Misu katsoi kaihoisasti - pilluunsa. "Mikä mua vaivaa?" hän ajatteli. Oli niin kauan siitä kun hän oli viimeksi avannut sen, tutkinut sitä syvällisesti, pohtinut sen pitkäkestoista merkitystä, sen ennustuksia, sen historiaa, sen tutkijoita, sen jokaista pienintäkin yksityiskohtaa. Ja niitähän oli, kävijöitä ja yksityiskohtia nimittäin. Mutta aika oli kadonnut, vuosikaudet kuluneet yhtä aikaa vuorten tasapäistyessä.

"Niin, se mulle on käynyt", Misu sanoi ääneen. "Musta on tullut kuin vuori."

Paksu ja korkea. Täynnä varpuja.

Misu oli tänään tuolla haikealla ja haalealla päällä, mikä oli vastenmielistä ja niin... kaikin puolin jotain että en voi edes tietää että mitä! Misu päättikin innostaa itsensä uuteen intoon. Ottaisinko tuon käteeni, Misu pohti. Jaa niin minkä?

Samassa Misu alkoi tuntea omituista värinää ja surinaa. Hän hypähti ylös sohvalta, veti housut jalkaansa ja nolostellen katseli ympärillensä. Missä SURISEE? Misu unohti hetkeksi sen mitä hän oli äsken yrittänyt ajatella, ja yritti nyt ajatella, että mitä mahtoi olla surina, joka oli herättänyt hänet tästä houreesta johonkin uuteen houreeseen. Syke nousi. Paita tuntui kuumalta. Mitä tapahtuu. En muista mitään. Surina jatkui, ei tullut mistään.

Houre valtasi mielen ja ruumiin. Ruumis kuumeni, mieli kärisi ja tirisi. Ei ollut enää vaihtoehtoja, Misun oli välttämättä riisuttava kaikki VAATTEET niin että jäljellä oli enää kuuma ja tirisevä ruumis, joka surisi ja kieri lattialla. Vesilammikko oli hikeä, hötäkässä kaatunutta kylmää kahvia.

Misun silmät eivät enää pystyneet keskittämään katsetta, sillä hänen ruumiinsa tärisi houreen kourissa. Silti hän nuoli kahvia. Ja kaiken sen horrorin keskelläkin Misu yhtäkkiä ymmärsi:

"En mä ole vuori, mä oon tulivuori! hän huusi.

Ja magma valui ulos hänen pill