Kun tupakkamiehistä puhuttiin, kääntyi puhe Oy Aurinko Ab:n tiloissa aina Jyrkiin. Miehen tupakanpoltto oli jo ylittänyt soveliaisuuden rajat. Kun muut polttivat rauhassa yhden, veti mies kaksi tupakkaa, tärisevin käsin ja posket lommolla, silmissä lasittunut katse. Hänen työpisteensä, autonsa, asuntonsa, vaatteensa, hiuksensa ja pahojen puheiden mukaan myös urheiluvermeensä löyhkäsivät voimallisesti tupakalta.

Jyrki itse ei nähnyt tilanteessa mitään outoa, ei ainakaan ollut nähnyt. Hänhän oli polttanut aina. Nuorena poikana Kuopion turuilla oli hän saanut maistaa, paitsi nyrkkiä ja naista, myös tupakkaa, ja nuoren miehen oli savuke saanut koukkuunsa välittömästi. Punainen mallu suupielessä oli Jyrki tarkastellut tätä maailmaa jo viidettäkymmenettä vuotta, kädet levottamasti sytyttimellä leikkien.

"Perkele kun menivät muuttamaan coltin stendareita", tuhahti Jyrki torstai-aamuna Matille. "Eihän näistä saatana saa mitään". Hän vetäisi pitkät henkoset ja huokaisi syvään. "Kohta varmaan tupakkakin on pelkkää filtteriä. Niinkuin siinä elokuvassa. Viides elementti vai mikä se oli. No eikös se ollut se. Vai mitä."
Matti nyökkäsi. "Sehän se."
"Niin, mutta katsopas, tämähän loppuu, phähähä, aika ottaa toinen", nauroi Jyrki ja nitkutti vanhaa toimistotuolia. Romut oli tilanpuutteen vuoksi Oy Aurinko Ab:ssä jo ajat raahattu tupakkahuoneisiin, ja tupakoijat olivat paitsi alistuneet myös rakastuneet tilaan, jossa aina oli joku taso jolle laittaa kahvikuppi ja jokin rakkine jolle istua. Jyrki sytytti siis tauon toisen tupakkansa tuossa pienessä, kellertäväseinäisessä kopissa. Seinällä roikkui ironinen naiskalenteri, jossa isotissinen brunetti katsoi kameraan silmät vain puoliksi avoinna. Kuva ei kuitenkaan ollut eroottinen, vaan lähinnä banaali.

Kun Jyrki heräsi keskiviikkoyönä karmivaan, raastavaan yskänkohtaukseen, arveli hän saaneensa flunssan. Väärin meni. Yskä ei ottanut laantuakseen, ja parin päivän päästä lääkärikin osasi kertoa syyn. Huohottava Jyrki istui lääkärin tuolissa kun lekuri katsoi häneen ja totesi:
"Alkava keuhkoahtaumatauti. Tupakoitteko." Kysymys oli turha ja lääkäri tiesi sen, niin voimakkaasti kessunlöyhkä leijui Jyrkin ympärillä, mutta rituaalit ovat rituaaleja.
"Tuota joo, poltanhan minä", vastasi Jyrki. Hän tiesi kyllä, että keuhkoahtaumatauti oli tupakoijien sairaus, mutta tähän asti se oli ollut vain kirjainyhdistelmä raivostuttavilla paasauslehdyköillä joita aina niin avulias osastosihteeri tunnollisesti kiikutti Auringon tupakkahuoneeseen.
"Paljonkin?"
"Pari kolme askia päivässä", sanoi Jyrki. Lääkäri rypisti kulmiaan.
"Jos ette lopeta tupakoimista, niin kuolette, piste", sanoi lääkäri ja katsoi Jyrkiä vakaasti. "Te olette vasta 54 vuotta. Teillä on aikaa, jos pystytte lopettamaan. Keuhkoahtaumatautia ei voi parantaa, mutta jos lopetatte tupakoinnin voi tautia pysyä hallittavissa..."

Jyrki tunsi kylmän kouraisevan vatsansa pohjaa. Jostain kaukaa, geenimuistista, kumpusi perisavolainen jääräpäisyys. "Minä en perkele lopeta", tuhahti hän ja nousi tuolistaan. "Minä olen polttanut niin kauan kuin muistan ja pari keuhkoa ei sitä saa loppumaan." Niine hyvineen Jyrki poistui ja palasi kotiin.

