Omistan kääpiöpossun.

Kääpiöpossuni nimi on Simo. Simo ei ole mikä tahansa kääpiöpossu. Normaali kääpiöpossu on pelkästään pieni possu. Simo on erittäin, erittäin pieni possu. Simo on ehkäpä rotan kokoinen, mutta possu se on silti, kärsänpäästä saparonnypykkään. Pienillä sorkillaan Simo vipeltelee ympäriinsä ja tarkastelee maailmaa. Simo käyttäytyy kiltisti - ei pissi nurkkiin tai kaki seinille tai levittele ruokaansa tai haise pahalle, syö vähän ja on uskomattoman söötti.

Sanat eivät voi kuvailla kuinka söötti Simo on. Sen silmät ovat suuret ja sielukkaat, sitä ympäröi pehmeä nukamainen karvoitus ja saparo on niin hyvinmuodostuneen sirokas että Hitlerkin itkisi sen nähdessään. Sinä ensimmäisenä päivänä kun näin Simon, pienessä kiinalaisessa puodissa, lasikuvun alla, se katsoi minua suurilla silmillään ja olin myyty. Minun oli saatava tuo kääpiöpossu, hinnalla millä hyvänsä, mutta sitten myyjä kertoi sen hinnan ja se ei ollut mikä hyvänsä vaan se oli ihan vitun paljon liikaa joten minä nappasin sen hänen kädestään (hän oli nostanut sen pois lasikuvusta että voisin nähdä ne silmät erityisen hyvin), kaappasin sen omiin hyppysiini ja juoksin pakoon. Myöhemmin poliisi kuulusteli minua mutta asia raukeni riittämättömien todisteiden takia.

Kaikki, joille Simoa näytän, ovat ihastuksesta sykkyrällään, sykkyrällään kuin tuon pienen suloisen nöfnöf-nasun saparo. Raavaista mihistä tulee ihastuneita viisivuotiaita tytöntylleröitä jotka rapsuttavat Simon mahaa ja kihertävät kuin kuusivuotiaat tytöntylleröt sen hymyillessä ja potkiessa sorkkiaan, ja minunkin on vaikea pidätellä hymyäni ja iloani. Ja naiset, naisille Simo on kuin hunajaa, en voi edes kuvata sitä reaktiota mutta se on voimakas, ja he nauttivat, ja minä nautin, ja Simo nauttii.

Simo on aina mukanani. Olen opettanut sen kiipeilemään ympäri kehoani kävellessäni. Sen pienet sorkat kutittelevat minua kun se vilistää paitani sisällä, ympäri selkääni ja mahaani ja kaulaani. Välillä se kurkistaa hihan suusta, jossa käteni pitelee pistoolia, tai kaula-aukostani, pälyillen ympäriinsä kun käsken rauhallisella äänellä kassaneitiä laittamaan rahat paperipussiin, ja kun juoksen kohti pakoautoa, sen pää katoaa paitani sisään ja se juoksee kainalooni turvaan, ja minä kannan rahasäkkiä varovaisesti, enhän tahdo Simolle mitään pahaa.

Kyllä, teen pankkiryöstöjä Simon kanssa. Simo on onnenamulettini, tukeni ja turvani, kun Simo temppuilee ja hassuilee kassaneidille ja muillekin asiakkaille tulee hyvä mieli, ryöstöstäkin tulee heille leikintekoa, hekin nauravat ja ihmettelevät ja herkistyvät ja kaikki sujuu kuin tanssi eikä edes poliiseitakaan muisteta kutsua ennen kuin olen kaukana poissa. Ja lehdistö, heille olen sankari, mies jolla on kääpiöpossu. Kerran minusta otettiin valvontakameran kuva jossa Simo oli kuin kupru hiihtomaskissani, niin että sen pää erottui juuri ja juuri sen kaula-aukosta. Keskisuomalainen vaati pääkirjoituksessaan että olisi kunnia jos minut kutsuttaisiin ryöstämään Jyväskylän kaupungintalo.

Minä ja Simo. Bonnie ja Clyde.