"Ammu minut", huusin lehmälle sen kirmatessa pakoon. Kuusenneulanen tippui kädelleni ja kipu oli tainnuttaa minut, minut lateksiasussani. Lateksi, tuo aineista jaloin, jo muinaisten roomalaisten kesyttämä ja jalostama ja huippuunsa trimmaama. Taskussani ollut juustokakku oli alkanut käydä jo monta päivää sitten ja oli nyt kaikin puolin vastenmielinen ja ellottava, joten en syönyt sitä vaan heitin sen kauas lehtoon. Tuhannet pienet oravat laskeutuivat alas ja alkoivat hamuta nälkäisin huulin tuota ainoaa ruokaa jota tämä vitun vitelikko niille tarjoaisi. Korjasin voittoni hedelmät pohjattomaan säkkiini ja pingoin kauas pakoon yli kukkaniityn. Puolimatkassa tallasin perhosen, lajinsa viimeisen, otuksen jalon ja vähämielisen, ja sen jalkoihini polkien, kirouksia suustäni suoltaen, matkaa jatkoin, jaloin tällä kertaa koska ensi kerran olisi oltava erilainen ihan kaikilla tavoilla. Juoksin suoraan junaradalle ja halusin kuolla, kunpa minut olisi isketty alas Odinin vasamalla mutta taaskaan eivät kiittämättömät jumaloliot kiinnittäneet mitään huomiota kuolevaiseen ruumiiseeni, eivät edes sitä pientä kiihotuksen momenttia antaneet, mokomatkin vatussit ja bantujen raiskamaat kafferit! Viheltelin iloisesti ja hyppäsin alas radanpenkalta, kaatuen ja kierien karkeassa louhikossa ja nauraen makeasti, sillä nautinhan juuri nyt joka hetkestä. Hetki tässä ja nyt olisi parempi kuin hetki jossain tulevaisuudessa - olin varma että joku oli näin sanonut, varmaan joku aika kuuluisa filosofiksi itseään solvaava masokisti, liekö Charles Heston? Konekiväärin tulitus, jengiläisten kuolemat, kaikki lopputekstit jotka vierivät alhaalta ylös ja ylös ja ylös ja ylööööööös ja yhä ylemmäksi saavuttaen lopulta räjähtävän volkaanisen kliimaksin ja TULEVAN osaksi todellisuuden kudelmaa jonka illusion ristilukki kutoi joka yö uudestaan ympärilleni. Lehmä tuijotti minua jostain kaukaa, en halunnut välittää siitä. Pellosta sojottava hakku kiinnitti välittömästi huomioni. Väijyin sitä useita tunteja, sen liikuskellessa laiskasti pitkin ohdakekasvustoa, kunnes riipivät kirkaisun säestämänä pakenin paikalta sopertaen sekavia. Olin nähnyt niin monta asiaa sinä välähdyksenomaisena hetkenä kun synnyin, että niiden polttamat merkit eivät koskaan arpeutuisi vaan savuaisivat aina. Savu pursui jo korvistani, joten työnsin auraalireseptorit täyteen persilijaa. Huomasin muiden aistieni terävöityvän. Telepatia olisi voimista suurin, suurempi kuin heikko ydinvoima, ja tiesin miten Neuvostoliitto oli kehitellyt PSI-lapsia. Ylitseni lipuva valtaisa zeppeliini sai minut yrittämään sen tuhoamista mieleni voimin, mutta harhauttava ajatus, väistö, askel, en garde! Sivulle, askel askel hyppy, laukkapolkalla ympäri - ja kas vain, näin se käy, totta kai, neiti on sangen hyvä omissa pasmoissaan, saisinko seuraavan tanssin taikka persettä? Tälläkin hetkellä jossain kukki pujo. En ollut sille allerginen, en ollut millekään allerginen. En edes lampaannadalle, joka kasvoi sankkoinan tuppoina romahtaneen hautakiven päällä salaisessa metrotunnelissa. Lampaannata kaipasi ystävää joten ostin sille lampaan. Lampaannata syötiin silmänräpäyksessä. Kuinka kauan on yksi silmänräpäys silloin kun sydän jättää lyönnin väliin? Kenties kaksi? Pitkällisen pohdinnan jälkeen hän oli jättänyt konjakkilasinsa juomatta ja poistunut Imodinia otettuaan kirjastoon. Siellä hän oli ottanut käteensä Tolstoin kootut teokset ja kuollut äkillisesti syöpään. Matkapuhelimeni akku oli lopussa, ja avatessani kuoren tajusin miksi. Maatuminen oli jo alkanut. Se alkaisi matkapuhelimestani, ja etenisi nopeasti sinne sun tänne. Tautiluokitus:Löytyy. Hoito:Virhe. Potilas:Kipseissä. Kuolema:pukee:häntä. Heilautin machetellani läheisen taatelipalmun runkoon ja join kirpeää amfetamiinipitoista nestettä joka pulppusi rungosta. Nestettä tuli vain enemmän ja enemmän, kuin Niagarasta tai Kiutakönkäästä, ja vain vaivoin sain pelastaudutta läheisen löyhkäävän rankkitynnyrin varaan. Tulva pyyhkäisi mennessään maat ja taivaat ja olin killumassa tyhjyyden ja autiuden välillä, takanani raivoava nihil. Aukaisin silmäni. En ollutkaan missään, tai olin. Missään on täällä, täällä on jossain, jossain ei ole mitään. Tässä purin heinää kuin sika jonka muodon Kirke oli lahjoittanut. On olemassa kämmekkälaji nimeltä kirkiruoho. Julmat sorkat takoivat jo kaukana tannerta valmiina lävistämään vatsakalvon ja kylvämään tuhoa sisuksissa. Halasin maata joka pyöri. Olin juonut jo aivan liikaa, silti sekään ei riittäisi. Etikkaeetteri, isopropanoli, koe kaikki nyt ja tässä ja heti ja koe sekin ja koe putkilapsi! Löyhkäävä hiki.

- nannen kirjoitti tarina