Kaarlo painoi karhean ja nokisen kätensä graniittia vasten. Se oli viileää ja rosoista. Punaisessa maasälvässä välähtelivät mustina biotiitin pehmeät nokareet ja kovat kvartsikristallit. Hän nuolaisi varovaisesti kiveä ja painoi poskensa sitä vasten. Kyllä, hyvää graniittia, vahvaa, pitkälle... jossain tuolla oli ruhje. Suuriko? Kaarlo ei saanut selkoa. Hän tunsi kiven natisevat hitaasti, hitaammin kuin puut kasvavat, ja kuten kääpiöt aina, tunsi tämän kallion nyt kuin rakastettunsa.

Hän tarttui hakunvarteensa - sileäksi ja kiiltäväksi kuluneeseen, ähkäisi nostaessaan hakun päänsä ylle ja iski. Kling! Ääni oli kuin mannaa hänen korvilleen, jotka olivat kymmenien tuhansien vuosien ajan kuunnelleet kilkettä ja kolketta syvällä vuorten alla. Kling. Hän iski uudestaan. Hän tunsi, miten sydän alkoi hakata nopeammin. Kling. Harmaaseen partaan valui hikipisaroita. Sirpaleet lentelivät halki ilman. Kling. Hän painoi rauta-anturaiset kenkänsä maata vasten ja hymyili.

Kaarlo iski, iski ja iski. Hän tuijotti kiveä. Kääpiöys oli hänessä väkevä. Hän sulki silmänsä ja korvansa maailmalta ja katsoi graniittia. Kling. Hänellä oli aikaa.

Kvartsi välähti epäluonnollisesti ja kääntyessään Kaarlo tajusi seisovansa taskulampun valokeilassa. Kirkas valo halkoi pölyistä ilmaa ja peitti koko hänen panssaroidun olemuksensa julmalla terävällä piirrollaan. Kaarlo peitti silmänsä kädellään ja tunnisti hahmot jotka häntä mokomilla paholaisen härveleillä osoittelivat. Poliiseja.
"Kaarlo?", kysyi toinen poliisi.
Kaarlo pälyili vauhkosti ympärilleen, kääntyi ja iski taas hakun seinään. "Menkää pois", sanoi hän sameasti. Hänen sydänalassaan tuntui pahalta. Taika oli poissa. Hän iski uudestaan graniittia, mutta isku oli voimaton ja haluton.
"Kaarlo, lopeta", sanoi toinen poliiseista. Kaarlo tiesi tämän henkilön, muttei tahtonut muistaa nimeänsä.
"En lopeta. Menkää pois", sanoi Kaarlo ja tajusi itkevänsä. Tämänkin he häneltä veivät.
"Kaarlo, lopeta. Tämä on Töölön väestösuojan sisäänmenotunneli. Lopeta."
Kaarlon ote kirposi hakusta ja työkalu tipahti maahan. Hän kääntyi epätoivoisena ja itkien.
"Painukaa helvetiin! Antakaa mun kaivaa!"
Poliisit katselivat toisiaan epäröiden. Kaarlo oli metri kymmenen senttiä pitkä, karvainen, panssaroitu ja kiukkuinen. Pidempi poliisi - hänetkin Kaarlo tiesi - polvistui Kaarlon eteen.
"Kaarlo, et sinä voi louhia täällä", sanoi hän vakavasti. "Mehän sovimme ettet louhisi täällä?"
Kaarlo niiskutti ja katsoi jurona maata.
"Kaarlo, eikös sovittu?" Poliisi kaivoi taskustaan nenäliinan. Kaarlo niisti nenänsä siihen ja nyyhkytti.
"... joo."
Poliisi huokasi ja vinkkasi jotain kaverilleen. Tämä kävi hakemassa Kaarlon hakun.
"Me otimme hakkusi. Tulipas Kaarlo mukaan. Mennään nukkumaan. On jo yö. Eikös?"
"Ei minua nukuta", sanoi Kaarlo jörönä. Poliisi tarttui vihaista ja surullista vanhaa kääpiötä kädestä ja talutti tämän autoon.

