Minä liityin poliisivoimiin voidakseni palvella. En kiellä etteivätkö tyydytystä tuottaisi myös univormuni sileus ja rypyttömyys, lakkini yhteensopivuus komean, miehekkään leukani kanssa sekä ulkomuotoni sekä jatkuva kiinnostavien, jännittävien haasteiden kokeminen, mutta pääasiallisena kiihokkeena toimi se, että poliisin ammatissa saatoin parhaiten palvella ihmistä, kanssamatkalaista, pientä kulkijaa. Sillä monet vaarat uhkaavat meistä jokaista. Ja näistä vaaroista harvat ovat pahempia kuin joulupukit.

Jo lokakuussa aloitamme joulupukkien vastaiset operaatiot, ja marraskuussa olemme täydessä työssä. Partioinnin ja pöytätyön lisäksi päivämme kuluvat harjoittelussa ja opiskeluissa siitä, miten tämänvuotinen joulupukkiuhka voidaan välttää. Sillä tuo punainen uhka on vaarallinen vastustaja juuri siinä, miten perverssillä tavalla kekseliäs se on, ja Korvatunturin syövän ainoa parannuskeino on laittaa kova kovaa vastaan. Niinpä pidämme sekä ruumiimme että sielumme absoluuttisessa tip tap tip tap tippe tippe tip tap-kunnossa ja pänttäämme illat uusinta joulupukkitutkimusta, niin biologista kuin psykofyysistakin.

Joulupukit alkavat yleensä näkyä joulukuun aikana. Olemme jo kauan yrittäneet saada tuon kuun nimen vaihdettua lakikuuksi, sillä epäilemme että se edesauttaa joulupukkiuden yleistä hyväksyntää kansan keskuudessa ja näin ollen altistaa yhteiskuntamme punakoneen armoille. Mutta ei, hallitus on kuuro ja mykkä oikeudenpalvelijain murheille; ja tavallinen ihminen ei ymmärrä uhkan yleistä laatua. Niin juuri, yksi pahimmista esteistämme on joulupukkeilun yleinen hyväksyntä. Niin monet kerrat olemme jahdanneet epäiltyä joulupukkia kattoja pitkin, pelkästään huomataksemme että yhtäkkiä savupiipusta loppuu savun tuleminen ja joulupukki sujahtaa sympatisoijan kotiin. Ja kun rimputamme ovikelloa, mitään ei löydy, kukaan ei tiedä mitään joulupukeista, mutta kaikkialla leijuu kitkerä, makean ällöttävä poron haju.

Metsästämme joulupukkeja yleensä ostoskeskuksissa. Naamioidumme tavallisiksi stevareiksi ja odotamme, odotamme että joulupukit uskaltautuvat saalistamaan. Yleensä ne odottavat keskusaukioilla ja kauppojen lähellä. Ja kun joulupukki tuntee olonsa turvalliseksi, se ottaa esiin lahjasäkkinsä ja alkaa jaella niitä. Kyllä vain, joulupukki pyrkii kyllästämään ympäristönsä ilmaisilla lahjoilla, näin vieden pohjan kapitalistiselta järjestelmältä - sillä kuka ostaisi mitään jos ilmaiseksikin se saa? Tämä saa vereni kiehumaan jo tätä kirjoittaessakin. Ymmärrättekö mitä tarkoitamme? Ette ymmärrä, vihaatte vain ja protestoitte ja syljette poliisin päälle ja mellakoitte ja poltatte asuntonne.

Joulun lähetessä joulupukki-infestaatio lisääntyy määrässä ja laadussa. Joulupukkien koko on tässä vaiheessa kasvanut jo kaksinkertaiseksi ja samalla niiden pahanilkisyys, ja ne ovat synnyttäneet tonttulauman avustamaan itseään. Tässä vaiheessa joulupukkien ampuminen pistooleilla on jo turhaa, sillä jokaisen luoden eteen on valmis hyppäämään tonttu, aivottomana toimien isäntänsä ja luojansa pelastamiseksi. Siirrymme siis yleensä sinkoihin. Kollateraalista vahinkoa ei voi välttää, mutta mieluummin tuhat kuollutta siviiliä kuin yksi selviytynyt joulupukki.

Kerran näin joulupukin suorittamassa vanhaa kunnon sisään-ulos-operaatiota. Porovaljakko oli jo talon pihassa ja ovi sulkeutui joulupukin perässä. Kirottua! Oli jo liian myöhäistä! Taas yksi viaton perhe joka lankeaisi niin kutsuttuun joulun taikaan, taas yksi perhe joka oli menetetty. Mutta taas kerran laki sitoi käsiämme emmekä voineet vain rypälepommittaa koko taloa tuusan nuuskaksi. Miten paljon uhreja vielä tarvittaisiin ennen kuin kutsuhuutomme kuultaisiin? Mutta onneksi mukanani oli dynamiittia ja ajastin, ja sain hiivittyä rekeen ja asentamaan pukille yllätyksen. Uutenavuotena, kun reet palaisivat takaisin Korvatunturille, voisin räjäyttää sen.

Ilotulitukset ovat niin kauniita, niin kovin kauniita.