Juoksen pitkin rakkaan yliopistomme käytäviä. Juoksen, henkeni ja kunniani uhalla. Itseni ja kaikkien muidenkin vuoksi juoksen. Juoksen, vaikka voisin kävellä. Huomaan, että juoksen vaikka voisin kävelläkin. Siispä kävelen. Kiirettä minulla ei ole. Mutta siitäkin huolimatta asiani on tärkeä. Sillä tänään olen päättänyt löytää sen. Päättänyt löytää sen kauan kaivatun, kaikkialta etsityn, mistään ei-löydetyn, yliopiston yhden tärkeimmistä tarkoitusperistä. Tieteen.

 

Mutta mikä on se tiede? Tutkimusretkeni tuloksena ei ole vain löytää tiede yliopistolta mutta myös löytää vastaus siihen, mitä se tiede on. Isohko vastuu pienelle opiskelijalle! Ja mistä sen aloittaisin? Päätän aloittaa päätalon ruokalasta, mutta nopeasti tajuan että en sitä sieltä löydä ja oikeastaan sen etsiminen sieltä on ihan saatanan tyhmää. Mutta vieressä ovat isot luentosalit ja mikä parasta, niissä on meneillään luento! Voi juku! Sinne!

 

Mutta luennolta en tiedettä löydä. Luennolla käsitellään vain asioita joista on otettu jo selvää ja jotka on pureskeltu valmiiksi että ne voidaan oksentaa meidän auliisiin aivoihimme aivan kuin äitilintu oksentaa lapsilinnun suuhun kuulaana, kirkkaana krapula-aamuna, kun pesän toisessa nurkassa uroslintu joka ei ole isälintu yrittää epätoivoisesti unohtaa mitä viime yönä tapahtui. Tiede on elävää tiedettä! Luentojen jälkeen voimme ehkä olla valmiina tieteelle, mutta ei niitä voi varsinaisesti tieteeksi sanoa.

 

On siis mentävä luennoitsijoitten luokse. Heidän työnkuvaansahan kuuluu myös tutkimus ja se jos mikä on tiedettä! Mutta osaavatko hekään selittää meille sitä mitä he tutkivat? Vaikka he tekisivätkin tiedettä niin näkisimmekö me sen tieteenä? Ymmärtäisimmekö heidän tutkimuksensa tärkeyttä? Ennen kaikkea, onko se tiedettä joka hyödyttää meitä? Ovatko nämä kysymykset edes tärkeitä? Aionko tulla mihinkään johtopäätökseen? Miten voin lopettaa tämän kappaleen? Näin.

 

Ehkä tiedettä löytyy kirjakaupasta! Suunnistan siis sinne. Siinä sitä on! Tutkimusta pehmeiden kansien välissä, joidenkin niistä kirjoittajina itsellemme tutut nimet! Näiden kirjojen selaaminen auttaa ainakin tietämään sen että jotain syntyy yliopistomme opettajien tutkimuksen tuloksena – tietoa, jota meiltä voidaan kysyä esimerkiksi erilaisissa kirjatenteissä. Mutta onko tämäkin taas opiskelijakeskeinen näkökulma? Väistämättä mieleeni herää kysymys, hyödyntääkö tätä tietoa kukaan muu kuin me.

 

Luultavasti hyödyntää, esimerkiksi kaikki ne ihmiset jotka omissa kirjoissaan viittaavat näihin kirjoihin jotka ovat täynnä viittauksia muihin kirjoihin joita on joskus joku tehnyt, mahdollisesti jopa yliopistossa. Tiedettä! Mutta taas palaamme siihen, miten tiede määritellään. Miksi määrittelisimme tieteen tutkimuksen ja muun kautta? Miksemme vaikkapa kuvittelisi tiedettä pieneksi kurttuiseksi olennoksi?

 

Se on ainakin minun näkökulmani ja sen oikeudenmukaisuuden huomaan kun, pitkällisen etsinnän jälkeen, löydän tieteen. Tiede on sullottu erääseen siivouskaappiin, kumppaninaan vain räsynukke ja puolityhjä ruokakippo. Vaikka se on vielä pienempi ja kurttuisempi kuin oletin se vaikuttaa silti omituisen onnelliselta kurjaan olotilaansa verrattuna. Rapsuttelen sitä korvien takaa, suljen oven ja lähden pois, hymyillen, tyytyväisenä olotilaani.

 

Eläköön tiede!