Asetuin limusiinini takapenkille ja avasin sanomalehden. Luin otsikot läpi puolihuolimattomasti, samalla kahvia hörppien ja naputellen levottomasti kädensijaa. Kuljettajani oli vaiti sopivaksi katsomansa hetken kunnes hän hieman leukaansa nostaen kysyi joka-aamuisen kysymyksensä.
\"Minne haluatte?\"
Vastasin rituaalin mukaan. \"Teillä on kalenteri, näyttäkääpä.\"
Selailin kalenteria ja olin tyytyväinen nähdessäni, että allakkaan oli merkitty vain kolme tapaamista. Juuri sopiva määrä - kaksi oli liian vähän ja kaikki yli neljän jo liikaa. Valitettavasti palvelualalla joutuu usein tilanteisiin joissa oma ruumis ja kysyntä eivät kohtaa. Tämä päivä ei onneksi tulisi olemaan yksi niistä.
\"Kas vain, kas vain.\" Kävin listaa läpi mielessäni. \"Ilmeisesti ensimmäinen olisi tällainen tapaus kuin neiti Fedorova?\"
\"Kyllä\", totesi kuljettajani asiallisesti. \"Normaali toimitus. Sovittu noin viisi kuukautta takaperin. Minulla on hänen kansionsa tässä.\" Kumarruin eteenpäin ja otin ruskean mapin kuljettajani kädestä. Avasin sen.
\"Näyttääpä normaalilta.\"
\"Luvalla sanoen kyllä.\"
Tutunoloinen tapaus. Vanhempi, saastaisen rikas vanhapiika, mahdollisesti lesbo. Biologinen kello tikittää ja ajatuskin pitkällisestä romanssista tai ihmissuhteen karikoista tuntuu epämiellyttävältä.
\"Sinne siis\", sanoin, ja kuljettajani kiihdytti Maybachiani hitaasti ja varmasti. Riisuin harmaan pikkutakkini.

Olen ammattimainen spermanluovuttaja, semenautti. Meitä on täällä vähän, ja me satsaamme laatuun. Normaalin siemenpankin tarjonta ei aina tyydytä heitä joiden vaatimustaso on - useimmiten perityn rahan takia - noussut reilusti normaaliuden tuolle puolelle. Sitä varten olemme me, ja ennenkaikkea minä.
Vanhempieni geenit antoivat minulle lyömättömän etumatkan, ja aloitettuani ammatin olen nopeasti noussut mitättömyydestä supertähdeksi. Erinomainen vartaloni, korkea älykkyysosamääräni, täydellinen makuni ja ennenkaikkea piinkova bisnesvaistoni ovat tehneet sen mikä olen. Minulle soitetaan tai otetaan yhteyttä - joskus anonyymisti, joskus kerskaillen, mutta aina pyytäen. Otan vastaan kaikki toimitukset ja tuotan raaka-aineen. Olen ammattilainen luuytimiin asti enkä tingi siitä hetkeäkään.

Maybachini hurina vaimeni ja kaarsimme suuren, valkoisen, 1800-luvun lopulta peräisin olevan huvilan pihaan. Vaahterainlatvat heiluivat vienossa syystuulessa ja keltaiset lehdet tanssivat pitkin puukujaa. Kuljettajani avasi oveni ja astuin ulos. Laitoin aurinkolasit silmilleni ja tarkkailin paikkaa. Kyllä, tällä vanhallapiialla olisi varaa maksaa toimitus, ja jos pelaisin korttini oikein, saisin mahdollisesti ekstraa.

Huvilan ovi aukeni ja ulos asteli erittäin hyvin säilynyt, arviolta viisikymmenvuotias nainen, jonka hiukset olivat jo harmaantuneet. Ruskeiden silmien katse oli arvioiva.
\"Herra Moods?\"
\"Nimeni on yhdentekevä, mutta kyllä, se minä olen. Te olette arvatenkin neiti Fedorova?\"
Nainen katsoi minua hetken. \"Kyllä. Ymmärrätte kaiketi että olette täällä vain työasioissa, joten turha yrittää mitään.\"
Loukkaannuin hieman. Minä hän minua oikein piti, jonain remuavana gigolonako joka joisi konjakit pullonsuusta ja pissaisi rahapuuruukkuun? En antanut tuon kuitenkaan näkyä.
\"Neiti hyvä, maineeni ei olisi näin hyvä ellen olisi vain ja ainoastaan bisnesmies.\" Hän ei nähnyt silmiäni mutta saattoi vaistota etten ollut täysin tyytyväinen vastaanottoon.
Neiti Fedorova suli. \"Tottahan toki, suokaa anteeksi. Jos sallinette, niin astukaa toki peremmälle. Konjakkia vai viskiä?\" Nainen kutsui minut eleellään sisälle. Autonkuljettajani jäi Maybachini etupenkille täyttämään sudokua.
Nousin portaita. \"Konjakkia.\" Astuin sisään ja jostain pölähti palvelija, jolle neiti Fedorova supatti ohjeet. Palvelija katosi kuin maan nielemänä. Katsoin tuota pikku näytelmää hetken ja nyökkäsin hyväksyvästi.
\"Neiti on löytänyt sopivaa palvelusväkeä. Mihin menemme?\"
\"Tulkaa perässäni\", kutsui nainen. Astuimme suureen, valkoiseen ja valoisaan olohuoneeseen. Pöydällä oli kaksi lasia vettä ja kristallikarahvi. Istuuduin alas kyselemättä, luoden näin lähes hyökkäävän ja vaativan vaikutelman. Tiesin sen tepsivän.