"Mitä me oikein teemme sinun kanssasi, Kaarlo?", kysyi komisario Jukkapalmu väsyneesti. "Joka ikinen viikko käyt louhimassa jotain. Ei täällä voi louhia miten sattuu."
Kaarlo ei pitänyt penkeillä istumisesta, joten hän seisoi. Komisari Jukkapalmun pöydän takaa näkyivät tuuheat kulmakarvat ja kiukkuiset silmät sekä kiiltävä kalju.
"Miksei muka voi? Minä on louhinut jääkaudesta lähtien!"
Komisari Jukkapalmu katsoi Kaarloon ilmeettömästi. "Me olemme käyneet tämän keskustelun parikymmentä kertaa. Kyllä sinä tiedät."
Kaarlo säksätti hetken käsittämätöntä kääpiökieltään, jossa oli paljon z-kirjaimia.
Komisario Jukkapalmu oli ainoa Suomen poliisi, joka oli töikseen tekemisissä vihaisen kääpiön kanssa, ja hän aikoi kirjoittaa siitä eläkepäivillään surullisen kirjan. Ei kääpiöstä, vaan työurastaan. Nyt tuo saatanan kääpiö oli taas täällä. Jukkapalmu tahtoi kahvia.

"Kuulepas. Eikö sinulla ole ketään, jonka luo mennä?", maanitteli Jukkapalmu. Kaarlo oli riesa, hänestä oli päästävä eroon.
"Ei", älähti Kaarlo. "Te tapoitte kaikki. Minä olen viimeinen."
"Ah." Jukkapalmu tajusi tehneensä virheen.
"No... etkö voisi mennä vaikka töihin johonkin missä sinua tarvitaan.. eikös niitä.."
"Ei ole." Kaarlo mökötti.
"Kaivokset?"
Kaarlo puuskahti. "Huonoa jälkeä! Ikäviä ihmisiä ja paljon koneita."
"Ömm." Vaikeita valintoja. "Kivifirmat? Kivilouhimot?"
"Ei! Ei! Minä tahdon tehdä kääpiöluolan!"
Jukkapalmulla välähti. "Hei! Tee kääpiöluola ja kutsu sinne ihmisiä jotka..."
"Ei", ilmoitti Kaarlo, "minä haluan tehdän kääpiöluolan Kamppiin!"
Voi helvetin kuustoista. Jukkapalmu katsoi vanhaa kääpiötä ja tunsi säälin ailahduksen sydämessään.
"Aikuisviihde? Kääpiöille.. selvä, ei", korjasi Jukkapalmu nähdessään Kaarlon ilmeen.
"Minä menen tekemään kääpiöluolan, suksi kuuseen", sanoi Kaarlo ja kääntyi. Jukkapalmun hihat paloivat.

"Jumalauta", karjaisi hän ja marssi kääpiön luo. Hän nosti Kaarlo Kääpiön seinälle ja iski puukkonsa tämän nutun kauluksesta läpi, naulaten näin raihnaisen harmaaparran puolentoista metrin korkeudelle harmittomasti killimään. "Saatanan Kaarlo Kääpiö. Kuuntele. Jumalauta. Sinulla on tasan vuorokausi aikaa häipyä täältä. Rakenna se vitun kääpiöluolasi vaikka Uralille, minua ei kiinnosta. Mutta jos minä vielä kerrankin näen sinut täällä, niin minä tulen. Oi kyllä, minä tulen. Ja kuule, Kaarlo Kääpiö: sitten minä ammun sinua vatsaan. Ja sinä kuolet. Ja sinä olet maailman viimeinen yksinäinen ruma vanha kääpiö joten sinä kuolisit yksinäisenä ja vanhana ja rumana  ja mukanasi kuolisi kaikki ja sitten meillä ei enää olisi kääpiöitä ja sitten sinä et ainakaan enää LOUHISI. MITÄÄN. VITUN. KÄÄPIÖLUOLAA. KAMPIN. VÄESTÖSUOJAAN!"
Kaarlo oli harmaa ja hengitti katkonaisesti.
"Kaarlo Kääpiö! Senkin vanha kurttuinen pieru! Sinä olet yksi saatanan vitsi ja vieläpä satuhahmo, joten ota tuo helvetin kuokkasi ja painu vittuun. Ja tosiaan, jos minä näen sinut, niin minä tapan sinut. Tajuatko?" Jukkapalmu tuijotti Kaarloa silmiin. Kaarlo nyökkäsi hiljaa. Jukkapalmu nykäisi puukon irti seinästä, ja vanha kääpiö tipahti maahan. Kaarlo nousi hitaasti ja näytti todella pieneltä. Jukka heitti hakun kääpiön jalkoihin. Kaarlo kääntyi hiljaa ja käveli ulos.

Jukkapalmu hengitti raskaasti, istahti tuoliinsa ja alkoi nauraa. Saatanan satuhahmot. Hahaha!