Nousimme kahdelta Arin autosta. Arin? Ai minkä Arin? Ai runkkarin vain? Metsätien pätkä oli pimeä ja hiljainen, vain rastaat huutelivat yössä. Ari poltti jatkuvasti tupakkaa ja oli silminnähden hermostunut. Minua ja Minnaa ei jännittänyt mitenkään kauheasti, vaikka tiesimme tämän olevan tähänastisista teoistamme ehkä se suurin, tärkein ja mahdollisesti vaarallisin. Jätimme auton auki ja maalasimme rekisterikilvet yli lateksilla. Takakontista otimme mukaan kaksi videokameraa, kahden sivuleikkurit, valonvahvistimen ja muita tarpeellisia aiheita. Ari mietti hetken, ottaisiko hän pesäpallomailan mukaansa. Päätimme kuitenkin jättää sen autoon.
Kävelimme pimeän metsän halki hiljaa ja varovasti. Metsikkö ei ollut laaja. Pohjanmaan tylsässä kangasmaastossa voi kuitenkin helposti eksyä, joten Ari otti GPS-paikantimeensa muutaman reittipisteen jotta löytäisimme pahassa tilanteessa nopeasti takaisin. Olin huolestunut, sillä tämä vaikeuttaisi pakoamme mikäli asiat menisivät pieleen. Päätin kuitenkin olla sanomatta mitään, sillä en halunnut hermostuttaa jo nyt hermostunutta Aria tai Minnaa. Metsikössä kajasti jo heikko keltainen valo. Se tuli edessämme olevasta aidatusta rakennuskompleksista. Kuulimme jo farmin äänet. Viimeiset parikymmentä metriä vuoroin ryömimme, vuoroin konttasimme läheiseen ojaan ja tarkastelimme tarhaa.
Viime vuosisadan loppupuoliskolla Hansonin veljekset olivat kova sana viihdeteollisuudessa. Näitä olentoja sorrettiin ja käytettiin häpeilemättä rahantekokoneina. Ajan saatossa levyimperiumit eivät kuitenkaan enää tahkonneet rahaa samaan tahtiin, joten hansoneita ruvettiin käyttämään ensin vetojuhtina, sitten koe-eläiminä. Joku kuitenkin huomasi, että hansonien turkki oli ominaisuuksiltaan ylivertainen sekä minkkiin että kettuihin verrattuna, joten hansoneista tuli turkiseläinten eliittiä. Farmeja oli maailmalla vain muutama, joista jokaisessa oli joitain kymmeniä hansoneita. Kasvatuksen vaikeuden takia turkkeja on jatkuvasti tarjolla vähän, ja niistä maksetaan tuhansia euroja kappaleelta.
Tarkastimme ympäristön ja huomasimme pari valvontakameraa jotka eittämättä havaitsisivat sisääntunkeutumisemme. Olimme tietoisia tästä ja tiesimme jo, että vartijoilla kestäisi ainakin kahdeksan minuuttia siihen, että he olisivat paikalla. Farmissa ei näkynyt ketään. Siellä oli suodastaan haudanhiljaista – hansonit nukkuivat öisin, mikäli pystyivät. Suurin osa oli todennäköisesti huumattu. Kaasukammio oli etelänurkkauksessa, ja omistajan asunto ja työläisten parakit olivat noin kilometrin päässä. Sieltä tultaisiin paikalle melko nopeasti. Meillä ei siis ollut paljoakaan aitaa.
Laitoimme kuulosuojaimet päähän ja syöksyimme aidalle. Harjoittelun suomalla taidolla aidasta läpi murtautumiseen meni alle puoli minuuttia. Meillä oli aikaa viisi minuuttia. Kuulokkeiden läpi kuulimme, miten metelin herättämät hansonit ääntelivät korviahuumavalla pauhulla. ”Mmmmbop, mmmbop!” Tarhan työntekijät käyttivät aina kuulosuojaimia. Kuvasin itse kameralla Arin ja Minnan avatessa häkkejä. Ulosteiden ja veren tahrimat huumaantuneet hansonit runtelivat itseään kaltereita vasten. Monilla oli pahoja infektiota raajoissaan – stressaantunut hanson yrittää usein purra itseltään kädet irti. Jatkuvasti murretuista häkeistä pomppi esiin uusia ja uusia pikku karvaturreja. Viisi minuuttia oli ohi nopeammin kuin tiesinkään. Kuulin jo moottoreiden jyminää jostain, läheltä kai. Syöksyimme hansonlaumassa ulos leikkaamastamme aukosta ja syöksyimme metsään.
Minna tapettiin ensimmäisenä. Yhtäkkiä veren ja kauhun pelästyttämät hansonit syöksyivät hänen kimppuunsa. Hän ehti huutaa vain hetken, selvästi ja kirkkaasti. Aivan kuin häntä ei olisi sattunut yhtään. Viimeinen ääni minkä hänestä kuulin oli sidekudoksen rutinan ja repeytyvän lihan äänten seasta kuuluva vaimea huokaus. Kuin väsyneen ihmisen huokaus. Olin vain pienen hetken paniikissa, sillä en osannut aavistaa tätä, mutta nopeasti ajatukseni selkeytyivät ja tunsin olevanni valveilla ja harkintakyvyltäni täysin viileä. Juoksimme Arin kanssa autolle ja starttasimme sen. Takapenkille piiloutunut hanson ei sanonut mitään, vaan karkasi suoraan Arin kurkkuun. Kun ihmisen aukirevityistä kaulavaltimoista suihkuaa verta, se tuo mieleen rubiinit. Veri on niin kauniin punaista. Suuntasin taskulampun hansonin silmiin, jolloin se pakeni ulos autosta. Ajoin kuin unessa kotiin, josta minut noudettiin aamulla poliisikuulusteluun.
Tässä iskussa vapautettiin yli 100 hansonia, joista suurin osa löytyi kuolleina. Osa on opetellut saalistamaan kissanpentuja ja pikkulapsia. En kadu mitään, mitä tein. Eivätkä Minna tai Arikaan katuisi.