Avasin salkkuni ja nostin esiin suuren pinkan asiakirjoja. \"Sallinette että siirryn suoraan asiaan. Tässä ovat dokumentit. Sukupuuni, heraldikkojen varmistama vaakuna - 1251 on ensimmäin todennettu vuosiluku -, siitoskorttini ja lääkärintodistus suorastaan epänormaalin loistavasta kunnostani. Ja tässä...\"
Fedorova keskeytti minut. \"Erittäin mielenkiintoista ja mallikelpoista. Mutta älkää toki pitäkö minua täytenä amatöörinä. Minulla on laajat verkostot ja tiedän teistä ja toiminnastanne melko paljon. Juuri siksi valitsinkin teidät. Olin miettynyt Claus Emil Witziä...\"
\"Nousukas\", ajattelin minä, mutten sanonut mitään.
\"... mutta teidän curriculum vitaenne puhui puolestaan. Ymmärrän täysin dokumenttien sisällön joten voimme jättää tämän tylsän kertaamisen ja siirtyä suoraan asiaan. Mihin allekirjoitan?\"
Lähes huokaisin helpotuksesta. Rahan tienaamisen raivostuttavin vaihe oli paperisota, ja sitä sain käydä usein. Ammattimaiset asiakkaat olivat parhaita asiakkaitani, mutta siemeneni laadun huomioon ottaen he olivat useimmiten vain kerta-asiakkaita. Harva palasi, mutta he olivat enemmän kuin tyytyväisiä.

Osoitin neiti Fedoroville kohdan ja hän allekirjoitti. Nostin turhia aikailematta pienen nahkalaatikon salkustani.
\"Tässä ovat välineet. Parasta saksalaista laatua, steriilisti lämpöpakattuja, kaksi kappaletta kaikkia objekteja. Sisältä löytyy opaskirja kaikilla mahdollisilla kielillä ja havainnollistavalla kuvituksella. Yksityiskohtiin en häveliäisyyssyistä nyt paneudu.\" Nostin salkustani tiukasti folioon pakatun lieriömäisen esineen. \"Tässä on itse keräysastia. Olen osallistunut itse sen suunnitteluun, ja voin taata teille, arvon neiti, että se on parasta laatua mitä löydätte. Jos parempia on, niin niiden tekijät valehtelevat.\"
Fedorova kohotti toista kulmakarvaansa. Hän oli nuorena ollut hullaannuttavan kaunis. \"Te ette ainakaan ole turhan vaatimaton, herra Moods.\"
\"Olen vain rehellinen\", vastasin suoraan ja hän nauroi.
\"Sutenööri tai rattopoika teistä olisi pitänyt tulla. Taikka poliitikko!\"
Nauroin vaivaantuneesti tuolle melko kehnolle vitsille. \"Jos neiti sallii, voisin siirtyä suoraan toimitukseen. Missä olisi mahdollista tehdä se?\"
Fedorova kohotti kättään ja jälleen palvelija ilmestyi jostain. \"Jos herra suvaitsisi seurata\", ynisi tuo harmaa olento ja nousin tuolista. Näin Fedorovan hymyilevän vinosti. Miettiköhän tuo nainen miten suorittaisin toimituksen? Monet miettivät, harva kysyi - näin sen heidän hämmentyneistä ja vaivaantuneista katseistaan kun palasin.
\"Tarvitsisiko herra jotain viihdykettä tai ärsykkeitä, mmm?\" kysyi palvelija. Pudistin päätäni ja hän nyökkäsi. Hän johdatti minut pieneen huoneeseen jossa oli lavuaari, peili, sänky ja tuoli. Spartalaisen karua. Viittasin häntä poistumaan ja avasin välittömästi housuni.

Suoritus oli iloton, mutta ammattimaisuus vie kaiken hauskuuden tiehensä. Minulla ei mennyt kauaa, vaikka pohdiskelinkin yritykseni verotuksellista kohtelua ja mahdollisia asiakkaita jotka voisivat vaikuttaa asiaan. Kun olin valmis päästin kröhähdyksen. Palvelija astui huoneeseen paperipyyhkeet mukanaan.
\"Tällä herra voi pyyhkiä miehisen kalunsa\", sanoi tuo vanha setä eleettömästi. Nyökkäsin ja hoidin välttämättömät tarpeet. Käärin purkin varta vasten suunniteltuun nailoniseen kuljetuspussiin ja palasin pian olohuoneeseen. Neiti Fedorova ei ollut sillä, mutta näin, että hän oli avannut välinelaatikon ja tutkinut sitä.

