Vaeltaja-Jackin pitkä vaellus oli ohi. Hän laski maahan reppunsa ja tarkisti vielä kellostaan oliko aika oikea, sitten kompassia ja karttaa apunaan käyttäen tarkisti oliko paikka. Oli. Hän avasi reppunsa, otti esiin pienen lapion ja kävi töihin. Aikaa ei ollut hukattavaksi. Vuosituhantinen vaellus oli päätöksessään, kaikki tietämys oli hankittu, valmistelut suoritettu, ja nyt jäljellä oli vain maailmanloppu.

Jack kaivoi lapiollaan pienen kuopan. Mittasuhteet olivat eksaktit ja muoto totuttu. Jack antoi itselleen sen erivapauden että ihasteli kättensä jälkiä hetken ennen kuin otti vaatteensa pois. Hän itse oli juhlakunnossa ja kaikin puolin valmis. Nyt piti vain varmistaa että myös maaemo oli.

Jack aloitti hivelemällä ruohotuppoja jotka hän oli ketoon jättänyt reiän yläpuolelle. Varovasti hän kuljetteli sormiaan pitkin maata, mutta kohta kävi hivelemään itse kuopan reunoja. Vähitellen kuoppa alkoi pehmetä ja kastua - Jack sai äkillisen vision jossa napajäätiköt sulivat hämmentävällä vauhdilla ja tulvat pyyhkivät alleen Hollannin, Bangladeshin ja muut alttiit rannikkoalueet, mutta tuon vision todenperäisyys ei saanut hänenkaltaistaan miestä järkytetyksi. Jack nuolaisi muutaman kerran varsin strategiseen paikkaan sijoitettua pikkukiveä, ja ei aikaakaan kun hän näki että oli aika suorittaa sisääntulo. Äiti maa oli yhtä innokas ja odottavainen kuin hänkin.

Jack kävi makaamaan kuopan päälle ja aloitti siitoksen. Lantion liike ylös alas ylös alas ylös alas - ei aikaakaan kun hänkin alkoi huomaamaan miten maa liikkui, suorastaan kiemurteli - Jackin visioissa tulvista selviytyneet sisämaan ihmiset joutuivat maanjäristysten ja vuorten sortumisen uhriksi. Tuuli puhalsi hänen korvissaan kovempaa ja kovempaa, ja sen ääni kuulosti yhä enemmän ja enemmän huohotukselta ja voihkinalta - ja sitä seurasi visio jossa merellä liikkuneet ja maanjäristyksistä selvinneet olivat hurrikaanien riepoteltavana, hurrikaanien jonka kaltaista ei yksikään ihminen ollut nähnyt eikä tulisi näkemään.

Jack antautui itsekin kokonaan aktille, hän omistautui tälle ylevälle mutta samalla mieluisalle työlle, hän oli yhtä maaemon kanssa, hän oli saavuttamassa lakipisteen ja maankuoren liike tiedotti hänelle että niin oli koko maailma ja hän purkautui ja maaemo purkautui ja Jackin visioissa tulivuoret ja maanjäristykset ja tulvat ja hirmumyrskyt ja kaikki tekivät selvän kaikesta siitä mitä tähän asti evoluutio ja ihmiskunta olivat rakentaneet, kaikesta...

Jack ei tiennyt milloin heräsi. Sillä ei lie ollut väliä, olihan hän ainoa ihminen maan päällä. Hän ei tiennyt oliko elollisia olentoja ylipäätään jäljellä. Hän ei välittänyt siitä. Hän itsekin oli heikko eikä jaksanut liikkua, mutta hän oli tehtävänsä täyttänyt ja se tehtävä oli koko ihmiskunnan tehtävä, tiivistettynä yhteen mieheen. Maapallo oli tiineenä. Vanha maailma oli sortunut mutta uusi saanut alkunsa, ja aikakausien kuluessa se syntyisi, toivon mukaan parempana kuin tämä entinen.

Voimiensa valuessa pois Jack hymähti. Tälle hänen ei ainakaan tarvitsisi maksaa elatusmaksuja.