Ismo heräsi aamulla. Hänen herätyskellonsa soi, siksi Ismo heräsi. Ismon herätyskello soi siksi, että Ismon piti herätä ajoissa. Ismon piti herätä ajoissa, että hän ehtisi ajoissa toimistolleen, jossa hän oli töissä.
Ismo meni keittiöön. Ismo keitti kahvia pannussa, laittoi kahviin sokeripalan ja vähän maitoa ja joi sen. Sitten Ismo peseytyi huolellisesti ja ajoi partansa. Parta ajettiin, jotta oltaisiin siistejä, muisteli Ismo. Nyt hän oli siisti. Ei partaa naamassa. Sitten Ismo pukeutui sopiviin vaatteisiin. Vaatteet olivat sopivan kokoiset ja näköiset ja sopivat töihin oikein hyvin. Ismo poistui kotoaan ja meni töihin.

Töissä Ismo kirjoitti tietokoneella asiakirjoja. Asiakirjat lähetettiin eteenpäin ja ne käsiteltiin. Asiakirjojen perusteella saatiin ihmisiltä rahaa. Osa tästä rahasta tuli Ismolla. Ismo piti rahasta mutta ei työstä. Kun kello loi kymmenen, meni Ismo keittiöön ja kaatoi itselleen viimeisen kahvikupin. Sitten Ismo huuhtoi pannun mutta ei laittanut uutta pannua tulemaan. Ismon kapinahenki oli taltutettu jo nuorena, mutta kipinä eli vielä hänen sisällään.

Päivällä Sirkku tuli Ismon luo. He juttelivat niitä näitä. Ismo olisi pyytänyt Sirkun kahville, mutta ei kehdannut, koska Sirkku oli naimisissa. Tai niin Sirkku sanoi. Todellisuudessa Sirkku ei ollut naimisissa, mutta sanoi näin työtovereilleen. Sirkku sanoi näin työtovereilleen, koska hän ei halunnut seurustella työtoverien kanssa enempää kuin oli pakko. Vapaa-aikanaan Sirkku harrasti akupunktiota ja kuviokelluntaa ja luki 1950-luvun romaaneja.

Ismo jatkoi työntekoaan. Hänen niskaansa vihlaisi. Nyt ei työnteosta tullutkaan enää mitään; niskasärky oli liian suuri. Ismo soitti esimiehelleen ja kertoi tilanteen. Sitten Ismo poistui työpaikalta.

Ismo ajoi apteekkiin. Hän osti Mobilatia ja ripulilääkettä. Ismolla ei vielä tosin ollut ripulia, mutta semmoinen saattaisi tulla. Ismo meni kotiin ja istuutui sohvalle. Siinä istuessaan Ismo nukahti. Hän heräsi siihen, että oli kuolannut niin paljon paidalleen, että hänen rintansa oli märkä. Nyt Ismo oli kuolassa. Sitten Ismo meni sänkyyn ja nukahti.