Odotin muutaman minuutin ja sitten kuulin Fedorovan napakat askeleet käytävältä.
\"Ohh, herra Moods! Pahoitteluni! Olin juurikin puhelimessa ystäväni kanssa.\" Hän hymyili jälleen kaunista hymyään ja suorastaan tempaisi purkin kädestäni. Nousin ylös ja kättelin häntä. Näin naisen katseessa jotain alkukantaista.
\"Käsittääkseni neiti maksaa pankkisiirtona\", sanoin päästämättä kättä irti.
\"Kyllä\", sanoi Fedorova välittömästi. Ravistin kättä ja päästin irti.
\"Kanssanne oli ilo asioida. Olisivatpa kaikki asiakkaani yhtä ammattimaisia\", sanoin vilpittömästi. \"Uskon, että palveluni tulee tuottamaan hedelmää.\"
Fedorova nyökkäsi. Poistuin ulos palvelijan saattelemana ja astuin sanaakaan sanomatta auton takapenkille. Läpsäytin tuttavallisesti kuljettajaani päälaelle, herättäen hänet päiväuniltaan. Hän oli välittömästi mukana juonessa.
\"Kas vain. Herra palasi. Oliko työmatka viihdyttävä?\"
\"Sangen. Miellyttävä naisihminen. Lähetä hänelle lasku kunhan palaamme toimistolle. Seuraava kohde?\"
Palvelija selaili allakkaa. \"Aah. Näitä taas. Nuoripari, eivät ilmoita nimeään, tapaaminen hotelli Grand Majesticin seitsemännen kerroksen huoneessa 707, maksavat käteisellä, oletettavasti varakkaita. Teille varattu tapaaminen omalla nimellänne.\"
Huokaisin. \"Ei köyhillä ole varaa minun palveluksiini. Aja sinne ja hoidetaan se juttu pois päiväjärjestyksestä.\" Vaivuimme hiljaisuuteen - hän opittuun, minä mietteliääseen.

Vastaavanlaisia nuoripareja oli nähty ennenkin. Isältä perityt rahat piti nyt pistää johonkin ja lisäaineiden ja kauneustuotteiden kyllästämä elämä oli ottanut veronsa - mahoja oltiin. Laatuakin haettiin ja jälleen kerran sormi osoitti minuun. Useimmiten suorituksessa häsellettiin ja kerran oli jopa jätetty maksamatta. Myöhemmin laskut kyllä perittiin korkojen kera ja joku, en tiedä kuka, sattui vuotamaan julkisuuteen hieman tietoja järjestelyistämme. Seurannutta perhedraamaa oli vatvottu kuukausikaupalla iltapäivälehdissä, mutta itse olin, luonnollisesti, säästynyt puhtaana, ehkä kerännyt jopa hieman mainetta. Tämän episodin jälkeen ei minua oltu yritetty höynäyttää ja palkkioni olivat vain kohonneet. Kova peli vaatii kovia pelaajia, ja niitä minulla oli tiimissäni täydet viisi ketjullista.

Kaarsimme hotellin pihaan ja nousin nopeasti pois autosta. Halusin vain saada asian nopeasti pois päiväjärjestyksestä, mutta samalla tunsin tiettyä uteliaisuutta. Ketkä olisivat asiakkaani tällä kertaa? Minun asemassani olevan miehen tärkeimpiä tehtäviä oli pysyä selvillä siitä, ketkä olisivat varakkaita, ketkä eivät, ja millä keinoin he rahansa tienaisivat. Tunsin ulkonäöltä suurimman osan maan hienostokermaa, mutta itse olin incognito.

Kävelin receptioniin ja virkailija hymyili nähdessään minut.
\"Kas vain, herra Moods. Työasioilla, oletan?\"
Hymyilin. \"Tottahan toki. Mikäs sinut on tänne ajanut, vastahan me viimeksi tapasimme aivan toisen hotellin aulassa.\"
\"Nykyaikainen bussiness on säälimätöntä - eilen täällä, huomenna toisaalla\", valitteli tuttu receptionhenkilö. \"Ken tietää, huomenna olemme ehkä jopa Soho-hotellien palveluksessa!\" Näyttelin mukana ja tuhahdin kovaäänisesti. \"Ottakaa tuosta tuo hissi, nouskaa seitsemänteen, vasemmalle.\" Sitten virkailija kumartui puoleeni. \"Kiinnostaisiko pieni lisäinfo, maksua vastaan?\", kuiskasi hän salakähmäisesti. Taputin häntä olkapäälle.
\"Asiani on kiireinen, mutta soita minulle illalla niin katson josko aikaa järjestyisi.\" Hän nyökkäsi ja siirtyi palvelemaan vieressäni odottavia asiakkaita. En odottanut turhia vaan marssin hissille, huomaten vasta hissin ovien auetessa että olin unohtanut salkkuni aulaan. Paluu pikapikaa tiskille, salkun poimiminen, tekonolostuneita hymyjä ja nyökkäyksiä, takaisin hisseille, uusi odotus.

