Tasan kello 7:00, kelloradio soi ja juontaja on juuri keksimässä jotain mukanokkelaa aasinsiltaa kuten "aasi on myös seuraava laulajatar" tai "kello on seitsemän reikä reikä se on rinkelilläkin, hohhooho, Suomen Yleisradio".
Suljin radion. Herätys kuuluu aamurutiiniin, aasinsillat eivät. Samaten kuuluvat päivän lehden haukkuminen, murojen kanssa sotkeminen ja ehkä sitten vielä pikku konflikti lasten kanssa. Sitten pestään hampaat ja lähdetään.

Aina sama rutiini. Aina sama. Kunpa joskus tehtäisiin jotain toisin. Vaikka hassut hatut päässä, nenät teipattuina otsaan tai ihan vaikka vaan TEHTÄISIIN ASIAT ERI JÄRJESTYKSESSÄ! KUUNTELETTEKO TE?! Eivät he kuunnelleet. Olivat jo lähteneet kotoa. Ei aamurutiinista puhuminen kuulu aamurutiiniin.

Eräänä aamuna rutiini oli jo loppusuoralla, olin pessyt hampaat ja sitten tajusin että voi saatanan saatana, minua närästää niin, että kun bemaria töihin ajaessa käyttää handsfreetä soittaakseen sihteerille niin puheen seasta erottuu aina täysin selvästi KOAAAK, KOAAAAAAK, KOAAAAAK. Koita siinä selitellä, että ei minulla ole sammakkoa matkassa vaan NÄRÄSTÄÄ NIIN SAATANASTI.
Kuvailtu tilanne ei käy laatuun, siksi päätin ottaa Samarinia. Ja sillä sekunnilla kun nielaisin viimeisen pulppuavan pisaran Samarin-lasistani, tajusin sen. Otin Samarinia heti hammaspesun perään. Maku levisi suuhun. HYYYIIIIIIHHHAAAAAAAAAAAARRRRGGGRGRARGRGHRHHH äännähdin kun velton kullin limainen maku huljahteli suussani ympäriinsä. Minuutissa se alkoi muistuttaa enemmän miellyttävää vuohenjuustoa - johon oli kustu, mikä teki siitä erittäin epämiellyttävää.

Mutta töihin oli lähdettävä, tuo karmea maku suussani. Puhelinsoitto sihteerille: "Tulen myöhässä." Karhean matala miesääni sanoo toisessa päässä: "Aseta mikrofoni lähemmäs suutasi."
"Mitä vittuu", tuumin itsekseni, mutta siirsin kuitenkin. Sitten puhua pukahdin sanan ja yhtäkkiä suussani muhivasta lemusta aukesi astraaliportaali.

Muuten se olikin sitten ihan tavallinen työpäivä ja seuraavana aamuna tutut rutiinit odottivat.