Nattetroll seisoi norjalaisen vuoren huipulla ja katsoi yrmeänä merelle. Hänen oikea nimensä oli Pels-Nil, mutta hän tiesi, että heikkojen kristittyjen surkea matoinen oppi oli vain tuhonnut arvokkaan norjalaiskulttuurin, joten hän kutsui itseään Nattetrolliksi.

Hän kohotti hartioitaan, painoi päätään alas ja puristi nyrkkinsä yhteen. Hän halusi hehkua vihaa kaikkia heikkoja ihmiskuvatuksia kohtaan. Olihan hän Nattetroll, Hamningbergin kuolevan kalastajakylän suurin vesa. Nuorena hän oli yrittänyt päästä liftaamalla Nessebyhyn, mutta oli juuttunut lammaslaumaan ja viettänyt sen sijaan yön saatana-asennossa harmaalla, yrmeällä ja roudankalvamalla rotkolla jonkun mummon takapihalla. Tuosta hetkestä lähtien hän oli ymmärtänyt, että vain susien ulvonta ja teräksen kolkko kalske voisivat auttaa häntä muuttamaan Norjan ja sitä kautta maailman.

Hänen hiuksensa olivat pitkät, kaksihaaraiset ja värjätyty mustiksi. Hän heilautteli niitä ja nautti siitä, kun pitkän tukan tuoma infernaalinen aura värjyi hänen yllään kuin muinaisen kirouksen jokin joka värjyi yllä. Hän oli kuluttanut juuri aikansa lukien LeVeyn Mustaa raamattua, mutta se oli ollut hänelle liian pehmeää. Hän halusi kovempia arvoja, kuolemaa. Nattetroll halusi niittää mainetta veren kentillä kirvestä ja sotasahaa heilutellen.

Nattetroll kohotti kätensä ja osoitti taivasta, päästäen karmivan "ÖÖÖÖÖÖÖÖ"-huudon taivaalle. Häntä vitutti, että oli kesä ja että aurinko ei koskaan laskenut, sillä miten hän voisi olla todellinen ja kultti mikäli häntä ei ympäröisi ikuinen yö? Hän polttaisi tänä iltapäivänä lisää hiiliä takapihallaan, haluten näin luoda ikuisen yön Norjan synkkiin peikkometsiin.

Hän oli Nattetroll!