Se oli kaunis, ihana aamu! Kukat paistoivat ja perhoset lentivät pieniä salamyhkäisiä piruettejaan. Oli siis aika reippain jaloin ponnahtaa sängystä ähkien, sillä tänään oli linturetkipäivä! Voi jee! Paras päivä vuodesta!

Meillä Ähtärin Lintu- ja Leppäkorentoseurassa on kuusi jäsentä, mutta Jani-Pekalla oli silsa ja Kerttu ei ole tullut meidän kanssa linturetkelle sen jälkeen kun Matille sattui vahinko josta ei puhuta. Mutta neljä on juuri hyvä porukka siihen että näemme lintuja! Ja lintuja tulisimme näkemään! Kaikenlaisia lintuja! Minä, Raimo, Matti ja Seppo olemme tykänneet linnuista siitä asti kun antikvariaatin setä yllätti meidät neljä tutkimasta lintukirjaa sermin takana ja ajoi meidät kepillä uhaten tiehensä. Tästä saimme sen trauman joka jokaisella joka joistain vitun siivekkäistä välittää pitää olla perverssin harrastuksensa taustalla.

Siispä kumpparit jalkaan ja menoksi! Raimo tulikin jo äitinsä autolla, ja hyvä niin sillä Seppoa on vähän vaikea saada kävelemään kilometriä pidemmälle, ja nyt olimme suunnistamassa Ähtärin villeihin talousmetsiin jotka ovat taajama-alueen ulkopuolella. Matilla oli mukanaan termospullollinen mustikkasoppaa ja Raimolla kiikarit! Kiikarit on eri käteviä lintujen tarkkailussa! Niillä voi nähdä linnun kilometrien päähän jollei ole punavihersokea kuten Raimo!

Raimo on eri hyvä kuski, onhan hänellä ajokortti ja kaikkea, ja ei aikaakaan kun pääsimme metsään. Voi pojat! Metsässä näkee varmasti paljon lintuja! Välillä metsässä näkee myös peuran, kalan ja pornoa. Poron. Lampsimme porukassa uljaasti kohti lintutornia mutta ah ja voi! Pahat partaornitologit jotka ovat jo aikuisia olivat vallanneet sen ja ajoivat meidät pois huudelleen tuhmia. Matti oli niin pettynyt että pullahti männikön mättäälle pyllylleen ja murjotti.

Ei se mitään! Ei me tarvita mitään lintutornia siihen että lintuja nähtäisin! Puoli tuntia siemailimme mustikkasoppaa ja puhuimme siitä miten Kerttu on alkanut täyttää ainaisen villapaitansa muotoja varsin mallikkaasti, ja sitten! Ylitsemme lensi lintu!

LINTU!

En voinut itselleni mitään - innostuin niin paljon että aloin hyppiä ja pomppia ja kuola valui suupielistäni mutta vähän vaan. Kukaan ei kuitenkaan kiinnittänyt huomiota koska kaikki muutkin rakastavat lintuja! Seppo alkoi selvästi plärätä sitä elämän suurta lintukirjaa joka hänellä on päähänsä kirjoitettuna aivokerrokseen tulikirjaimin mutta siltikään hän ei tiennyt mikä lintu on kyseessä, mutta ei se mitään koska silloin voimme olettaa että kyseessä on vaikka valkoselkäharakka! Eivätpä ole pahat partaornitologit sellaista nähneet, eivät! Pillun he varmasti kyllä ovat nähneet.

Päätimme että on parasta lähteä kotiin ennen kuin Sepon astma yltyy pahastikin. Niinpä lähdimme kotiin. Kotimatkalla ajoimme mäyrän päältä, ja se olisi voinut tuntua pahalta jos olisimme kuuluneet Ähtärin Mäyräseuraan, mutta emme kuulu, joten haistakoon mäyrä paskat.

TÄMÄN TEKSTIN KIRJOITTI TATU