Nousin seitsemänteen kerrokseen, käännyin vasemmalle ja astelin suoraan huoneen 707 ovelle. Koputin voimakkaan rauhallisesti. Hetken kuluttua ovi aukesi ja minua katsoi noin kolmekymmentäviisivuotias mies.
\"Herra Moods?\"
Nyökkäsin. Aurinkolasini olivat edelleen päässäni joten otin ne pois.
\"Tulkaa sisään vaan.\"
Astuin huoneeseen. Perushotellihuone - leveä parisänky, suuri televisio, mitäänsanomaton kaupunkinäköala, ei parveketta, ruttuinen pyyhe tuolilla. Sängyllä istunut nainen oli tutun näköinen ja jutellessamme niitä näitä kävin mielessäni läpi seurapiirikermojen vesoja mutten saanut oikein mitään päähäni. Rutiininomaisesti selitin perusseikkoja hänelle miehen puuhaillessa - arvatenkin kiukusta ja loukatusta miehisyydestä pihisten - vessassa kunnes nainen kutsui häntä. \"Alons! Tuo lasi vettä, kulta!\"
Tajusin keiden kanssa olin tekemisissä. Alons ja Patricia Hurakainen! Erittäin rikkaan ja vaikutusvaltaisen Hurakaisen suvun nuorimmat! Sisko ja veli! Heidän isoisänsä omisti kaupungin keskustassa suuret määrät kallista tonttimaata, isänsä maan suurimman kustantamon, setänsä suuren osuuden eräästä valtiollisesta tietopalveluyhtiöstä, ja he itse olivat erittäin kuuluja ravihevosten kasvattajia! Olin kuin tulisilla hiilillä - astunut suoraan rutiininomaisesta työstä todelliseen tenttiin! Rauhoituin hieman tajutessani, että he olisivat aivan yhtä vaikeassa, elleivät jopa vaikeammassa asemassa, kuin minä, mutta mikäli heidän isänsä saisi tietää, olisin pian sellaisen julkisen mustamaalauksen kohteena että voisin sanoa tulevaisuuden kontrakteilleni jo etukäteen hyvästit. En muuttanut kuitenkaan puhetyyliäni, se olisi ollut epäilyttävää. Pelasin pokeria elämäntyölläni.
\"No niin. Neiti on siis varmaankin nyt päässyt läpi tuoteselosteesta ja siirtynyt itse sopimukseen. Tässä ovat perusasiat, jos voitte käydä ne läpi. Kysykää toki, mikäli jokin kohta on epäselvä.\"
Pikkurouva kävi tekstiä läpi. \"Eli te tuhoatte kaikki tiedot mitä teillä on asiakkaistanne?\"
\"Tietyissä suhteissa\", valehtelin. Luonnollisesti säilytin kaiken. \"Lääkelaki ja laki hedelmöityspalveluista velvoittaa meidät säilyttämään tietyt perustiedot, kuten nimen ja sotun, ja niitä emme luovuta eteenpäin, mutta niissä piireissä joissa liikumme selvitään anonymiteettiongelmat useimmiten.. toisilla tavoin. Ymmärrättehän siis, että anonymiteetistä tulee lisämaksuja?\"
\"Kyllä\", vastasi Patricia ykskantaan. \"Emme voi taata, että tuote toimisi sataprosenttisesti?\", hän kysyi.
\"Luonnollisestikaan emme. Spermani on kyllä ensiluokkaista, kuten käy ilmi kaksi viikkoa sitten otetusta lääkärinlausunnosta ja koko historiikistani, mutta joskus vika on asiakkaassa. On asioita joiden huomaaminen etukäteen on vaikeaa, mutta arvelen, että olette tutkituttaneet tilanne?\"
\"Älä utele! Totta kai olen\", äyskäisi nainen. Nostin käteni ylös ja painoin katseeni alas.
\"Suokaa toki anteeksi, mutta joudun virkani puolesta käymään läpi asioita jotka tuntuvat monista sangen tungettelevilta. Onko lisäkysymyksiä?\"
Nainen luki nopeasti paperin läpi, vetäisi sitten nimensä alle ja ojensi sen minulle. \"Ei.\"
\"Siinä tapauksessa voinen aloittaa. Voinen käyttää vessaanne?\"
Patricia nyökkäsi ja virnuili. \"Herra taitaa päästä harjoittamaan oikeaa kättään sangen tiuhaan tahtiin.\"
Säilytin ilmeettömyyteni. \"Yritän käyttää myös vasenta kättä. Suonette anteeksi.\" Poistuin vessaan ja tunsin, että kaulukseni oli hikinen. Olin pelännyt tuota pientä äkäpussia, jonka hennoissa sormissa oli aivan liikaa aivan liian tärkeitä lankoja. Arvelin, ettei hän, tai ainakaan hänen tumpelo aviomiehensä, tajunnut ollenkaan miten suuri valta heillä oli kulissien takana. Rikkaat miehet rakastivat rahaa ja jälkeläisiään, tuossa järjestyksessä, ja mikäli rahaa oli tarpeeksi niin jälkeläisiäkin kuunneltaisiin. Runkkasin purkkiin kuten aina ennenkin ja poistuin muutaman minuutin päästä.
\"Herra on nopea\", kuittasi Alons. Maltoin mieleni ja purin kieltäni etten vastaisi samalla mitalla - Patrician ja Alonsin insestisestä suhteesta liikkui paljon huhuja, ja yksi oli Alonsin täydellinen osaamattomuus makuuhuoneen puolella. Ojensin purkin Patricialle joka laittoi se laukkuunsa ja katsoi minua. \"No?\"
Kumarsin hieman. \"Sopimuksessamme lukee, että maksu toimitetaan käteisellä. Oletan, että teillä on tarpeellinen määrä mukananne?\"
Patricia napsautti sormiaan ja Alons nosti kaapista suurikokoisen laukun asettaen sen eteeni. Hän avasi sen. Laskin nopeasti ja tottuneesti rahat.
\"Tämä riittää. Suonette anteeksi, minulla on vielä yksi asiakas tänään\", sanoin. Patricia nyökytteli.
\"Tuota... kiitos\", kiitti hän, ja kuulin, että hän oli tyytyväinen. Ainakaan sukurutsan kappaleita ei tarvitsisi katsella, toivoin minä.

