He istuivat pöydän ympärillä. Mieli mustana kuin papin kaapu. Otsat syvässä rypyssä. Jokaisen sydämessä värjyi huoli Tuloksen tilasta. He olivat hellineet, ruokkineet, uhranneet omaa ja ennenkaikkea muiden verta Tuloksen vuoksi, mutta jatkuvasti he elivät silti epätietoisuuden tilassa.

Viivan alla oli punaista.

Kukaan ei virkkonut sanaakaan. Kello naksutti hiljaa. Ehkä se oli kuolemankello. Kehitysvastaava, diplomi-insinööri Antero Mähkölä, yritti näyttää yhtä mietteliäältä kuin nuo ylhäiset herrat hyvin istuvissa puvuissaan, mutta häntä Tuloksen - kolmasti kiitetty olkoon Tuloksen plusmerkki - hyvinvointi ei varsinaisesti kiinnostanut pätkääkään. Antero oli vuosikausia raatamalla saattanut itsensä siihen onnelliseen asemaan, että hän saattoi tehdä Energiayhtiö Favia Oy:ssä ainoastaan lähes mitä tahansa mutta häntä ei voitu potkia persauksille. Hän oli suojattu kuin Mona Lisa.

"Veljet!", virkkoi lopulta toimitusjohtaja Askela-Askela. "On toiminnan aika."
"Totta virkat, kuoma", virkkoi varatoimitusjohtaja Lempääläström. "Olen takanasi."
"Vihdoinkin suuria sanoja, tekoja, hien pärskyntää turvekentillä", säesti vankkumaton säestäjä, väliporrasylivastaava Reskoli. "Olen täysin samoilla linjoilla."
Ylijohtaja Lillkoski kröhäytti kurkkuaan. Hänen äänensä oli kuin raskasta samettia: "On fokuksen muutoksen aika." Ne, jotka eivät vielä olleet saaneet suunvuoroaan tässä näytelmässä, nyökyttelivät kuin puntaripilkit.
Yleinen hälinä täytti huoneen. "Fokusmuutos!", jyrähti Lillkoski. "Liian kauan. Niin, aivan liian kauan me!" - hänen katseensa kiersi pöydän kuin jalankulkija sammuneen laitapuolen kulkijan - "olemme lepäilleet laakereillamme. Öljy on kallista. Turvetta ei ole. Hiili on huonoa peeärrää. Ydinvoimaa voi tulla tai sitten ei. Ruotsalaiset ovat vieneet tuulivoiman. Muilla" - hän kohotti toista kulmakarvaansa sangen merkitsevästi, mitä se sitten tarkoittikaan - "on monopoli vesivoimassa."
"Niin." Askela-Askela otti rennon harjoitellun takakenon. "Fokusmuutos, ilman muuta. Ehkä jopa strategian vaihto, uusi yhteistyökumppanuussuunnitelma? Mihin voisimmekaan keskittyä?"

Tällä välin Antero kävi tuhoon tuomittua taistelua ihmisen pahinta vihollista, eli hänen omaa ruumistaan, vastaan. Häntä väsytti kovin. Silmäluomet tuntuivat painuvan kiinni täysin tahdosta riippumatta. Hävyttömät. Hän kuuli ylijohtajan äänen horteensa läpi.
"... tuulimylly..."
Anteron aivokuori oli katkaissut sen vähän kognitiivisen toiminnan, mitä hän töissään tarvitsi, ja hän reagoi primitiivisesti ylijohtajan tuottamaan audioärsykkeeseen:
"Tuulipylly!", karjaisi hän ja säpsähti siinä samassa hereille.
Ihmiset tuijottivat häntä. Anteroa pelotti. Hän oli sanonut jotain. Se oli suuri etikettirike. Mutta nyt ylijohtaja Lillkosken ilme oli pikemminkin utelias. Lempääläström vaikutti kiinnostuneelta. Voi paska, mietti Antero, hän oli lausunut jotain koodisanoja.

