Kaupungin kelmeät neonvalot loivat kylmää, lepattavaa loistettaan Kangen naamalle hänen ajaessaan Vespa-skootterillaan pitkin Tampereen Hämeenkatua. Oli viileä toukokuun yö vuonna 1979. Edellisen ison jutun loppumisesta olikin jo useita kuukausia, eikä Kansallis-Osake-Pankin Tampereen konttorin johtajan vaimon löytämisestä siunaantuneet markkalappuset olleet enää riittää edes Camel-savukkeisiin.

Kanki pysäytti skootterinsa Keskustorin nurkalle, ja pani tupakaksi. Vilkuillen laiskasti teatterille päin hän imutteli syöpäkäärylettään, välillä ulos savuja puhallellen. "Mitenhän perkeleessä tähänkin taas on tultu?"

Kangen hyvinmuodostunut, eebenpuun väriseen ihoon verhoiltu, kättä muistuttava lihanuija siirtyi hetkeksi otsalle, sillä Torin nurkalla näkyi jotain epäilyttävää. Kanki tumppasi Camelinsa nopealla eleellä 
pieneen vesilammikkoon. Hän pyyhkäisi hieman afrokampaustaan taaksepäin, ettei olisi liian tunnistettava varjokuvana tien toiselta puolelta loistavia valoja vasten.

Kaksi lippahattuun pukeutunutta miestä kantoi välissään jotakin pitkulaista muoviesinettä. He laskivat esineen maahan Torin toiselle puolelle. Hetken päästä heidän viereensä peruutti Neuvostoliitossa valmistettu, Aral-merkkinen pakettiauto. Kanki kiristi nyrkkiään.

Oli toiminnan aika.