Kröhä ei ottanut loppuakseen, ja kun pari viikkoa myöhemmin tupakkahuoneessa osui silmiin Lopeta Tupakointi! -kilpailun mainoslehdykkä, heräsi Jyrkin kiinnostus. Hän selaili läpyskää hajamielisesti ja sitten katse kiinnittyi takasivun mainokseen:


Jyrki ei ollut pysyä housuissaan. Takaraivossa hiljaa raivonnut ajatus tupakoinnin lopettamisesta iski häntä aivolohkoihin ja siinä samassa Jyrki päätti tehdä sen. Hän lopettaisi tupakoinnin. Harmi, että lääkärille oli tullut mökötettyä, mutta turha surra enää. Todistajien läsnäollessa Jyrki allekirjoitti paperin ja juhlallisesti heitti tupakkansa roskikseen.

Ensimmäinen päivä. Melko helppoa, välillä raastavaa kaipuuta. Käsi kopeiloi huomaamatta tupakka-askia.
Neljäs päivä: Nukkumisvaikeuksia, päänsärkyä, vitutti. Hinku tupakalle oli valtava.
Kuudes päivä: Salmiakkia mennyt jo seitsemäntoista askia. Hiki valuu. Baarireissusta oli kieltäydyttävä.
Yhdestoista päivä: Olo hieman helpottaa. Tupakanhimo iskee silloin tällöin, vahvana. Tapatupakointi alkaa jo unohtua.

Kolmen viikon ja kuuden päivän kuluttua Jyrki istui hiljaisena kahvihuoneessa. Muut olivat poistuneet röökille, ja Jyrki huomasi kaipaavansa ihmisiä, ei niinkään tupakkaa. Mutta ajatuskin savukkeesta sai hänen pulssinsa vielä nousemaan ja huono omatunto tanssi ripaskaa ajatusmaailmassa.
"Miten menee?", hymyili Sirpa, osastosihteeri. "Mä olen niin ylpä susta! Aattele, pystyit lopettamaan. Ja toi sun tautis, voi kauhee", jatkoi hän ja tarttui Jyrkin käteen, osoittaen hetken lähes aidolta vaikuttavaa myötätuntoa.
Jyrkin hymyili vaimeasti, mutisi "Kyllähän tää tästä", ja poistui pikavauhtia työpisteelleen. Nyt hän vasta huomasi miten vähän töitä tässä firmassa tehtiin, miten helvetissä tämä pysyi pystyssä?

Viimeisenä yönä Jyrki ei saanut unta, mietti vain palkintoa. Voittaisiko hän? Mikä olisi palkinto - matka, rahaa, uusi televisio, kirjoja? Kaikki kelpaisi, saisihan hän sentään jotain. Nyt jos olisi tupakka niin melkein polttaisin, välähti hänen aivoissaan. Onneksi ei ollut. Välillä hän oli ollut jo pukemassa takkiaan ylle ja ollut lähdössä ostamaan savukkeita, mutta sisukas mieli ei ollut antanut periksi. Nuo viikot, ne olivat olleet vaikeita.

Ovikello soi. Kello oli 23:59. Minuutti päättymiseen! Kuka helvetti ovikelloa soitti? Jyrki oli uninen ja sekava ja rämpi ovelle. Sen takana seisoi mustaan pukuun pukeutunut mies. "Onnittelut", sanoi mies ja astui sisään. "Voititte kilpailun. Miltä tuntuu. Hyvä. Tässä. Näkemiin." Mies kääntyi ja liukui ulos ovesta.

Jyrki ei ollut saanut sanaa suustaan, mutta rappukäytävässä hän näki valtavan, neliskulmaisen laatikon. Miehen kenkien kopina kaikui hetken, sitten ovi aukesi, sulkeutui ja oli täysin hiljaista. Jyrki tuijotti harittavin silmin laatikkoa.
"Mitä helvettiä", mietti hän.
Hän raahasi laatikon sisään ja tutki sitä. Paksua vaneria. Päätään pudistellen hän käveli keittiöön ja otti vasaran. Tarmokkaasti irtosivat niitit, vaikka yskänkohtaus ravistelikin miehen kehoa hetken ja pakotti hänet nojaamaan laatikkoa vasten hetkeksi.

Laatikon kansi aukesi. Sisällä oli kymmeniä, ellei peräti satoja, kartsoja punaista Marlboroa. Jyrki tuijotti hetken laatikkoa, tarttui sitten yhteen kartonkiin, repi kääreet pois, avasi pahvin, tarttui tupakka-askiin, avasi kannen, nykäisi folion pois, istuutui tuolille, etsi tulitikut, sytytti tupakan ja poltti pitkään ja hartaasti.