Toinen osa: Muutoksien keskellä, takauma menneisyyteen

Ella ei tiennyt, mihin olisi mennyt. Oli varhainen aamu, aurinko oli juuri noussut ja paistoi kerrostalojen välistä muodostaen korkean ja ohuen kaistaleen seinään. Valkoista valoa. Ella katsoi ympärilleen. ”Tänne en enää koskaan palaa”, hän ajatteli. Ja hän sanoi sen myös ääneen. Hän ei sanonut sitä uhkaavasti, vaan tietäen sen, surumielisesti. ”Paskaa”, hän ajatteli.

Olikin vähän kakkahätä. Ella meni vielä kakalle. Sen jälkeen hän palasi olohuoneeseen. Papereita, pulloja, lehtiä ja tilpehööriä oli kaikkialla. Hän etsi omat tavaransa ja pakkasi ne laukkuun hiljaa. Joku nukkui vielä. Ella hengitti raskaasti raskasta ilmaa. Ei jäähyväisiä. Ei mitään. Ei kukaan. Ei missään. Tätä ei ollut. Ja oli kuitenkin – oli tuleva. Ella ei vielä tiennyt sitä, mutta tulisi tietämään. Tulisi huomaamaan. Täälläkin jääkaappi humisi, keittiössä.

Ellaa ei itkettänyt. Mutta myöhemmin itkettäisi, joskus ehkä. Joskus, kun valo taittuisi samalla tapaa, tai kun hän heräisi aamulla aikaisin ja lähtisi ulos ja aurinko nousisi jonkin talon takaa ja taittuisi sieltä samoin. Pistäisi kovasti silmään. Kuin tikku. Tikku täynnä mutaa. Tai ehkä joskus, kun hän näkisi kuvan. Vaikka hän kyllä toivoi, ettei näkisi yhtään kuvaa, varsinkin myöhemmin hän toivoi, mitä ei kyllä vielä tiennyt, mutta tulisi tietämään.

Ovi kalahti kiinni, rappukäytävässä kaikui. Toivottavasti kukaan ei herännyt, Ella ajatteli. Hän jätti taakseen sen, mikä piti jäädä salaisuudeksi. Mutta tässäkin tarinassa on moralismin ainekset, sillä tietenkään se ei jäänyt salaisuudeksi. Seksistä seuraa pentuja, jos ei käytä ehkäisyä. Ja kaikkea saamaansa ei voi haluta. Omenasta ei ole puu kaukana.

*

Oli kulunut kolmisen kuukautta, suurin piirtein. Ella oli nyt kertonut Vilmalle (ks. tarinan aikaisempi osa), sinä eräänä yönä, jona Ella oli hereillä ja kuunteli yön puheita, joita ei aluksi ymmärtänyt mutta sitten alkoikin ymmärtää. Kaikki oli ohi, ja kaikki oli kuitenkin alkamassa.

Seuraavana päivänä Vilma muutti lopullisesti, otti viimeisetkin tavaransa, joita oli enää jäljellä vähän, suuret muuttolaatikot oli viety jo viikko sitten. Asunto oli tyhjä, Ellalla ei ollut omia tavaroita juurikaan. Sohva, jolla hän nukkui. Pieni yöpöytä, kahvinkeitin, ja pieniä muita tarvikkeita ja vaatteita. Muutamia kirjoja. Nyt hän olisi yksin. Ja kohta kaksin. Häntä ei vielä jännittänyt. Mutta tulisi jännittämään.