Minä, Mimosa ja Mikko olimme baarissa, olimme ottaneet, ja puhuimme paskaa. Kyllä, puhuimme tosiaan paskaa. Se saattoi olla hedelmällistä, helmeilevää, kaikin puolin mieltä ja kieltä jalostuttavaa paskaa, mutta paskaa se silti oli. Musiikillista paskaa, juoruilupaskaa, mukafilosofista älyllistä runkkupaskaa, kaikki paskan muodot ulostimme, ja niistä kahdesta muusta en tiedä, mutta minä ainakin nautin suuresti. Ja kun huomasin että tuoppini oli tyhjä ja valmistauduin lähtemään tilaamaan lisää, huomasin että seinät kuplivat.

Joillekuille muille se, että seinät kuplivat, oli huono merkki, mutta minä tiesin että se oli erittäin huono merkki, kamala merkki jopa. Kasvavan pelon vallassa osoitin Mimmulle ja Mikolle baaripöytää, joka siirtyi, ja me kaikki kolme katsoimme toisiamme. Tai no, oikeastaan me katsoimme baaripöytää, mutta kyllä olimme toisistammekin tietoisia, sillä me kaikki kolme olimme jo tienneet kauan, että näin baarit metamorfosoituivat humppapubeiksi, ja vaikka se yleensä oli surullinen tapahtuma se silti meille kaikille oli osa maailman suurta, maagista kiertokulkua. Mutta kertaakaan emme olleet sisällä kun se tapahtui!

Mieleni palasi Jooseen. Joose, tuo iloluontoinen rokkipoika, oli jäänyt kerran baariin kun transformaatio tapahtui, ja nykyisin Joose tykkäsi Joel Hallikaisesta. Joel Hallikaisesta! Emme kestäneet enää katsoa tuota murjottua sielua, ja hän tipahti kuin ollakaan porukastamme pois. Viikko sitten hänet kuulemma heitettiin lavatansseista pois yritettyään käpälöidä uhkeaa 40-vuotiasta kukkamekkoleidiä. Mikä häpeä, mikä häpeä! Ja nyt tämä pelkäämämme asia oli tapahtumassa meille. Samaan aikaan kun seinällä ollut Jimi Hendrixin kuva muutti muotoaan punanenäiseksi Matti Nykäseksi vierailulla humppapubissa päätimme lähteä ulos. Olisiko vielä toivoa?

Mutta kun pääsimme ulos, Mikko alkoi kaivaa taskustaan tupakka-askia, ja tiesimme että kaikki oli menetetty - Mikko ei polttanut, mutta kuinka humppapubeissa saattoi käydä ilman tupakkaa? Ja se tupakka-aski myös löytyi, ja kyyneleet silmissä Mikko pakotti yhden röökeistä suuhunsa, sytytti sen ja alkoi vedellä pitkiä henkosia. Ja mistä taskusta Mikko oli tuon askin ottanut, eihän hänellä ollut kotoa lähtiessään kuin huppari? Farkkutakin taskusta, farkkutakin taskustapa hyvinkin. Ja teki silminnähden kipeää katsoa kuinka Mimosan lyhyt punainen tukka kasvoi ja vaaleni, juuriaan lukuunottamatta.

Katsoin sisälle baariin. Kyllä, muutos oli täydellinen. DJ'n paikalla oli biljardipöytä ja juomia oli tarjolla kolme kertaa vähemmän kuin aikaisemmin. Vielä viimeinen muutos oli tapahtumatta, ja kaikki kolme katsoimme juroin katsein nimikylttiä, johon ilmestyi järkähtämättömällä varmuudella Clipart-kuva nauravasta punanenäisestä miehestä ja sanat BAR PUB NAAMALÄRVIT.

Katsoimme Mikon - joka oli nyt lihavampi, partasänkisempi ja ruokkoamattomampi kuin aikaisemmin - ja Mimosan - jonka nimi, sen tiesin, tulisi aina tästä eteenpäin olemaan Jenna - silmiin, ja aloimme Mikon kanssa, kuin sanattomasta sopimuksesta, öyhöttää. Jenna vettyi.