Oli helle, aurinko paahtoi kiinteitä pohkeitani. Hikipisaroita nousi ruskettuneelle iholleni, maistuin suolaiselta. Tiesin sen, koska olin itse nuolaissut käsivarttani seksikkäästi juuri äsken. Olisinpa voinut ottaa bikinit pois, oli niin kuuma! Bikinit hiostivat minua inhottavasti juuri sieltä. Tiedätte kyllä mistä, khi khi khi! Miten tässä auringonpaisteessa voikin olla näin kuuma, mietin mielessäni, ja hieroin itseäni hieman tuskainen ilme kasvoillani. Eihän edes tuule yhtään! Oli suorastaan sai-RAAN kuuma, siis ihan vitun kuuma VOI VITTU MITEN KUUMA OLIKIN JUST NYT.

Katselin ympärilleni tarkoituksena bongata kuumia rantaleijonia. Käänsin katseeni oikealle. Ei mitään. Käänsin katseeni - HITAASTI - enemmän oikealle, niin että näkökentästäni oli kartoitettu 300 astetta, suurin piirtein. Ei mitään. Otin leveämmän haara-asennon. Huh huh, sattuipa niskaan pään kääntäminen, ehkä olisikin kannattanut kääntää ensimmäisen oikealle kääntämisen jälkeen vasemmalle. No mutta toisaalta - minä en kadu mitään. Päätin vielä kuitenkin tarkistaa vasemman puolen ja käänsin kasvoni sinne.

Näkökentän tarkentuminen kesti jonkin aikaa. Jotkin vaaleat pitkulaiset asiat näkyivät hatarasti edessäni. Mitä ihmettä tuo oli? Noin valkoista asiaa en ollut nähnyt sitten vittu talven ja lumen! Ja silloin tajusin. Se oli mies. Edessäni seisoi joku kalpea, ohutjalkainen mies. Hämmennyin, ja refleksinomaisesti nuolaisin huuliani kiihottavasti. Kesti hetken tajuta, että reaktio oli ehkä väärä. Vai oliko? Ehkä ei, kuten lukijat kohta tulevat huomaamaan:

"Hei kaunis neito. Näin sinut jo kaukaa. Jutellaanko?"

Ääni oli korkea ja kimeä, puhetahti nopea. Melkein kuin heliumia, tajusin, ja aloin nauraa!

"Mikäs vitun vässykkä siinä oikein mulle puhuu, eksä tajuu miten upea misu mä olen", sanoin ja raotin bikinit niin, että kivikova ja iso nännini puhui puolestani.

"Kaunis rinta", mies vastasi, "minusta meillä voisi olla paljon yhteistä - minullakin on nännit." Hän riisui paitansa. Katsoin miestä inhoten, kunnes... Kunnes hän oli ottanut paitansa pois. Silloin näin sen. Se oli kauneinta, mitä olin koskaan nähnyt.

Ne rintalihakset. Jähmetyin. Tuijotin niitä. Tunsin bikinien alaosan kastuvan täysin. Nännini kiristyivät entisestään. Yhtäkkinen häveliäisyys valtasi minut, mutta en silti voinut olla tuijottamatta miehen rintalihaksia, noita täydellisiä, ruskettuneita, piinkovia, symmetrisiä, hieman karvaisia, mutta kuitenkin seksikkään houkuttelevia rintalihaksia. Nielaisin. "Minä-ä..." "Minä... haluan nuol, nuol... nuolla noita", nielaisin taas ja tunsin ääneni pettävän, "en kestä, anna saanko nuolla... annaah uhaah", ruumiini alkoi krampata noiden täydellisten rintalihasten edessä. Miehen koko muu vartalo oli valkea, hän oli peittänyt ruumiistaan kaikki muut paikat, jottei aurinko koskisi niihin, mutta rintalihakset olivat täydellisesti ruskettuneet. Mies laskeutui hitaasti korkeudelleni. Tunsin heikkoutta päässä.

"Sillä ehdolla", hän sanoi yhä kimeällä äänellään, otti kasvoni hintelään käteensä, "että saan lukea sinulle Adornoa." En ymmärtänyt, mitä mies tarkoitti, mutta sillä ei ollut merkitystä, koska en enää kuullut hänen ääntään. En tuntenut maailmaa ympärilläni, en auringon kuumuutta enkä hikipisaroita tissivaossani, en haistanut, en maistanut, en kuullut: näin vain rintalihakset ja aivoissani huusi pienten kiimaisten oravien äänet "IME, IME, IME" muuttuen vähitellen valaan laulua muistuttavaan ulinaan "IMEEEIIIIIEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEH IMEEEEEHHH".

Siispä tein jonkinlaisia myöntyviä, kiimaisia eleitä ja yritin jo hamuta rintoja. Mies esti kuitenkin ja otti esiin paksun, valkoisen kirjan ja avasi sen post-it -lapulla merkitystä kohdasta. Tuijotin häntä sekopäisenä ja teki mieli ulvoa. Sitten mies aloitti ja viittoi rohkaisevasti, jolloin syöksyin nuolemaan noita ihania rintalihaksia.

"Erottelusta Itsessän toden ja pelkästään..."
"AAAHHISGG ASSS LISPPPPPPPPPPPPPPPPPSGJGGG"
"... väärän tietoisuuden asianmukaisen ilmaisun välillä..."
"sä oot niin kuumaaashhhh, huogh, huaahrhm aah aah uuh"
"...ei tule pitää kiinni, sillä oikeata tietoisuutta ei ole ollut tähän päivään saakka olemassa, eikä mikään..."
"aaah, mää aaaahm , mä ttun tuuuun, aah"
"...tietoisuus kykene tarkastelemaan tätä erottelua ikään kuin lintuperspektiivistä..."
"AAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAH, NYT MÄÄÄHH TUUUNN"

En tiedä, miten pitkään olin maannut maassa, suu kuolassa. Kun heräsin, oli yö. Olin kenties menettänyt tajuntani, jostain kaukaa muististani päässäni soi sana "lintuperspektiivi", mutten käsittänyt, mihin se liittyi. Kun suljin silmäni, näin vain ruskeaa ja kiinteää rintalihasta, minkä ajatteleminen sai minut uudestaan holtittomaksi, joten pudistin pääni selväksi siitä. Nousin ylös, mies oli jättänyt revityn paperin palan. Nostin sen. Se oli kirjan revitty sivu. Sen päällä oli jotain valkeaa mössöä. Kosketin sitä varovasti. Se oli jo hieman kuivahtanut, mutta käsitin sen olevan spermaa. Sperman alla luki: "Se että taideteosten logiikka on konsekvenssilogiikan jatketta, mutta ei sen kanssa identtistä, näkyy siinä, että taideteosten logiikka - ja tässä taide lähestyy dialektista ajatelua - pidättäytyy omasta loogisuudestaan ja kykenee tekemään tästä pidättäytymisestä oman ideansa; tähän tähtää kaikkeen moderniin taiteeseen kuuluva hajotetun momentti."