"SCHNELL", karjaisi komentaja Kurtz. Raskaat mustat savupilvet roikkuivat Auschwitzin yllä. Taivas oli harmaa, se oli aina harmaa. Hytisin ja kiedoin ränsistynyttä kaapua tiukemmalle ympärilleni. Vilu väristi hyvinmuodostunutta vartaloani. Rämmin eteenpäin jonossa. Edessä olevan ruman rakennuksen katoilta kohosivat korkeat savupiiput, jotka puksuttivat taivaisiin mustaa, rasvaista savuaan. Lihan löyhkä leijui leirin yllä.

"Jetzt gehen te schweinehunde Juden till Schower ja", mölisi Kurtz ja heilautti piiskaansa. Naru osui olkapäähäni ja vihlaisi kipeästi - mutta oli samalla oudon kiihottavaa. Katsoin vaivihkaa tuohon teutoniseen raakalaiseen. Hän näki katseeni ja vastasi uudella ruoskaniskulla. Vavahdin sekä kivusta että nautinnosta. Tunsin nännieni kiristyvän. Voi Kurtz!

Suuret rautaovet pamahtivat auki ja vapiseva, nälkiintynyt ja lavantautinen joukkomme ahdettiin sisään. Olin viimeisten joukossa. Erma-konepistoolin ruma säksätys kuului jostain lasten itkun taustalta. Minua tönittiin taaksepäin - ja silloin tunsin vahvat, karheat kädet kaulallani.
"Du schmutzige Judetten, jetzt sollen wir ein bisschen Fun haben, ja", kähisi Kurtz. Hänen henkensä haisi sianlihalta. Muistin äitini, jonka verinen raato oli jätetty Varsovan kaduille kun minut oli tungettu, avuttomana ja itkien, rekan takakonttiin. Muistin, miten demooninen Kurtz oli nauranut ammuttuaan Theodorin, ainoan tukeni. Tuo natsisika! Mutta samalla hänen vahva otteensa sai naisen minussa lähes pyörryksiin. Käänsin pääni ja huuleni lähes koskettivat hänen teräksisiä hampaitaan. Silmäni salamoivat. Hänen katseensa oli kuin Kruppin teräs. Muistin, että ulkona satoi lunta. Ja muistin, että näistä suihkuista ei koskaan ollut kukaan palannut.

Ovi pamahti kiinni. Me seisoimme pimeässä betonisalissa, ulosteen ja saastan löyhkä oli lähes sanoinkuvaamaton. Tallasin johonkin pehmeään ja ymmärsin sen olevan ruumis. Vanhan, kalpean miehen jo tallottu ja muussantunut raato. Jostain syystä ajatus kiihotti minua vielä entisestäänkin. Hätäännyin - missä Kurtz oli?
"Ich bin hier", kähisi hän korvaani ja huokaisin helpotuksesta. Olisiko tuo komentajakin täällä, tukenani? Hän tarttui minua pakaroista ja hieroi niitä, kovaa ja vaativasti. Voihkaisu pakeni huuliltani ja käännyin. Hänen nahkavyönsä soljen avaamisessa kesti aivan liian kauan. Naapurini sai paniikkikohtauksen ja itki hysteerisesti. Tunsin Kurtzin hengityksen siirtyvän kaulalleni, sieltä vatsalleni. Hän tiputti housuni, ja työnsi päänsä lähelle sykkivää nuppuani.
"Oi Kurtz", kuiskasin itkien hänen viedessä minua kohti hekuman huippua. Tartuin hänen sänkiseen päähänsä ja revin hänet ylös, työntäen kieleni syvälle hänen kurkkuunsa. Hänen elimensä oli kova, vaativa. Ohjasin sen sisääni vaivattomasti. Kaikki tuntui niin oikealta. Nostin reiteni hänen ympärilleen ja tunsin, miten hän työntyi minuun uudestaan ja uudestaan. Liekit tanssivat selkäpiissäni, olin kuin huumattu kun sortajani otti minua. Joku oksensi lähelläni - en enää välittänyt.

Kun kaasu alkoi virrata, tunsin jäsenteni kouristelevan. Kurtzilla oli päässään kaasunaamio, en tiennyt milloin hän oli sen pukenut, mutta päällä se oli, ja kun tunsin sinisen kuoleman sihisevän keuhkoissani, saimme yhdessä orgasmin. Hän tuli sisääni, raivokkaasti kuin Vesuvius.
"Siunattu kansa ja Drang.... nach.... Ost....", kuiskasin minä orgasmin kourissa ja kuolin Zyklon-B:hen tuona helmikuun päivänä 1945 Auschwitzin kaasukammiossa.