Arvakkaa muutem mitä? Nyttoj juttu nii, etä mää kirjotan täj jutun tampereem murteella.

Mää listaam pari juttuu jota mää vihaa.

Oke, no mää vihaa Jope Ruanansuuta, se onnim paska!

Timo Jutilaa, se ojkeesti puhuu tällä tavalla paitsi että pahemmi.

Liiang kovia lyijykyniä.

Sitä, ku ihmiset on ilkeitä toisillee. :(

Finnejä.

Tyyppejä, jokka pistää galtsuu erillisiä gallerioita niitten lemmikille, tai sit tyyppejä, joila on kolokytä samaa kuvaa itestään nii, et ne o millimetrin eri kohassa ku toisesa kuvassa, ja sit viälä pahempi oj jos kajkki kuvat o otettu veppikameralla ylähäältä.

Roskapostia. :(

Nym mää ejjaksais enää kirijottaa tällee.

Olipa kerran olemassa eräs mies, joka halusi. Hän halusi, että häntä silitettäisiin, sillä hän kaipasi silittämisen tuomaa läheisyyttä. Niin kuin ihminen kaipaa toisen ihmisen läheisyyttä, hänkin kaipasi. Hänpä siis meni kadulle, ulos talostaan, näki toisen ihmisen. Nainen, jolla oli housut ja silkkinen paita. Värillä ei ole vitun väliä. Mies otti naista kädestä kiinni, nainen sanoi

"Sinä!"

Mies sanoi

"Minä."

Nainen sanoi

"Mennään naimisiin. Heti."

He menivät. Sitten he erosivat.

Sitten tuli yö. Päivät olivat mennyttä. Taivas oli ikuisesti pimeä ja kaikkialla soi musiikki, kaunis musiikki. Vampyyrilepakko oli tullut Suomeen. Miehellä oli poika, josta hän ei tiennyt, koska nainen oli valehdellut lihoneensa yhdeksän kuukauden ajan. Mies piti naista rautaisena, kun laihdutti niin nopeasti. Mutta mitäpä tästä, sillä ei ollut enää väliä, mies ja nainenhan erosivat, kuten tarina kertoi. Nainen oli sanonut

"Voi voi, voi voi, voi, voi voi!"

Mies oli ottanut itseään kädestä ja todennut

"Tähän on tultu, tähän on tultu, tähän on tultu, tähän on tultu, tä-hän. On. Tul-tu."