Mun kampauksellanikin on silmälasit! Mä voisin nyt kertoo teille tuskastani ja puutteestani ja siitä miten mua ei ymmärretä, mut sen sijaan mä kerron meidän bändistä, joka keskittyy vahvasti näihin teemoihin, ja genrestä, johon me kuulutaan, genrestä, joka tulee vielä joku päivä olemaan uusi Nirvana. Mä oon Sande, meidän bändin nimi on Autumn As I Brutally Cry, ja me soitetaan hardcorecoree. Siis nykysinhän on kaikkee hardcoree ja emocoree ja homocoree ja ties mitä, mutta kaks kuukautta sitten mä ja Jultzi ja Peksi ja mie perustettiin tää bändi, ja itseni mainitsin kaksi kertaa koska soitan bändissä skittaa *ja* laulan. Siitä edespäin hardcorecore on ollut kaikkien niiden huulilla, jotka tietää mistään mitään.

Siis tää -core-juttuhan on selvä. Nykysin monet poitsut haluu olla emoja ja mikäpä siinä, jokainen meistä on joskus tatuoinut rintaansa sydämen joka vuotaa verta ja on sytytetty palamaan, mutta niinkuin kaikki tietää tosiemo ei koskaan voi tunnustaa olevansa emo. Ratkaisu? Emocore! Tai jos joku haluaa kuunnella screamoa, tuota genreä jonka nimikin kuulostaa samalta kuin kivesteni muljahtelu tiukoissa ruotsalaisissa muotifarkuissani kävellessäni kadulla, niin miksei tökkää perään päätettä -core ja tee siitä screamocorea? Joten kun me huomattiin että hei, me digataan hardcoresta, niin me päätettiin että nyt on aika to take it to the next level ja perustaa bändi joka soittaa HARDCORECOREA!

Hardcorecorea ei voi kuvata, se pitää kokea. Se on melodista mättöä, tiukan asenteellista mutta samalla peräänantamatonta. Soundit ovat rouheat ja skitat meuhkaa, laulussa on herkkiä kohtia mutta myös antaumuksellista huutamista joka kuvastaa maailmantuskaamme. Hardcorecore kertoo aiheista jotka puhuttelevat meitä kaikkia, kuten rakkaus, rakkaus, rakkaus, rakkauden menetys, kuolema ja Bush, mutta lyriikat eivät ole tärkeää, tärkeintä on sielu ja se että kaikki biisit kuulostavat ihan vittu samalta.

Vaikka eka hardcorecore-bändi, eli siis me, tuli julkisuuteen vasta kaks kuukautta sitten, on uusia bändejä alkanut kasvaa kuin sieniä sateella, lähinnä meidän sivuprojekteina. Tietysti itse arvostan vanhaa skenetuotantoa (siis meidän ep'tä Rains Brought The Bloodstorm) mutta myös nää uudet bändit tekee tiukkaa vääntöö! Oon ostanut jo viiden bändin rintanapit ja nähnytkin niistä kolme, paras oli Jultzin tähdittämä Autumn Fall ja oikeestaan vois sanoo että sen perusteella miten Jultzi rankas skittaa lavalla se vois soittaa skittaa meidänkin bändissä mutta sillä on jo tyttöystävä.

Kaiken kaikkiaan siis skenen kohtalon hetket ovat käsillä. Vielä ollaan underground ja se on hyvä mutta me tiedetään että hetkenä minä hyvänsä suuri musiikkimedia tulee löytämään meidät ja se on menoa. Miten voisimme luoda sen jälkeen kun meille on tarjottu miljoonadiiliä ja meitä on haastateltu Rumbassa ja Soundissa ja vittu Suessa? Eli kannattaa tutustua tuotantoon nyt kun vielä ehtii saada skenekredejä kuustoistavuotiaiden likkojen parissa sillä, että oli meidän ekalla keikalla ja mä syljin sun päälle kiljuessani siitä miten sua rakastankaan, sillä kohta me saatetaan jopa julkasta meidän debyyttialbumi ja kaiken todennäkösyyden mukaan se ei voi olla yhtä hyvä kun meidän vanhat demot siltä ajalta kun me oltiin vielä klezmer-orkesteri.

Tatu rok!