ystävä, ihmetteli toisinaan daamin toilailuja. Kun kesähelteillä Höytiäisen rannalla viisi suppupaarmaa nakertelivat Mirkun olkapäitä, oli Pekka varovaisesti yrittänyt hätistellä niitä pois. Mirkku kuitenkin hermostui siitä pahanpäiväisesti.
"Antaa paarmojen paarmailla", tiuskaisi hän, ja Pekka oli kohauttanut harteitaan.
"Olisihan se helpompaa jos ne eivät nakertelisi", yritti Pekka selitellä, mutta Mirkku oli puuskahtanut pahantuulisesti ja mennyt uimaan.

Mirkun eläinrakkaus oli siis kaikin puolin täydellistä, zeniläistä, uhrautuvaa ja esimerkillistä. Kaikki olikin hyvin siihen aamuun asti, kun Mirkku tunsi nivusissaan ikävää kutinaa. Päivä oli hankala, kun häpykukkula kutisi kuin vietävä. Mirkun tarkastaessa asian hän löysi pari pientä, kutisevaa puremaa pehkonsa seasta. Hieman hän ihmetteli hyttysten kykyä suuntia intiimeille alueille, mutta päätti jatkaa elämää.

Yöllä kutina vain yltyi, ja lopulta Mirkun oli pakko antautua ja kävellä kylpyhuoneeseen ottamaan antihistamiinia. Hieroessaan sitä itseensä hän näki häpykarvalla killivän pienen mustan pisteen. Hän ymmärsi välittömästi mistä oli kyse. Hänellä oli satiaisia.

Mirkku oli nyt hätää kärsimässä. Hän kokeili luomumenetelmiä satiaisten poistoon, mutta nuo Saddamit eivät vaan lähteneet mihinkään. Pureskelivat - tai imeskelivät, kuten Wikipedia kertoi - vain, ja pitivät elämää. Mirkkua itketti. Eihän hän voisi noita tappakaan, mutta voi perkele, nehän imeskelivät hänen pimppansa ympärystää.

Pekastakaan ei ollut apua. Mies vain sytytti iänikuisen piippunsa ja myhäili kierosti. "Niin, minultahan sinä ne sait", sanoi Pekka.