Suljin oven takanani ja hengähdin. Saatanallinen pirttihirmu tuo nainen, tämä pitäisi kirjoittaa hetimiten kansioon kunhan pääsisin toimistolle. Hissillä alas, kädenheilautus aulavahdille, ovimiehen tippaus, autolle ja pois, pois.

Kuljettajani puhui matkapuhelimeen. Kuuntelin kiinnostuneena.
\"Kyllä... vai niin. Kyllä, kyllä... Ilman muuta... Anteeksi, odottaisitteko hetken...\"
Kuljettaja tukki mikrofonin kädellään ja kääntyi minuun päin. \"Päivän viimeinen asiakas. Asuu kaukana. Tiedustelee aikatauluamme ja sitä, että haluaisimmeko syödä?\"
Mietin hetken. \"Vastaa että emme, olemme keskellä neuvottelua ja syömme matkalla. Onko sinne pitkäkin matka?\"
\"Noin 55 minuuttia suuntaansa\", vastasi kuljettaja. Huokaisin.
\"Vastaa hänelle, että poistumme nyt palaverista ja olemme siellä noin kahden tunnin kuluttua.\"
\"Anteeksi... Herra Moods on palaverissa... Aivan, aivan, palaverit, heh heh... Ei, syömme täällä... Niinpä niin... Bisnes is bisnes... Aivan, olette oikeassa... Kuulemiin.\" Hän sulki puhelimen.
\"Kummallinen herra. Karjankasvattaja. Huumorismiehiä.\"
\"Herra?\", kysyin hämmentyneenä.
\"Niin, liekö vaimolleen hakemassa... Tai piialle, en tiedä. Minä etsin eilen tietoa, mutta herra suonee anteeksi jos totean että tämä asiakas minulle suuri mysteeri. En tiedä hänestä mitään.\"
\"Vai niin\", totesin ykskantaan. \"Lähdetäänpäs syömään, kantaravintolaan. Sitten työt loppuun ja kotiin, huomenna on vain yksi tapaaminen joten voimme aloittaa vasta puoliltapäivin. Siihen asti - allez-oup!\"

Aterioimme vakiopaikassamme - pieni, huomaamaton ravintola kaupungin vanhalla puutaloalueella. Ruoka oli normaalia ja palvelu pelasi sanatta, olimmehan vanhoja asiakkaita. Juotuani espresson pyyhkäisin suupieleni servetillä ja totesin kuljettajalle, että olisi aika lähteä.

Matka tuntui pitkältä, sillä minua kiinnosti tämä mies jolla oli varaa maksaa palveluksistani, mutta jonka nimi - Jakob Morré - oli täysin vieras. Arvelin, että kyseessä olisi jälleen yksi salanimi, joiden keksimisessä maani seurapiirit olivat sukkelia ja toimeliaita. Ajoimme maaseudulla, ja ympärillämme näkyi runsaasti laitumia joilla laidunsi karjaa. Laimealla mielenkiinnolla muistelin, että nuo suuret ruskeat elukat olivat Herefordin karjaa, ja siihen tuntemukseni loppuikin.

Kaukana edessä olevalla kukkulalla siinsi komea vanha huvila, jota lukemattomat pienrakennukset ja navetat ympäröivät. Ajoimme nyt loppumattomalla laidunmaalla, jolla laidunsi arvatenkin satoja nautoja. \"Tuo on kohteemme!\", sanoi kuski. \"Asiakkaamme asuu tuolla!\"
\"Mitä hän oikein tekee, kasvattaa lehmiä vai?\", kysyin hämmentyneenä. En tuntenut yhtäkään rikasta karjankasvattajaa.
\"Ilmeisesti!\", sanoi kuljettaja virnistäen ja yllätti sitten minut täysin. \"Karjankasvatuksessa liikkuvat erittäin suuret rahat, suuremmat kuin ravikilpailuissa tai venealalla! En ihmettelisi, vaikka vieraamme olisi kansainvälisestikin tunnettu karjankasvattaja.\" Nyökyttelin. Olin jo aikaa sitten huomannut, että kuljettajani tiesi asioita jotka olivat minulle vieraita kuin tähdet miljoonakalalle.

Kaarsimme pihaan ja astuin ulos. Puolittain odotin astuvani lehmänpaskaan, mutta hiekkatie olikin kauniin valkoista marmorirouhetta - tyyris sisustus jo ulkona.
Odottelin hetken, mutta ketään ei näkynyt. Lehmänlanta haisi vienosti. Olimmekohan oikeassa osoitteessa? Riisuin takkini ja raavin takaraivoani. Normaalisti minua oltiin vastassa.
\"Hohoi!\", kuului huuto jostain kaukaa, ja näimme tukevan, työhaalareihin sonnustautuneen iloisen vanhan  hattupäisen miehen lähestyvän meitä. \"Tervehdys! Te olette varmaankin tohtori Morrén vieraat!\"
\"Kyllä\", vastasin minä. Mies ojensi kätensä ja tartuin siihen. Hän puristi sitä kuten työmies tekee, voimakkaasti ja ykstotisesti. \"Terve, herra Moods! Minä olen Pacout, ja hoidan täällä käytännön hommia. Isäntä on tällä hetkellä labrassaan ja pyysi meitä johdattamaan teidät sinne, joten tulkaahan perästä.\" Mies harppoi kohti ovea. Viittasin kuljettajaani jäämään autolle.

