José ja Carlos kävelivät metsässä. Oli joulukuun alku. Maassa ollut hohtavan valkea hanki oli jo sulanut surullisiksi yksinäisiki laikuiksi kuusien alle. Mustikanvarvut välkkyivät vihreinä, maa oli ruskeaa, taivas oli harmaa, ja kevyt sade oli verhonnut kaiken syleilyynsä.

José oli pukeutunut härkätaistelijan asuun, samoin Carlos. Heidän housunsa olivat kireät, mustat hiukset kiilsivät. Päässä oli hattu. Asusteiden yleisväritys oli sekopäisen keltapunainen, he paistoivat apean metsän keskeltä kuin tomaatit viljahalmeessa.

Carlosilla oli kainalossaan haulikko. Miehet astelivat vakaasti, hitaasti, naurettavan maskuliinisesti, munat pullottaen. He olivat metsästämässä! Ruskeat silmät haravoivat tottuneesti puiden latvoja. Autojen meteli kuului läheiseltä valtatieltä. Lenkkipolulla joku hullu mummo yritti hiihtää sohjossa ja loskassa. Oliko sade kiihtynyt? Jos oli niin miksi? Josélla ja Carlosilla ei ollut tähän vastausta. Jo vuosia sitten he olivat lähteneet Katalonian paahteisilta kalliolta vaeltamaan hyiseen pohjolaan. Carlos ei sanonut sitä ääneen, mutta hiljainen metsä oli apea. Ei lintujen laulua, ei virtaavaa punaviiniä laisin.

José pysähtyi ja osoitti lähistöllä sojottavaan yksinäiseen haapaan. Se oli alaston, eikä sillä seksikkäällä tavalla jolla alaston nainen on alaston, vaan viluisan oloinen. Läpimärkänä se seisoi hakkuuaukean reunassa. Ja siellä se oli, monen metrin korkeudessa, märkänä ja vittuuntuneena, pitkä häntä riippuen, sateen valuessa noroina ruskealta turkilta. Piisami.

"Piisami", kuiskasi José. Carlos kohotti haulikon poskelleen.
"Piisami puussa", vastasi hän.
"Ammu se alas ja tee siitä päivällinen!", kehotti José. Carlos puristi liipaisinta. Laukaus repi apeaa korpea ja jossain harakka purskahti hysteeriseen nauruun. Piisami rääkäisi surullisesti ja karmivasti ja mätkähti maahan.

Askeltaen hitaasti nuo kaksi etelän tulista rakastajaa kävelivät tappopaikan luo. Piisamin verinen raato oli silpoutunut ja oli puolittain piilossa edellisvuotisten, limaisten ja kääpiä kasvavien hakkuujätteiden seassa. Kumpikaan ei kysellyt tai moralisoinut. Piisami oli ollut puussa, nyt se oli heidän kassissaan. He nostivat kassin hartioilleen ja sanaakaan sanomatta, kastanjetteja kolistellen, he katosivat nousseeseen usvaan. Vain lenkkipolulta kantautuva lenkkitossujen rytmikäs kaiku kertoi menneestä meille.