En saanut unta. Eteisessä oli jäätävän kylmä, ikkunat olivat huurussa, ja Rengastaja oli ottanut makuupussini. Hän kuorsasi ja röhki kovaäänisesti ohuen seinän takana, tuvassa, jossa kamiina lämmitti muuria. Tiesin, että kohta olisi aamu. Aamu Rönnskärin lintuasemalla.

Kello soi jo tunti ennen auringonnousua, ja olin tuskin saanut avattua silmäni kun Rengastaja ryntäsi huoneeseen ja alkoi karjua minulle. En ymmärtänyt sanaakaan hänen puheestaan, mutta vihainen hän oli. Yritin luikahtaa ohi, mutta en päässyt - Rengastajan suuri ruho tukki pakoreittini. Rengastaja osoitteli vaatteitani ja mylvi jotain. Pukeuduin, joka ilmeisesti tyydytti Rengastajaa, ja hän poistui tuhahdellen tupaan. Minulla oli kova nälkä, joten päätin yrittää mennä tuvan kautta keittiöön tekemään leipää. En päässyt - Rengastaja, punainen pipo päässään, istui keittiön lattialla ja alkoi pihistä ja muuttui kirkkaanpunaiseksi nähdessään minut. Karkasin takaisin eteiseen, Rengastaja kintereilläni. Hän pysähtyi keskelle huonetta, osoitti ovea ja sanoi jotain. Ymmärsin, että minun piti mennä ulos.

Kiipesin torniin. Oli pimeää ja kylmää. Yritin saada kohmeisiin raajoihini tuntoa hyppimällä, mutta Rengastaja näki senkin. Rengastaja näki kaiken. Hän juoksi tornia kohden pimeiden kallioiden yli kuin vuorikauris, ja paniikissa haparoin kiikarit käsiini ja tuijotin jonnekin etelään, jossa Kallbådanin majakka vilkkui lohduttomasti. Tämä tuntui tyydyttävän Rengastajaa, mutta kun otin sekunniksikin kiikarit pois silmiltä, oli Rengastaja heittää minua kivellä. Lopulta hän katosi katajikkoon.

Katselin aamumuuttoa, mutta kaikki keskeytyi Rengastajan saapuessa tornin juurelle. Apinamaisen raivon vallassa hän rymisteli ylös rappuja. Pelästyin, en tiennyt mitä minun pitäisi tehdä. Hätäpäissäni katsoin kaukoputkella. Ei hyvä. Rengastaja huusi kuin hyeena. Ehkä minun pitäisi kirjoittaa jotakin? Ei auttanut. Rengastaja tarttui käteeni ja pakotti minut alas tornista. Olin salaa kiitollinen, sillä varpaissani ei ollut ollut tuntoa moneen tuntiin.

Rengastaja pakotti minut verkoille. Kun en tehnyt mitään, hän karjui ja kaatoi päälleni vettä. Yritin irroittaa lintua. Rengastaja tönäisi minut nurin. Kaaduin katajikkoon. Päätin paeta. Juoksin ja kuulin kaukaa takaani mielipuolisen naurun ja raskaiden askelten töminän. Alas saunanotkoon. Ylös tykin vieritse. Rengastaja ryskyi pajukossa takanani. Haistoin balsamit. Hätäpäissäni kaarsin vasemmalle, ylämäkeen kohti majakkaa. Hän oli perässäni. Paniikin vallassa juoksin majakan ympäri, uudestaan ja uudestaan. Rintaani pisti. Rengastajan ääni oli nyt kuin tuhat jääpiikkiä. Silmissäni pimeni, ja juoksin kohti saunaa - kohti Morlokkilan kuilua. En tiedä miten pääsin alas, mutta näin korkealla taivasta vasten Rengastajan katsovan minua. Hän katosi ja kuulin, miten hän lähti kiertämään rotkon suulle. Seinät olivat liukkaat ja pystysuorat. En päässyt pakoon.

Kännykässäni oli vielä vähän akkua jäljellä. Minulla ei ollut mitään menetettävää.
"Päävartio", kuului väsynyt ääni. Soitin siihen numeroon joka oli aseman ovessa olevassa rispaantuneessa lapussa.
Sopersin avunpyyntöni ja kerroin olevani Rönnskärin lintuasemalla. Puhelimesta kuului naurua.
"Siellä ei ole ollut lintuasemaa enää moniin vuosiin. Eihän siellä ketään ole."
Akku loppui. Oli vasta elokuu. Vuoroni kestäisi marraskuulle asti. Olisin itkenyt jos olisin jaksanut. Kuulin Rengastajan askeltavan vedessä Morlokkilan suulla. Käperryin sikiöasentoon ja odotin.