Eräänä päivänä päätin pitää hauskaa! On kiva pitää hauskaa koska silloin kun ei pidä hauskaa on aika tylsää, joten hauskaa pitää ajoittain pitää, sillä se kun on tylsää on ihan mälsää. Niinpä pitemmittä puheitta suunnittelin hauskuusaikataulun, onhan spontaanius saatanasta ja järjestelmälliset perivät maan, eikö totta!

Ryhdyin siis toimimaan hauskuusaikataulun mukaisesti. Heti ensimmäiseksi otin kaapista vasaran, varsin perusmallisen mutta silti hyvinkin toimivan, ja aloin hakata sillä peukaloani. Olin varannut tähän aikaa kymmenen minuuttia ja vasaroinkin sormeani koko sen ajan varsinaisella pieteetillä, rytmikkäästi, voimakkaasti ja ennen kaikkea kivuliaasti. Kymmenen minuutin päästä sormi olikin jo varsin tunnottoman näköinen, joten siirryin seuraavaan kohtaan hauskanpitotaulukossa ja aloin hakata päätäni seinään. Tätä en voinut tehdä kuin viisi minuuttia koska oli vaara että kolauttaisin pääni niin että taju menisi ja hauskuus sen mukana aivan ohitse. Ja vielä oli paljon jäljellä!

Seuraavat puoli tuntia olivat tähdellisiä hauskuusaikataulussa. Niiden ajan söin nimittäin Saarioisten maksalaatikkoa. Lusikka lusikalta nielin tuota kauhistuttavan makuista ainetta, kakistellen ja vastentahtoisesti, sillä kaikkien meidän normaalien ihmisten tavoin vihasin sitä lähtemättömällä tavalla. Puoli tuntia taistelin yökkäysreaktiota vastaan mutta lopulta olin aivan täynnä, ja sainkin viideksitoista minuutiksi ohjelmaa siitä että kouristelin vessanpöntön reunalla palauttaen maksalaatikkoa takaisin luontoon. Hetken jo harkitsin että pistäisin maksalaatikon vielä kerran kiertoon mutta ei makeaa mahan täydeltä!

Heti oksennuksen jälkeen lähdin juoksemaan niin kovaa kuin pystyin, taloa ympäri, paljain jaloin sorakiveyksellä. Se tuntui kerrassaan hirvittävältä ja, liikuntaan tottumaton kun olin, jo kymmenen minuutin päästä tyräni rytkyivät kuin tyräpornoleffassa, mutta silti pakotin itseni juoksemaan, juoksemaan ja juoksemaan, ja kun tunti oli täynnä ja olin jo aivan kuolemaisillani jostain sain silti energiaa punnertaa viidentoista minuutin ajan. Sitä ennen pidin pienen röökitaukon ja nappasin kupposen kahvia. Tauot ovat aina hyvä asia.

Kymmenen minuuttia nostin rytmikkäästi tiiltä ja pudotin sen jalkani päälle. Vasemman, oikean, vasemman, oikean, varpaankynteni halkeilivat, tuska oli kauhistuttava, ja kymmenen minuutin päästä en pystynytkään enää seisomaan joten aika oli grande finalen - puoli tuntia lisää peukalon hakkausta vasaralla. Klang klang klang. Au.

Ja niin kolme tuntia olivat ohi, pystyin lopettamaan itseni kidutuksen, ja voi pojat että se lopettaminen oli hauskaa.