"Ääää!"

Kaunis ja ruman naisen äänen kaltainen avunhuuto kaikuu lähiön kivitalojen välissä huhtikuun lopussa. Ympäri ympäröivää asuinaluetta kulmakunnan kovat kundit ja kollit höristävät korviaan.
"Neito pulassa!", tuumaavat he, ja pukeuduttuaan kimmeltäviin haarniskoihin sinkaisevat ulos.

"Äää!"
Aneleva ujellus kaikuu kilpaa mustarastaan laulelon kera. Se vaatii, houkuttaa. Lähiön ritareista nopein näkee puskassa jotain.

Sinisenä hohtava nuttu on pitkä, hiukset pitkät ja vaaleat. Lohduttomasti on pää lysyssä, kädet kasvoilla. Hartiat liikkuvat kuin itkevällä, mutta ei kuulu itkua - kuuluu vain:
"Äää!"
kuin huonon sopraanon ensiyritelmä."Voi! Sehän on hän, Sininen haltiatar", kuiskaa lähiön herttua ja lähestyy varoen, mutta kiihkoissaan, tuota hahmoa. Sinisen viitan yllä hulmuavat blondinkiehkurat ovat... ne ovat niin kauniit.

Urbaani ritari on vain metrien, ehkä vain metrin, senttien, hengitysetäisyydellä... Haltiatar kääntyy ja tempaisee nuttunsa auki. Erektiossa oleva penis; linnunrinta, kaljamaha, naamalla sekopäinen virne.

"Ääää!", huutaa Haltiatar, ja kova jätkä on pyörtyä. Mikä shokki! Järisyttävä Crying Game -ratkaisu! Tuo irstas siitin..!

Haltiatar kirmaa naismaisesti avojaloin yli parkkipaikan, pakoon... Vain kutsuva
"Ääää!"
kaikuu talojen välissä, uutta uhria kutsuen...