Pacout avasi ovet ja päästi minut sisään. Talo oli hiljainen ja tuskin sisutettukaan. Oli kuin siinä ei olisi varsinaisesti asuttu, vaan se olisi ollut vain kulissi. Seurasin Pacoutia pitkin tyhjiä käytäviä aina keittiön perällä olevalle ovelle asti. Hän ei riisunut hattuaan, miten moukkamaista.
\"Herra voisi olla hyvä ja jättää takkinsa tuohon naulaan, tohtori on jostain syystä tarkka moisista pikkuasioista\", sanoi Pacout katsomatta minuun. En voinut olla loukkaantunut hänelle, olihan hän selvästi käytännön miehiä ja tiesi mitä teki. Asiakkaat käyttäytyivät harvoin noin rehellisen julkeasti mutta pahaatarkoittamattomasti. Pacout avasi oven ja viittasi minut sisään. \"Herrasmiehet ensin\", nauroi hän iloisesti, ja laskeuduimme alas pientä kierreportaikkoa.

Alhaalla meitä odotti leveä betonikäytävä, jota reunustivat kirkasvalolamput. Lattiassa oli urat. \"Paskaa varten\", sanoi Pacout kun ihmettelin moisten olemassaoloa. Vai niin, täällä alhaalla siis kuljetettiin lehmiä. Isäntäni oli totisesti karjamiehiä.
\"Onko herra Morré kenties naimisissa\", kysyin harppoessamme pitkin loppumattomalta tuntuvaa käytävää.
\"Haha, ei toki\", nauroi Pacout. \"Hän on karjankasvattaja ja tiedemies, huono yhdistelmä emännälle, haha!\" Teeskentelin nauravani. En voinut olla ihmettelemättä miksi minut oli kutsuttu tänne työasioissa.

Käytävän päässä oli pari valtaisia teräsovia, ja niiden vieressä pienempi puuovi. Pacout avasi sen ja astui sisään. Tulin perässä ja näin huoneen täynnä hohtavia monitoreja, kiiltäviä pulloja, humisevia tuulettimia ja muita välineitä joiden tarkoitus oli minulle jokseenkin epäselvä. \"Tohtori! Herra Moods on saapunut!\"

Tohtori Morré nousi tuoliltaan ja käveli luokseni. Hän oli vanha, ryppyinen ja luiseva, mutta silmät olivat kovat ja kylmät. Hän kätteli minua. \"Herra Moods.\"
\"Tohtori Morré.\"
\"Pyydän, istuutukaa\". Hän osoitti minulle tuolia ja vedin sen alleni. Tietokoneet ympärilläni surisivat. Yhtä seinää päällysti musta kangas, joka vaikutti verholta.
\"Herra Morré, oletan että olette tutustuneet...\", aloitin, mutta Morré keskeytti minut.
\"Pyydän, älkää vaivatko itseänne ja minua mitättömyyksillä. Teitä kiinnostaa raha. Sitä minulla on. Minua kiinnostaa siemenenne. Sitä teillä on. Käsittääkseni voimme hypätä epäoleellisuudet ja allekirjoittaa sopimukset.\"
Kohautin olkapäitäni. Omapa oli ongelmansa jos ei saisi mitä haluaisi. Nostin esiin nahalla päällystetyn tarvikelaatikon.
\"Kiinnostavatko nämä teitä?\", kysyin. \"Käsittääkseni te...\"
\"Olette aivan oikeassa!\", huudahti Morré. \"Ne eivät kiinnosta minua! Tuotteenne kiinnostaa! Teidän siemenenne, korkealaatuisinta mahdollista, todellista VSOP-spermaa, huippua!\" Morré huitoi käsillään. Olin ilmeetön.
\"Vai niin. Siinä tapauksessa minun lienee parasta mennä suorittamaan proseduurini.\" Nousin tuolista ja kaivoin salkustani päivän viimeisen säilytyspullon.
\"Kyllä! Tehkää se! Pacout saattaa teidät huoneeseen, jonka varasimme teitä varten.\" Morré nousi ja käveli tietokoneen eteen ja tuntui vaipuvan jonkinlaiseen horteeseen näpytellessään komentoja päätteelle.
\"Herra seuraa minua jos suo\", sanoi Pacout ja tarttui vastaansanomattoman ystävällisesti käteeni. Seurasin häntä. Palasimme betonikäytävään, kävelimme parikymmentä metriä ja sitten Pacout kosketti pientä metallilaattaa seinässä. \"Longhorn\", sanoi hän, ja sihahtaen salaovi vieressämme aukesi. Astuimme sisään ja Pacout sytytti valot.
Huone oli paneloitu tummanruskeilla tammilaudoilla. Seinille oli ripustettu trofeina nautojen päitä, sarvia ja taljoja. Lattia oli lehmäkuvioitu. Suuri tammipöytä notkui erilaisista pokaaleista, ja tarkastaessani erästä huomasin tekstin. \"Vuoden naudanjalostaja 1976\".
\"Niin, tohtori on pitkän linjan ammattilainen\", sanoi Pacout. \"Tämä on hänen lepohuoneensa. Jätän nyt teidät rauhaan tumputtelemaan\", virnisti hän ja poistui nauraen.

