Linja-auto pysähtyi pysäkille. Kuski avasi etuoven, katsoi hajamielisesti sisääntulevia ihmisiä jotka leimasivat matkakorttejaan ja näki sitten, miten erittäin suurikokoinen ja -karvainen koira astui hitaasti ja arvokkaasti bussiin. Totisesti tuo koira oli niin kookas, että se joutui hieman laskemaan päätään laittaessaan suussaan olleet rahat tasolle. Kuski katsoi kuolaisia rahoja, sitten koiraa.
"Se on euro kymmenen tasan", sanoi koira. Kuskin suu loksahti auki.
"Euro kymmenen", toisti koira ja heilautti häntäänsä. "Olen alle 16-vuotias. Itse asiassa olen kahdeksan. Aikaisemmin pääsin vielä ilmaiseksi."
Kuski aukoi ja sulki suutaan, otti sitten rahat ja laittoi ne vaihtotuubeihin. Koira heilautti häntäänsä ja askelsi sitten eteenpäin pitkin käytävää, horjahtaen hieman bussin lähtiessä liikkeelle mutta säilyttäen silti kaiken arvokkuutensa. Matkustajat olivat hämmentyneitä.
"Päivää", sanoi koira eräälle vanhalle rouvalle, jonka käsilaukku oli hänen vieressää. "Voisitteko siirtää käsilaukkua." Rouva siirsi käsilaukkuaan varovaisesti. Koira hypähti hänen viereensä ja istui, melko epämukavan näköisesti tosin, penkille. Siinä se sitten katseli märkä kuono liikkuen ulos ikkunasta. Ihmiset supisivat.
"Anteeksi... herra... koira?", kysyi lopulta rouvan takana istunut matkustaja arasti. Koira käänsi päätään ja ähelsi itseään hieman parempaan asentoon, luoden sitten vakaan ja häiritsevän keskittyneen katseensa matkustajan silmiin.
"Niin?", kysyi se rakastettavalla bassoäänellään. Se oli juuri sellainen ääni, joka sopi isolle, takkuiselle koiralle.
"Miksi te osaatte puhua?", kysyi matkustaja.
"Miksen osaisi?", kysyi koira takaisin. Matkustajan kasvoille levisi hymy ja hän nojautui taaksepäin. Hänen mielestään vastaus oli erinomainen. Koira väläytti hänelle valkoisia hampaitaan, heilautti sitten rakastettavasti häntäänsä, kääntyi ja katseli taas ulos ikkunasta.

Linja-autossa tunnelma oli hämmentynyt. Harva heistä oli ennen tavannut puhuvaa, hallavanväristä irlanninsusikoiraa, varsinkaan sellaista joka matkusti bussilla. Yleisesti kuiskimisessa saavutettiin nopeasti konsensus, että koira oli hyvin käyttäytyvä ja hyvän mallinen, lähes muotovalio.
"Ei vain lähes, vaan täysin", korjasi koira tähän. "Vuosilta 2001 ja 2003." Hyväksyvä mumina täytti linjurin. Koirasta otettiin pari valokuvaa. Se alistui tähän poseeraten arvokkaana. Joku rapsutti sitä varovasti korvan takaa ja koira nuoli rapsuttajan kättä isolla, karhealla kielellään.
"Kiitoksia, hyvältä tuntuu", kiitti se rapsuttajaa, pientä tyttöä, joka punastui ja pakeni istumaan eturiviin.

Takarivissä koko episodin ajan istunut herrasmies, vihaisen näköinen ja epäsiisti ukko, oli tuhahdellut äänekkäästi tapahtumien ajan. Nyt hänen kasvoillaan oli punaisia täpliä.
"Silmänkääntötemppuja!", tuhahti hän ja leikki haukottelevaa. "Miten väsyttävää." Hän oli syventyvinään kirjaansa. Koira vastaili sillä aikaa ykskantaan sille esitettyihin kysymyksiin, ainakin niihin mihin se osasi vastata. Tohtori Zerkovskia tämä selvästi otti päähän.
"Joku huijaa teitä", huusi hän voitonriemuisesti. "Te tolvanat, sehän on vain koira. Ei se sitä paitsi saisi istua siinä. Menköön maahan kuten muutkin koirat!"
Koira nousi varovasti penkiltään, laskeutui käytävälle ja jolkotteli joustavasti tohtori Zerkovskin luo.
"Onko jokin vialla?", kysyi se ja katsoi karvojensa takaa tohtoria. Tämän kasvoilla oli julkea hymy.
"Pahainen vatsastapuhujatemppu, pelkkä piilokameravitsi", huusi tohtori kovaan ääneen. "Teitä kustaan linssiin!"
Koira nosti hieman säkäkarvojaan. "Te olette epämiellyttävä ihminen", sanoi se kylmästi ja istui alas. Bussin kääntyessä äkisti se horjahti ja oli kaatua. Tohtori Zerkovski puhkesi nauruun.
"Voi koirapoloa! Täällä julman vitsin keskipisteenä. Hus siitä", sanoi hän hajamielisesti ja oli taas lukevinaan kirjaansa. Koira ei hievahtanutkaan. Zerkovski vilkuili koiraa aikansa.
"Hus!", sanoi hän, ja huitaisi koiraa lehdellään. Eläin väisti.
"Saatanan syyläjuuri!", murahti koira vihaisesti. "Mokomakin itseään pesemätön separaattoriaivo!" Se mulkoili Zerkovskia julman näköisenä.
"Kirppujakin siinä varmaan on, ja cockerspanielin verta", tokaisi Zerkovski.
Bussi pysähtyi pysäkille. Siinä samassa koira ponnahti pystyyn ja puraisi Zerkovskia kipeästi käteen.
"Ai saatana! Helvetin piski!", kiekaisi Zerkovski, mutta koira paineli karvat pystyssä jo ulos bussista. Ikkunasta muut matkustajat näkivät, miten se häntäänsä heiluttaen käveli sen pikkutytön luo, joka oli aikaisemmin rapsuttanut sitä korvan takaa ja oli myös jäänyt tällä pysäkillä. Yhdessä tuo parivaljakko jatkoi matkaansa.

Zerkovski manaili ja piti kättään. Siitä vuosi verta. Yhteistuumin linja-autossa tuomittiin koira pahantapaiseksi. Rankkuria voivoteltiin apuun ja arveltiin, ettei tuosta mokomasta pedosta oltu maksettu edes veroja. Zerkovski jäi pois lähimmän terveysaseman luona ja mietti, oliko hänen rabies-rokotuksensa vielä voimassa.