Tyttö nukkui. Tai yritti nukkua, mutta uni ei tullut. Voi miten tylsää oli. Tyttö katseli sormiaan. Käänteli käsiään. Liikutteli varpaitaan. Hän kääntyi toiselle sivulle. Hän puhalsi hiukset kasvoiltaan. Yö oli puolipimeä, ovenraosta pilkotti valo, pakastin humisi ja välillä lakkasi ja alkoi taas. Huuuuum, huuuuuuuuuum. Kännykän herätykseen oli neljä tuntia. Yö oli kuin massa, kuin paahtovanukas. Yleensä se oli aina ympärillä, mutta nyt tänä yönä ja tässä valvomisen tilassa se oli... myös ympärillä, mutta toisella tapaa. Ikään kuin yö olisi puhunut hänelle, hänelle sanoja, jotka olivat vierasta kieltä. Ikään kuin sivj jick`a Looth, seffries wherthh'k. Kogh ung`lo?

Mitä yö kysyi?, tyttö hätkähti. Hän nousi istumaan. Kaikkialla oli yömäisen pimeää ja laattamaista.

Oltuaan sängyllään istuvassa ja kuuntelevassa asennossa pari minuuttia hän painui hitaasti takaisin peiton alle. Yö ei puhunut enää. Se oli vaiennut. Huumm! Huuuuuuum! HUUUUUM!

Tyttö katseli jälleen sormiaan. Ne olivat täynnä verta. Sisällä. Veri virtasi sormien sisällä. Tyttö käänteli käsiään. Liikutteli varpaitaan. Hän kääntyi toiselle sivulle. Hän tunsi mahassaan muljahtavan. Hän... hetkinen.

Hetkinen, tosiaan! Tyttö, jonka nimi oli muuten Ella, tunsi sydämensä sykkeen kiihtyvän, ja asetti hitaasti kätensä vatsalleen. Se oli... vatsa. Pehmeä, hieman pyöreä naisen vatsa, jossa oli napa sen merkiksi, että hän oli ihminen, eikä joku Vieras Muukalainen kaukaiselta planeetalta, joka oli tuotu maanpäälle vain pukeutuneena antropologiksi ja jolle oli keinotekoisesti kasvatettu äänihuulet ja joka oli lasertoimintajutun avulla opetettu tämä kieli, mutta jolle - mikä onnettomuus! - oli unohdettu muodostaa napa, vaikka kaikki sisäelimetkin olivat täydelliset - ehkä liiankin täydelliset, sanoisin - niin että hän ei koskaan voinut paljastaa itseään seksuaalisessa tilanteessa, koska mitä hän olisi sanonut? Olisiko hän sanonut "ei, minulla ei ole napaa, koska olen Vieras Muukalainen, nimeltäni Vras Muukl, jolle unohdettiin luoda napa, I come in peace and adventure - and girl, you know that I want an adventure now, so surprise me like you should." Ehkä hän olisi sanonut niin. Ehkä, ja ehkä rakastaja olisi nauranut ja ottanut sitten suihin. Tai hetkinen, ehkä se antropologi olikin nainen. Onko tässä nyt jokin heteromatriisi, kun ajattelin antropologin mieheksi? Mutta tiedänhän useita antropologinaisia... Tai hetkinen... voihan naiseltakin "ottaa suihin", en minä ole kuullut, että se termi kuuluu vain fallokselle. Voi anteeksi! Voi anteeksi! Voi anteeksi!

"Kolme anteeksipyyntöä riittää", Ella vastasi yön kysymykseen ja pyöritti kättään mahalla. Hän oli yhtäkkiä alkanut ymmärtää tuota kieltä, joka pari minuuttia sitten oli vielä hänelle käsittämätön. Mutta äkillinen rauha oli täyttänyt hänet. Hän oli siunatussa tilassa. Ehkä, hän ainakin arveli olevansa. Miksi mahassa muuten olisi plumpsahtanut? Ja miksi hän muuten olisi lihonut pari kiloa? Ja miksi muuten hänen kuukautisensa eivät olisi tulleet vähään aikaan?

"Voi jumalauta ämmä!", kuului yhtäkkiä huuto ja Ella kirkaisi.
"Ikkkkkkkkkkkkkkkkk!", hän kirkaisi. "Mä pelästyin!" Miksi teit noin?!"
"Ai mitä, olitko sittenkin hereillä? No voi HÖH!", Vilma sanoi. "Ajattelin herättää sut keskellä yötä."
"Sä olet hullu, niin hullu muija, yäk."
"Ei mut hei, sori, en mä pahalla. :) Miksi oot hereillä?"
"No arvaa hei..."

Sitten Ella selitti Vilmalle olevansa raskaana.

"Mutta... miten sä... miten sä luulet, että... Ella sä oot yksin. Sä oot Ella yksin. Sulla on nyt mut, mut mä aion lähteä täältä pois ja sä tiedät sen. En mä hoida sun kanssa sun lasta, jonka oot saanu lie kenen kanssa, tiedäksä muuten itsekään kenen? Vai... ei kai se vaan..."
"No ei oo! Ja tiedän mä isän. Tai siis en. Tai siis, kai mä sen tunnistaisin, jos näkisin. Mut ei sillä oo välii. Mä rakastan mun lasta oli se sitten kenen siemenestä tahansa. Kenen siemenestä tahansa..."

Ella vaipui mietteisiin, ja Vilma katseli häntä surullisena. Yö oli puolipimeä, valo tuli käytävästä, pakastin humisi. Huum. Huum. Kuin surumielisenä.

(Jatkuu ensi numerossa!)