Istuin joukkomeniössä. Oli iltapäivä, tosin pimeähkö sellainen, mutta kello lähenteli vasta neljää. Väliäkö tuolla. Kökötin sienimäisesti kiinni natisevassa penkissäni ja tuijotin keskittyneesti ulos. Yritin ajatella jotain mutten oikein onnistunut siinäkään. Hittolainen!

Joukkomeniö pysähtyi meniöseisakkeelle, ja sen ovet suhahtivat auki. Nostin katseeni ja katsoin kuljettajan luo. Joku astui sisään. Nuori nainen, slurpsista! Hän maksoi, kohotti katseensa, ja silloin katseemme kohtasivat. Tuijotin häntä silmiin. Hän tuijotti minua, otti muutaman askeleen ja rämähti käytävälle pitkin pituuttaan jonkun jalkoihin kompastuneena. Edelleen hän katsoi minua suoraan silmiin. En voinut lopettaa, tilanne oli hypnoottinen.

Hän nousi, kun vieressä istunut mies auttoi hänet ylös. Mies käänsi katseensa minua kohti. Ja katsoin häntäkin silmiin. Voi vittu! Olin pahamaineisessa "kahden katsekontaktin loukussa", josta minua oli useasti varoiteltu. Kylmä hiki kohosi johonkin vartalollani. Kääntelin katsettani, miehestä naiseen. He katsoivat minua kiinteästi. Välillämme oli paljon matkaa. Ei sanoja.

Tilanne joukkomeniössä oli jännittynyt, ja huomasin muiden huomanneen välisemme yhteyden. Vanha nainen edessäni olevalla penkillä kääntyi. Hän katsoi silmiini. Hänen silmänsä olivat sameat. Purin hammasta - kolmas! Valintoja oli lisää, sillä kuljettajakin nousi penkiltään, avasi kuljettajanovensa ja tuijotti minua. Muut matkustajat huomasivat tämän. Aloin hyperventiloida, mutten voinut irroittaa katsettani. Kaiken tahdonvoimani kooten REPÄISIN katseeni irti noista neljästä - tai nyt jo seitsemästä, yhä useampi katsoi minua - ja tuijotin ulos. Aikaa kului lähes useita sekunteja, ja minut valtasi sairaalloinen uteliaisuus. Taistelin himoani vastaan, mutta ei, minun oli pakko katsoa josko he katsoisivat minua edelleen.

Shokki: kaikki seisoivat ja tuijottivat minua, suoraan silmiin. Pälyilin ympärilleni. Katseita. Silmälaseja, hattuja, kulmakarvoja, laajentuneita pupilleja. Naamalleni ei noussut hymyä tai irvistystä. Katsoin vain takaisin. Oli hiirenhiljaista, paitsi joku yski ja jonkun matkapuhelin soi. Kontaktimäärä nousi räjähdysmäisesti. Olin jumissa, bussissa, ja katsoin kanssamatkustajiani silmiin, enkä voinut tehdä asialle mitään. Kuluiko näin tunti vai kaksi, vaiko vain sekunnin murto-osa? En enää koskaan matkustaisi joukkoliikenteellä, muistutin itseäni. Aina minulle kävi näin. Huokaisin syvään ja katsoin kaatunutta naista hänen kanelinruskeisiin silmiinsä ja antauduin eroottisten päiväunien tyrskyiselle otteelle.