Minun kesti hetken saada itseni laukaisukuntoon. Tyhjät lasisilmät ja karvaiset seinät häiritsivät minua. Onnistuin kuitenkin tavoitteessani ja palatessani kaksikymmentä minuuttia myöhemmin kuulin jo kaukaa, miten Pacout ja Morré kinastelivat tietokonehuoneessa. Astuessani sisään he hiljenivät heti ja katselivat minua hetken. Sitten Morré havahtui.
\"Aa, herra Moods! Onko näyte siinä?\"
\"Tuote on tässä\", vastasin jäykästi. \"Tuota, maksupuolesta...\"
\"Kaikki on hoidettu, kaikki on hoidettu!\", sanoi Morré eikä voinut irroittaa silmiä pienestä nailonkassista jonka sisällä spermani oli. \"Pacout ottaa nyt näytteen.\" Pacout suorastaan sieppasi paketin kädestäni ja juoksi ulos ovesta hatunlierit vipattaen. Morré rentoutui ja viittasi minut istuutumaan. Olin kiinnostunut tämän teatterin tarkoituksesta, joten istuuduin mukavahkolle rokokoo-tuolille - ilmeisesti belgialainen? - ja riisuin takkini.
\"No niin, no niin. Arvelen että teillä on runsaasti kysymyksiä tapaamisestamme, herra Moods\", myhäili Morré. \"Minulla ainakin olisi teidän asemassanne!\" Hän nauroi. Äskeinen kylmyys oli kadonnut, ja tohtori oli kuin hyperaktiivinen tenava joka odotti lempisarjansa uusinta jaksoa.
\"Kyllä\", myönsin minä. Pidin pokerinaamani. \"Miksi kutsuitte minut? Ette selvästikään ole naimisissa. Kasvatette karjaa. Olette syntisen varakas. Mihin tarkalleen ottaen tarvitsitte tuotettani?\"
Morré nyökytteli hetken ja hänen silmissään oli poissaoleva katse. Hän haroi harmaata tukkaansa.
\"Niin, mistä aloittaisinkaan? Synnyin kauan, kauan sitten Saksassa. Jo siellä olin kiinnostunut biologiasta ja tein omia tutkimuksiani. Mutta minua ei ymmärretty - neron osa on aina ollut vaikea ja niin se on oleva aikojen loppuun asti. No, lyhyestä virsi kaunis: sotien jälkeen kiersin maailmaa, Argentiinaa varsinkin, ja tutustuin siellä karjatalouteen siinä muodossa kuin se silloin oli.\"

\"Nauta, lehmä, sonni! Vasikat ja hiehot yhdessä. Herra Moods, lehmä on aliarvostettu eläin. Se voi olla tyhmä, mutta hienostuneella tavalla. Se tarjoaa ruokaa miljoonille, elämän miljardeille. Se antaa meille nahkaa, lihaa, liivatetta, luuta, se antaa meille kaikkensa. Vuosituhansien ajan on lehmää palvottu, metsästetty ja syöty. Koko kulttuurimme perustuu kolmeen asiaan: seksiin, maanviljelykseen ja nautaan. Näille olemme rakentaneet kaiken. Pariisin katakombit, Ateenan ihmeet, Macchu Picchu - kaikki on yhdentekevää lehmän rinnalla. Ymmärsin tämän matkoillani ja siitä lähtien olen ajanut karjatalouden etuja.\"
Morré katsoi minuun hehkuvin silmin.
\"Herra Moods! Minä haluan auttaa maailmaa. Olen jalostanut ja jalostanut, valikoinut, kasvattanut ja niittänyt. Olen palkittu, kuuluisa, olen tunnetuin naudankasvattaja koko planeetalla! Ja silti...\" Morrén ääni oli surumielinen, miksi?
\"Silti... Olen saavuttanut huipun. Olen vetänyt lehmän geenit ääripisteisiinsä. Ylöspäin en voi päästä, en perinteisin keinoin. Mikä oli siis ratkaisuni? Helppoa - muuttaa itse lehmää!\"
Minua alkoi kammottaa.
\"Herra Moods, näen, että aavistatte jotain! Ja voin vakuuttaa teille, että lopputulokset tulevat muuttamaan maailman. RNA, DNA, reseptorit ja hormonit, transkriptio, Golgin laite, mitoosi, meioosi, koko elämän ihme! Olen valjastanut sen, tuhonnut sen, olen luonut uutta! Minä, Tohtori Morré, minä, olen löytänyt jotain mitä kukaan muu ei ole löytänyt! Olen vihdoin, näiden hedelmättömien turhien vuosien jälkeen, löytänyt kyvyn yhdistää ihmisen ja lehmän geenit! Katsokaa uuden ajan airutta!\"

