Kaksikko pysähtyi Anttilan leluhyllyn kohdalla, ja villapaitaan verhoutuneen kolkymppisen naishenkilön käsi kurottautui ylähyllylle ottamaan sieltä laatikon jossa oli nukke. "Et kai sä Minna nyt tota ota," reagoi tähän Raija, hänen aisaparinsa jo kahdenkymmenenviiden vuoden ajalta, pukeutuneena teepaitaan joka oli juuri niin tiukka kuin mitä Raijan pyylevyyden omaavalta aikuiselta naiselta voidaankin odottaa.

"No tällaista se meidän Saara halusi," reagoi tähän Minna, pienempikokoinen ja tietoinen siitä että näytti nyt siltä miltä tulisi näyttämään seuraavien kahdenkymmenen vuoden ajan. "Sanoi että Bratz-nukke pitää olla kun kaikilla muillakin on. En minä nyt tällaista itse ottaisi. Katso millainen tää on." Raija katsoi sitä, siristäen silmiään ja paheksuen, paheksuen niin paljon. "Joo Minna siis kyl mä tiiän mitä sä tarkotat."

Kaksikko silmäili tuota syntistä Iisebeliä ja hänen siskoksiaan hyllyillä. "Mä en tajuu miks lapsille syötetään tällasta paskaa kaikilta tahoilta. Pitää jo kahdeksanvuotiaana käyttää meikkejä ja olla viimoset muodinmukaiset kuteet ja kaikki. Ja poikiakin pitää yrittää vokotella, siis kahdeksanvuotiaana, ajattele! Pitää olla niin aikuista, niin aikuista." Voit itse miettiä kumpi sanoi tuon. Onko sillä erityisen paljon väliä?

"Ja nykyään on kaikki nämä irkit ja muut kuvagalleriat", sanoi toinen, aiheuttaen vakavaa silmienpyörittelyä Prätkähiiri-toimintafiguja ironisesti hypistelevältä lohikäärmepaitaiselta rillipääherrasmieheltä parin hyllyn päässä. "Lapsen ei anneta olla enää lapsi!"

"Joo, oot oikeessa, lapsen ei anneta enää olla lapsi", sanoi Minna, tällä kertaa se tosiaan oli Minna, ja jatkoi "Kyl mä nyt taidan kuitenkin ostaa Saaralle vauvanuken että se voi leikkiä kotia niinkuin meidän aikoina."