Kerran sähkö ei ollut luonnonvoima, ei, ei laisinkaan. Se oli eläin. Se oli kaunis kuin kauneinkaan hevonen, sen piirteet olivat kuin parhaan kuvanveistäjän veistämällä patsaalla, sen kultainen harja hohkasi ihanaa, ihmeellistä valoa ja ei ollut mitään rajoja sille, miten nopea se oli ja miten vahva se oli. Itse asiassa kriittisinkään ihminen ei siitä olisi voinut keksiä kuin yhden puutteen, mutta se oli paha puute. Sähköeläin oli hirvittävä pelkuri, arkajalkaisempi kuin mikään muu luotu tai luomaton

Sen sai Suuri Insinööri tuta kun hän vieraili Sähköeläimen luona. Sillä Suuri Insinööri, joka piti suurista asioista enemmän kuin mistään muusta, oli rakentanut Suuren Junan, ja hän tahtoi Sähköeläimen toimivan sen veturina, kuljettamassa ihmisiä joka puolelle maailmaa niin nopeasti kuin suinkin. Ja hän oli rakentanut Suuren Tehtaan, ja hän toivoi Sähköeläimen pyörittävän sen koneistoja kaikella voimallaan, ja hän oli rakentanut Suuren Hehkulampun, joka ei ollut kovinkaan suuri mutta joka silti nimettiin Suureksi, sillä Suurella Insinöörillä oli omat periaatteensa, ja hän toivoi Sähköeläimen antavan Hehkulampulle kaiken valonsa ja hehkunsa.

Mutta Sähköeläin kauhistui näitä kaikkia. Suuri Juna oli erittäin pelottava kapistus joka saattaisi hetkenä minä hyvänsä vyöryä Sähköeläimen päältä, ja Suuri Tehdas oli täynnä pelottavia rattaita ja kulmia joihin Sähköeläin loukkaisi itsensä, ja Sähköeläin ei osannut selittää mikä häntä niin Suuressa Hehkulampussa hirvitti mutta kaikin puolin kammottava lamppu oli kuitenkin kyseessä. Ja Suuri Insinööri pettyi, ja Suuri Insinööri suuttui, ja Suuri Insinööri laati Suuren Suunnitelman siitä miten hän kuitenkin saisi Sähköeläimen palvelukseensa.

Joten eräänä päivänä, kun Sähköeläin nukkui, Suuri Insinööri hiipi asentamaan Sähköeläimen häntään peilin, johon hän oli maalannut torahampaat ja kiiluvat silmät. Ja sitten hän herätti Sähköeläimen huutamalla. ”Hui kauheata! Katso, Sähköeläin, hirviö on perässäsi!” Ja Sähköeläin katsoi, ja näki itsensä mutta ei tunnistanut itseään torahampaiden ja kiilusilmien takaa, ja kavahti niin paljon, ettei edes huomannut kun Suuri Insinööri hyppäsi hänen selkäänsä, ja laukkasi villisti pakoon.

”Juokse kovempaa, Sähköeläin!” huusi Suuri Insinööri, ja Sähköeläin katsoi taakseen ja näki hirviön seuraavan yhä. Joten Sähköeläin juoksi äänen nopeutta, mutta Suuri Insinööri huusi taas, ”Ei tämä riitä! Kovempaa!” ja Sähköeläin katsoi taas taakseen ja hirviö seurasi, ja siitä villiintyneenä Sähköeläin laukkasi nopeammin kuin yksikään lentokone on koskaan lentänyt. Mutta taas uusi huuto ja uusi katse paljastivat hirviön seuraavan, ja Sähköeläin juoksi pelko kurkussa valonnopeutta, ja sitä nopeammin ei voi mikään juosta, se on fakta se.

Joten Suuri Insinööri huusi nyt ”Tuolla on tunneli! Pakene sinne! Ehkä hirviö ei näe sinne!” ja Sähköeläin totteli, tietämättä että Insinööri oli rakentanut tunnelin juuri tätä varten. Mutta hirviö seurasi. Insinööri huusi ”Tuolla on putki! Sinne se ei mahdu!” Ja Sähköeläin meni putkeen, mutta hirviö jatkoi samalla tahdilla, kiihtymättä, väsymättä. Ja Insinööri huusi ”Tuossa on johto! Se on viimeinen tilaisuutesi”! Ja niin Sähköeläin meni johtoon, ja sinne peili ei enää mahtunut, ja naru joka sitä piti kiinni katkesi. ja Insinööri hyppäsi pois, otti johdon käsiinsä salamannopeasti, ja kiinnitti sen toiseen johtoon, estäen Sähköeläimen pakenemisen.

Nyt Sähköeläin – nyt pelkkä Sähkö - siis kiertää ikuisesti johdossa, ja pitää Suuren Junan liikkeellä, ja Suuren Tehtaan käynnissä, ja Suuren Hehkulampun hehkumassa. Mutta silti Sähkö on tyytyväinen – niin kauan kuin mikään ei mene rikki, niin kauan kuin Sähkö pysyy johdossa, se on myös turvassa. Ja siksi kaikissa tehtaissa ja junissa ja lampuissakin on turvallisuusohjeet, vielä tänäkin päivänä, ja siksi sähköinsinöörejä niin kovin arvostetaan nykyisinkin.