Tyyne käveli tietä pitkin. Kaupunki oli susilauma. Hyeenalauma. Kärpäsparvi. Lammaslauma. Lapsikatras. Hyttysparvi. Hirvikolari. Kaupunki oli tomaattimehua kahvin seassa. Kaljan makuista huulikiillettä. Lehmälaidun. Sikolätti. Sorsapesue. Bakteerikanta. Tyyne oli kaikkea muuta kuin tyyni sisältä. Hän vihasi.

"Hyi helvetti", Tyyne sylkäisi. Sylki lensi vahingossa Tyynen reidelle, koska Tyyne käveli. Halveksuva ilme valahti hetkeksi Tyynen kasvoilta, kun hän paniikinomaisesti pyyhki sylkeä pois jalaltaan. Vilkaistessaan ympäriinsä hän oli näkevinään, että joku ihminen, joka tuli häntä vastaan, käänsi juuri päänsä. Sitten Tyyne palautti julman ilmeensä ja jatkoi välinpitämättömän varmaa kävelyään.

***

Tänään Ensio oli ensi kertaa töissä Vapaavalinnassa. Ensimmäinen päivä Ensiolle oli jännittävä, joskin myös tylsä. Kun tylsä ja jännittävä työpäivä oli ohi, Ensio lähti kotiinsa.

Ension kotimatkakin oli kaikkea muuta kuin helppo. Piti ylittää 7-10 liikennevalot ja joskus vahingossa katsoi jotakin vastaantulijaa silmiin sillä tavalla, että vastaantulija luuli Ension olevan aineissa tai vähintäänkin sairaalasta tulossa oltuaan ensin vuoden koomassa. Niin paljon vaikutti siltä, ettei Ensiolla ollut aivoja laisinkaan! Olikin suorastaan ihme, että hän oli päässyt töihin kauppaan. 

Jossain vaiheessa yksi vastaantulijoista oli joku ihminen, joka sylkäisi jalalleen. Ensio näki tapauksen vilaukselta, mutta katsoi sitten heti muualle.

***

Samana iltana tarinan molemmat henkilöt kokivat kummallisia vilunväreitä jaloissaan ja käsissään. Päivä oli ollut kummallekin - jonkinlainen, ja se riittää kuvaukseksi. Ensio tunsi väsymyksen. Tyyne taas katsoi telkkaria. Molemmilla oli sama olo. Kuin jotain merkittävää olisi tapahtunut. Enempää ajatuksia ei tarVITTU, kohtalo oli kyseessä.

Molemmat, siis sekä Tyyne että Ensio, lähtivät sisäisen pakon ajamina takaisin kaupungille. He kävelivät tummia teitä pitkin, jotka nyt iltaa myöten olivat väljemmät, katulamput valaisivat, tiet olivat kosteat, kuin ____  ja taivas avautui kuin naisen reidet tai miehen jotain jotain jotain. Tyyne ei enää kävellyt halveksuva ilme silmissään vaan KIIHKO. Kiihko, joka tuli jostain sisältä, kaukaa. Ensio ei ymmärtänyt lainkaan mistä oli kyse, sillä tämä oli ensi kerta, kun hän

Ja sitten he kohtasivat. Juuri siinä paikassa, jossa Tyyne oli sylkäissyt reiteensä. Miksi juuri siinä? No siksi, että siinä kohtaa, kun sylki meni reisille, meni reisille muutakin: ylpeys. Sillä hetkellä Tyyne oli joutunut huomaamaan, että hänkin oli ihminen, virheitä tekevä, nolostuttava ja typerä ihminen. Näin elämä opettaa. Näin se sen tekee.

Entä sitten Ensio? Mitä tämä hetki oli merkinnyt Ensiolle? Se oli merkinnyt itsetietoisuuden suurta nousua, yllättävää tason korotusta. Ensio oli katsonut muualle nähtyään, että tuntematonta vastaantulija teki virheen, joka paljasti hänen haavoittuvaisuutensa sosiaalisessa tilanteessa. Mikä inhimillisen ymmärryksen riemuvoitto! Empatian ylistyslaulu!

Ja nyt, tästä kaikesta seuraa loogisena johtopäätöksenä seksiakti. Ensio taipui kaarelle ja Tyyne voihkaisi. Jossain katuvalot välkkyivät kuin tehdäkseen tilanteesta discomaisen. Kaukaa kuului autosta kiihkeä biitti, jonka tahtiin akti luontui, molemmat nuortuivat, kuoret kuoriutuivat. Ensio nuolaisi Tyynen housuja sylkitahran kohdalta. Huumaa! KUUMAA!