"Tuulipylly?", kysyi Lillkoski. Reskola kirjoitti jotain muistioonsa.
Antero oli kuin nurkkaan ajettu sokeritoukka.
"Öö. Tuuli. Mylly. Siis pylly. Mylly. Myllypylly eikun pyllymylly!", laukoi hän oraakkelimaisesti ja kasvavan paniikin vallassa.
"Pyllymylly..." Lillkoski nojasi taaksepäin ja imaisi kosmoskynäänsä. "Pyllymylly."
Johtoporras katsoi omaa päällikköään. Kuin yhdestä suusta he - pl. Antero, joka oli tässä vaiheessa ihan yhtä pihalla kuin moni muukin - he messusivat:
"Pyllymylly."
"Kyllä!" Askela-Askela ponnahti pöydälle. "Pyllymylly! Ekoenergian, uusiutumisen, bio ihan minkä tahansa, ekonomisen sympatian huipentuma! Pyllymylly!"
Teknosultti Ezekiel nousi seisomaan ja käveli suuren fläppitaulun luo. Hän tarttui tussiin ja alkoi piirtää. Huoneessa kuhisi.
"Pyllymylly!"
"Pyllymylly!"
"Mikä visio!"
Antero tiesi jo, miten tämä tulisi päättymään. Tämä tulisi päättymään hyvin huonosti.

Teknosultti Ezekiel päästi kireän bassovoittoisen mölähdyksen. Hän oli piirtänyt taululle jotain. Se näytti tältä:

"Siinä! Pyllymylly! Eko 3!"
Antero tuijotti monttu auki kuvaa. Hänen aivonsa toimivat jo jotenkuten.
"Mikä.", sanoi hän.
"Pyllymylly!", tokaisi Ezekiel kuola kuohuten. "Se on ekoa!"
"Miten", jatkoi Antero.
"Helposti!" Ezekiel katsoi Lillkoskeen, joka katsoi takaisin. Nuo miehet nyökkäsivät toisilleen. Lillkoski nousui. Natisten hän kiersi pöydän ja käveli Anteron taakse. Hän painoi kätensä Anteron olkapäilleen.
"Antero, käsittääkseni olet kovin sitoutunut firmaamme? Ei! Älä sano mitään. Me tiedämme. Olet luottomiehemme. Olet yksi harvoista, jotka ovat kestäneet saneeraukset ja tehostamisohjelmat. Olet raatanut, olet tehnyt orjatyötä ja seuraavana päivänä olet ollut piiskuri. Olet kohonnut kyynärpäistä itseäsi nostaen tähän korkeaan luottamusvirkaan. Nyt me kysymme sinulta, Antero: Oletko valmis olemaan todellinen pioneeri? Ei sillä kommunistitavalla, vaan näyttämään mallia, johtamaan esimerkilläsi? Sillä sitähän sinä olet sanonut jo vuosia: Esimerkillä johtaminen on parasta johtamista. Sinut tuntien olet istunut esimerkillisesti kahvilla, ja kukapa meistä ei. Kukapa ei. Mutta tulee aika itse kullekin katsoa peilipalloon ja tutkailla itseään mutta vain henkisesti. Minä tutkailen sinua. Henkisellä tutkaimellani. Ja sisältäsi, Antero, sisältäsi minä olen löytänyt hyvän miehen. Miehen, josta emme tahdo luopua. Miehen, jolla on tehtävä. Sinä Antero olet suunnitellut kaikki voimalamme. Kaiken mitä olemme rakentaneet ja kehittäneet olet sinä itse tarkastanut ja korjannut ja tehnyt. Sinä, Antero, sinä olet meille ja minulle kuin oma poika. Ja me olemme maksaneet palkkasi ja kuunnelleet sinua. Ja nyt sinun, Antero, on lunastettava paikkasi siinä kirkkaassa ytimessä jonka muodostavat maailman harvat valiot. Sinä olet nimittäin allekirjoittanut työsopimuksen. Ja sen takia sinut, Antero, sinut laitetaan pyllymyllyyn. Ja sinä tulet jauhamaan gigawattitunneittain sähköä. Ja me kääritään fyrkat. Mene."

Antero nousi typertyneenä. Ei kai tässä muukaan auttanut.