Oli jo myöhä kun kävelin kotiin. Leffan jälkeiselle kaljalle meno oli venähtänyt ja olisi varmaan venähtänyt pitemmäksikin jollei huomenna olisi ollut koulua, joten tässä sitä nyt käppäiltiin kaupungin huonomaineisempien osien läpi, bussikortti kun oli kulutettu. Eipä siis narratiivin luonteen huomioon ottaen ollut mitenkään ihme että minua vastaan tuli varsin uhkaavan näköinen tyyppi joka ensin kysyi minulta rahaa ja kun ei ollut niin jossain määrin epäloogisesti vaati lompakkoa.

Ulospäin näyttelin pelästynyttä, mutta sisällä olin itkeä riemusta. Viimeinkin! Tätä varten olin harjoitellut itsepuolustusta viimeisten kolmen vuoden ajan! Itämaiden parrakkaiden viisaiden miesten munkkiluostareissan kehittämä bushimuto-kein jalo taito oli lähestulkoon liian pyhää tällaisiin rutjakkeisiin turvattavaksi, mutta silti tein pari hengitysharjoitusta (naamioin ne hysteeriseksi hengen haukkomiseksi) ja huomaamatta, hienovaraisesti, asetuin taisteluasentoon.

Bushimuto-kein taisteluasento on yhtä nerokas kuin kaikki muukin tässä itämaisten kungfukaratejen kuningaslajissa. Rytmikkäästi kopeloin taskujani ja hoin pyhää mantraa "missä se on, missä se on" muutaman hetken ajan ja sitten rupesin kertomaan siitä, miten hieno laji bushimuto-kei kaikin puolin olin.

Se oli kuin taikuutta! Kuolettavan tylsä jorinani johon liittyi seikkaperäisiä kuvauksia erilaisista liikkeistä, hassunkurisia tarinoita viime treeneistä jotka "olisi pitänyt nähdä" ja hämäriä japaninkielisiä termejä joille olisi suomenkielinen vastinekin jota ei voi käyttää koska suomen kielen karkeutta ei voida edes verrata Nousevan Auringon Maan hienostuneeseen parlanssiin sai ryöstäjäparan lähes koomamaiseen transsiin, jonka jokainen jolle on ruvettu selostamaan itämaisen taistelulajin saloja on kokenut. Tuo transsi, jossa ihminen odottaa että koska kung-fu-leffat on ihan kivoja niin itämaisista taistelulajeistakin kuuleminen voisi olla kivaa mutta ei se ole, se ei koskaan ole, ja jossa vain alistutaan siihen että ehkä se kohta loppuu. Itse olin jo harjoitusten jälkeisissä salitunnelmissa harjaantunut tähän ja nautin siitä, mutta tämä gaijin-parka oli tuskin edes nähnyt yhtään animea.

Olisin voinut nyt paeta mutta päätin antaa kuolettavan iskun. Olin jo alkanut huitomaan käsilläni puhuessani osoittaakseni erilaiset liikesarjat joiden alkuperäinen tarkoitus oli mystisten energioiden kanavointi ihmiskehon läpi mutta jotka nykyisin on rationalisoitu jotenkin sellaiseen muotoon että myös insinööri joka ei halua myöntää uskovansa mystisiin energioihin voi ne hyväksyä, ja kuin kärppä liikuin ryöstäjän taakse ja sanoin "minäpä opetan sinulle miten puolustaa itseään". Taistelulajiharrastajan itsevarmuudella en edes kysynyt lupaa tähän oppituntiin vaan otin häntä vain yksinkertaisesti kurkusta kiinni ja sitten, kun hän oli avuttomana käsissäni, iskin hänet katuun ja kolkkasin hänet vieressä lojuneella puunkarahkalla tajuttomaksi.

Nousin ylös ja jatkoin matkaa vihellellen. Voimatasoni olivat uskomattomat.