Pyllytär oli jo lopettanut tempomisen ja sen sijaan keskittyi murjottamaan mutruhuulten työntyessä eteenpäin ja katsomaan ovea uhmakkaasti. Paljon muuta hän ei voinutkaan katsella, olihan hän vankina pienessä tunkkaisessa kellariloukossa jossa oli vain tuo puusta tehty jykevä lukittu ovi, pieni ikkuna joka oli liian korkealla että siitä olisi voinut paeta ja joukko polkupyöriä - tuota kellaria oltiin luultavasti käytetty polkupyörien säilyttämiseen. Silti se sopi aivan liian hyvin myös pyllyttärien säilyttämiseen, niinkuin Pyllytär oli saanut huomata.

Mikään ei auttanut, pakoon ei päässyt. Oveen ei mikään tepsinyt, ei edes polkupyörien heitteleminen sitä vasten, ja maatakaan ei voinut kaivaa. Itse asiassa Pyllytär ei voinut edes koittaa tehdä mitään näistä koska hänet oli sidottu tiukoin solmuin naruilla, joihin eivät salaiset käsissä olevat leikkausvipstaakkelit tehonneet, mutta jos hän ei olisi ollut sidottuna, tilanne olisi ollut silti sama. Pyllytär oli jo lopettanut kamppailun. Murjottaminen ja tuijotus olivat paljon mukavampaa ajanvietettä.

Mutta miksi sankarittaremme oli tässä loukossa vankina? Pyllytär muisti vain valon välähdyksen ja jomottavan kivun, niin, ja sen että hän oli ollut kansainvälisen huume- ja jalokiviliigan jäljillä - konnakkeet olivat salakuljettaneet maahan kokaiinia piilotettuna salakuljetettujen timanttien sisälle. Mikä rottamainen suunnitelma! Pyllytär oli juuri ollut saamassa selville liigan päätä kun hänet oltiin vangittu. Kuka hänet oli vanginnut? Oliko kyseessä liigan johtaja? Vastauksen tähän kysymykseen tarjosi ovi, joka aukesi, paljastaen komeapiirteisen nuoren naishenkilön joka sanoi "Niin, Pyllytär, minä olen sinut vanginnut! Ja minä olen myös liigan pomo!"

Pyllytär säpsähti ja hänen hengityksensä tiheni. Tuo nainen! Mikä naispaholainen! Korpinmustissa hiuksissaan ja naamiossaankin tuossa naisessa, joka muuten oli pukeutunut pelkästään metallibikineihin, oli jotain tuttua, mutta Pyllytär tiesi samalla, ettei ollut nähnyt häntä koskaan aikaisemmin. Hänen muotonsa olivat viekoittelevat ja etenkin sääret olivat timanttisen lihaksikkaat, sellaiset joista näki heti että niiden väliin oltiin murskattu monta kivestä - ja sydäntä. Ja tuon naisen pitkät, elegantit jalat astelivat tavalla joka oli juuri sensuellisti miesmäisen ja naismaisen välissä kun hän käveli vakaan harkitusti Pyllyttären eteen ja nosti tämän ronskisti rynnäksistä ylös.

Ja tuo sukkubus sanoi "Kyllä, Pyllytär! Tiesi päättyy tähän! Minä olen Tutti Frutti, ja olenpahan ei enempää tai vähempää kuin rikollisliiga "Keltaisen Käden" johtajatar ja herratar! Olit juuri saamassa selville salaisuuteni, ja luultavasti myös senkin että liigamme suunnitelman seuraava vaihe oli aloittaa kokaainitimanttien salakuljetus uhanalaisten eläinten peräsuoliin piilotettuna - niin ilkeää että sydämeni muuttuu mustemmaksi pelkästä ajatuksestanikin!" Pyllytär ei ollut tiennyt tätä, mutta tämäkään nurjamielisyyden osoitus ei pystynyt hälventämään kiihkoa jota kovakourainen käsittely oli herättänyt. "Ja kyllä, voin kertoa sinulle suunnitelmamme sillä ethän voi sille mitään - huomenna sinut teloitetaan uskollisen eunukkipalvelijani Hamzain käsissä."

Nainen piti tauon nuolaisi huuliaan tavalla joka kertoi ettei se olisi ainoa asia mitä Pyllytär tulisi kohtaamaan, niinkuin ei ollutkaan. "Hamzai on julma mies, ja hänen käsittelynsä jälkeen sinusta tulee olemaan jäljellä vain märkä läntti. Ja se on tavallaan sääli, sillä olethan kaunis rotunainen, juuri sellainen mistä pidän. Mitä jos pitäisimme ennen kuolemaasi vähän hauskaa? Tavalla jonka vain tytöt osaavat, tietenkin! Silmistäsi huomaan että sinustakin tämä kuulostaa hyvältä idealta, kyllä vain!" Tämän huomaamiseen ei olisi tosin tarvittu edes silmiä, vain se tieto että Pyllytär oli naispuolinen supersankari jolla oli tiukka kumiasu. Totta kai Pyllytär oli vähän bisse, ja tällaisissa tapauksissa aika paljon bisse itse asiassa.

Tutti Fruttin hymy muuttui entistä petomaisemmaksi ja hän veti Pyllyttären puoleensa. Heidän avoimet huulensa kohtasivat, ja Pyllytär tunsi alistuvansa tuon alkuvoimaisen viettelijättären pauloihin, rimpuilematta.
Huulien kohtaamista seurasi kielten kohtaaminen, ja Tutti Frutin käsi vaelsi Pyllyttären haaroihin, leikitellen herkkulautasen ympärillä muttei vielä koskien 
kaikkeinpyhimpään kuin ajoittain, sipauksittain. Silti Pyllytär oli jo nyt siinä tilassa, että hän ei voinut kuin vaikertaa, hän heitti päänsä taaksepäin ja sitten, 
rajusti, kumartui näykkimään Tutti Frutin niskaa, ja siinä samassa hän huomasi rikollisnaisen vasemmassa pohkeessa olevan synnyinmerkin. Voiko se olla... kyllä! 
Se oli sama syntymämerkki kuin Pyllyttären omassa pohkeessa!  Tutti Frutti oli Pyllyttären sisko!

Pyllytär vetäytyi yllättyneen Tutti Frutin syleilystä ja huusi "HYYYYYYYYIIIIIIIIIIII!!!!!"