Seison suossa kaulaani myöten ja saatanan saatanan saatana. Jalkani koskettavat tukevaa kalliopohjaa, joten en voi vajota syvemmälle. Paksu lieju pakottaa minut lähes täydelliseen liikkumattomuuden tilaan. Perkele! Kuinka tässä näin nyt kävi? Jumalauta. Olisi edes viinaa tai jotain, mutta ei, on kaunis kesäpäivä ja poutapilvet taivaalla muistuttavat minua Räyskälässä vietetystä lapsuudesta. Ja tässä mä nyt seison, jossain perkeleen suossa, kaulaani myöten.

Yritän ymmärtää impulssejani mutta ugrilainen mieleni vain möhkii ja röhisee. Ei ole siis siitäkään hyötyä. En ole yllättynyt siitäkään, samaa sanoi vaimokin aina ennenkuin eräänä iltana otin ja hujautin.

Pienenä minua aina hakattiin, silloin kun isällä oli aikaa. Joskus isä tempoi veljeä turpaan. Tulin saatanan mustasukkaiseksi enkä sanonut mitään ja murjotin vain, kunnes isä suli ja hakkasi minua kännissä vyönsoljella. Kun kasvoin isommaksi ostin samanlaisen vyön ja halusin piiskata sillä itseäni mutta eihän se nyt samalta tuntunut. Isän vedellessä minua pitkin pakaroita katselin itkevää äitiä joka yritti turhaan pestä mustikkatahroja ainoasta paidastani. Oli se saatanan kova ämmä se, kunnes joku antoi sille kananluun ja siihenhän se eukko sitten kupsahti.

Isä oli kännissä ja aika nopeasti mä ja velikin opittiin se. Sitten oltiin kännissä. Koko perhe, konttaamiskunnossa. Siinä sujuivat talvet rattoisasti kun kuunneltiin iskelmää ja kaatuiltiin kännissä päin ovia ja ikkunoita. Puurossa oli aina se sama läskinpalanen silmänä, me kun oltiin niin perkeleen köyhiä ettei meillä ollut varaa voihin ja jos olisi ollut niin ketä kiinnostaa joku saatanan voi. Me istuttiin koko talvi siinä samassa saatanan tuvassa, tapeltiin ja ryypättiin. Isä veteli meitä turpaan kun muisti. Ne talvet olivat minun elämän parasta aikaa ja perkele kun ei niitä takaisin saa. Liian myöhään tajusin sen.

Kansakoulussa opin ja kirjoitinkin sitten myöhemmin ihan insinööriksi asti. Mutta siitä mitään tullut. Kännissä tulin töihin, kännissä sieltä lähdin, ja lopulta koko firma ajettiin konkurssiin. Minä palasin Kiuruvedelle. Parempi sekin oli kuin Kuopion mekkala. Kiuruvedelle kun palasin ostin heti koiran. Se oli hyvä kaveri minulle. Vaimoa ei ollut kuin muutama vuosi. Sitten minä olin lukenut Uudesta Suomesta että mikä se tätä maata pyörittää ja se oli kuulemma parisuhdeväkivalta. Me oltiin aika nuoria ja päätettiin kokeilla. Ei toiminut se juttu eikä sitten toiminut se suhdekaan. Vaimo lähti ja minä jäin. Koiran jätti ja se on perkeleen hyvä. Oli se saatanan hyvä emäntä.

Päätin sitten tehdä itsemurhan kun ei parempaakaan tekemistä ollut. Koirakin oli karannut johonkin helvettiin ja sieltä sitä ei takaisin saisi. Päätin upottautua suohon. Mutta perkeleen suotkin ovat nykyään matalia ja tässä sitä seistään, kaulaa myöten rimmessä. Saatanan saatanan saatana.