Pitkällä seinällä ollut verho kohosi. Kuin kuumeessa katsoin sisään. Kirkkaasti valaistussa tilassa oli lehmä, vyötettynä ja köytettynä kiinni omituisilla laitteilla. Sen taakse oli nostettu kummallinen mekaaninen käsi, jonka päässä oli suuri pumppu. Pacout seisoi kumiasussaan huoneessa ja hymyili. Hänellä ei ollut iänaikaista hattuaan. Hänen otsaansa koristivat pienet sarvet.
\"Herra Moods! Vuosikausia etsimme oikeaa kohdetta ja löysimme teidät\", puhui Morré, nyt vakaasti ja hiljaa. Katsoin häneen kauhuissani ja huomasin, että hän hymyili pahansuopaa hymyä. \"Sukupuunne, siitoskirjanne, näytteenne... Kaikki täsmäsivät. Olette täydellinen ihminen ja siksi toivon, että olette otettu siitä, että juuri teidän siemenenne tulee toimimaan uuden lehmärodun sytyttimenä. Olette nautojen Aatami, arvon herra!\"
Hiki valui pitkin otsaani. \"Aiotteko te siittää tuon lehmän minun spermallani?\"
Morré nauroi kovaa. \"Totta kai! Mitäpä te välittäisitte siitä, mihin rojujanne käytän! Te saatte rahaa ja minä... minä saan Lehmä 2.0:n! Katsokaa! Tästä syntyy puhemies Muu!\"
Olin kuin huumattu. Näin sumeasti, miten valtava pumppu työntyi lehmään, jonka silmät laajenivat kauhusta. Nousin tuolista ja horjuin. Näin, miten sarvipää Pacout katsoi minuun.
\"Herra Moods! Ette kai ole järkyttynyt\", huusi Morré infernaalisen riemun vallassa. \"Uusi aika nousee! Jääkää toki, älkää suotta poistuko, vastahan olemme taipaleemme alussa!\"

Tuoli kaatui kun ryntäsin ulos. Betonikäytävä tuntui pyörivän silmissäni kun rynnistin sitä pitkin. Kuulin takaani, mitten Pacout nauroi ja kuulin juoksuaskelia takaani. Ryntäsin ylös kierreportaita kuin vimmattu ja halki tyhjän kartanon. Paiskin ovia kiinni ja kuulin, miten Pacout aukoi niitä takanani, hänen naurunsa korvissani. Sain kompuroitua ulos, aukaisin Myabachini oven ja huusin sekavasti kuljettajaani lähtemään.
\"Onko herralla kaikki hyvin?\", aloitti kuski, mutta keskeytin hänet.
\"Paina kaasua! Pois, pois!\" Katsoin taakseni ja näin, miten Pacout astui rauhallisesti ulos talosta. Hän vilkutti meille. Näin, miten hän hymyili ja sanoi jotain, mutten kuullut mitä. Kuskini painoi kaasua. Moottori hyrisi. Tila jäi taakse.

EPILOGI

Kaksi vuotta oli kulunut. Olin ensin pelännyt tohtori Morrén lähestyvän minua uudestaan, mutta tuo ekstrovertti tiedemies pitäytyi omissa oloissaan. Jatkoin piakkoin vanhoja töitäni, valikoin asiakkaani ja pidin seurapiirejä silmällä. En kuitenkaan voinut unohtaa tuota näkyä: lehmä, minun spermani, Pacout ja Morré, Morré, tuo paholainen... Perehdyin ranskalaiseen kirjallisuuteen, venäläiseen ruokaan ja muuhun poikkeavaan.

Kesäkuun alussa olin kesämökilläni palvelijani kanssa. Olimme varanneet kolme päivää vapaata ja kuljettajani oli luonnollisesti kanssani. Toisen päivän iltana hän soitti minulle portilta.
\"Herra, täällä on auto.\"
\"Mitä se täällä tekee\", ihmettelin minä. \"Päästätkö läpi?\"
\"Kyllä päästän\", vastasi kuljettaja ja sitten tuli aivan hiljaista. Huhuilin luuriin mutta mitään ei tapahtunut.

Musta pakettiauto ajoi pihaan ja sammutti valonsa. Odotin. Mitään ei tapahtunut. Sytytin tupakan ja katsoin autoa. Ei mitään. Sammutin tupakan kesken kaiken ja hermostuin. Äkkiä minut valtasi jonkinsortin pelko ja astuin sisään. Kahden minuutin päästä oveen koputettiin.
\"Herra Moods?\"
Se oli Pacoutin ääni.

Avasin oven, golfmaila kädessä. Pacout hymyili. \"Eipä tarvitse. Rauhan asialla liikun. Meillä olisi teille näytettävää\", sanoi hän ennenkuin ehdin edes sanoa mitään.
\"Mitä helvettiä? Mitä te vainoatte minua? Olen lomalla, enkä tahdo olla missään tekemisissä teidän ja sairaiden zoofiilisten taipumustenne kanssa!\" Olin raivoissani, mutta Pacout perääntyi.
\"Herra Moods, rauhoittukaa. Astukaa toki pihalle. En tahdo teille mitään pahaa. Kuljettajanne nukuu paraikaa, mutta arvelin, että tämän asian olisi parasta olla meidän kahden välistä.\"
Ymmärsin, etten voisi tehdä mitään, ja seurasin Pacoutia. Ilta oli pimeä, mutta näin pihalla suuren nelijalkaisen elikon. Se nosti päätään, ja huomasin sen olevan lehmä.

Pacout käveli lehmän luokse. \"Herra Moods, saanko esitellä: Mansikki II.\"
Mansikki II katsoi minua suurilla tyhmillä silmillään, avasi suunsa ja sanoi:

\"Isä, isona minäkin haluan olla semenautti.\"