Pyllytär katsoi alas katolta. Pienellä sivukujalla hänen allaan käveli kolme hahmoa. Pyllytär siristi silmiään - näillä seuduilla ja näihin aikoihin nuo ruojat eivät voisi tarkoittaa hyvää. Eivät! He olisivat ilman muuta pahan asialla, paatuneita kriminaaleja, viekkaita ja julmia roistoja joiden elämäntehtävänä olisi sivistyksen tuhoaminen ja kaikkien viattomien ihmisten elämän saattaminen yhdeksi maanpäälliseksi helvetiksi! Pyllytär puri leukansa yhteen ja naksautti niskojaan.

Nuo kolme miestä - sillä kuten kaikki taparikollisekin, edustivat he kaksilahkeisten katalaa sukupuolta! - olivat autuaan tietämättömiä vaarasta aina siihen hetkeen asti, kun Pyllytär tipahti heidän taakseen, musta viitta teatraalisesti hulmuten. He kuulivat teräskorkojen kopauksen takanaan ja käännähtivät. Pyllytär nautti nähdessään heidän kasvojensa kalpenevan, ja jo silloin ensimmäinen mies tipahti, kasvot saappaiden karmeasti runtelemina. Tuo retku kaatui maahan ja alkoi sätkiä ja huutaa sydäntäsärkevästi. Pyllytär ei välittänyt tuosta. Hän tiesi mitä oli tehtävä - oikeus vaatisi sokean papittaren lisäksi myös vihasta kipunoivan kostajansa!

Toinen miehistä kääntyi ja lähti juoksemaan pakoon. Pyllytär katsoi hänen sinisten farkkulahkeittensa vilinää ja virnisti julmasti - pahainen raukka ja surkimus ei katoaisi kauas, ei pääsisi sulautumaan ihmismassaan, ei voisi kotiinsa käpertyä. Sillä Pyllytär muisti kaiken. Hän käänsi jakamattoman huomionsa paikoilleen jääneeseen miekkoseen, jonka kasvot olivat jo harmaat ja joka korisi kuin hauki. Pyllytär mitteli häntä katseellaan, käännähti ja potkaisi voimakkaasti miestä toiseen polvilumpioon. Rutina kertoi, että polvi oli nyt peruuttamattomasti tuhoutunut. Kivun täytyi olla sietämätön, sillä miehen silmät valahtivat selälleen, hän kaatui ja kouristeli ja kyyneleet valuivat hänen silmistään. Aikaisempi uhri oli jo hiljaa ja makasi maassa hiljakseen leviävässä verilammikossa.

Pyllytär ei jaksanut lopettaa polvivaurioisen miehen kärsimyksiä. Kärsikööt! Kansakunnan satiainen ei saisi armoa, ei häneltä eikä ainakaan tänään! Pyllytär käännähti ja ponkaisi katolle kuin oselotti. Hän haistoi pakenevan miehen pelon. Hän näki sielunsa silmin miten tämä pakeni öisen kaupungin räikeissä valoissa. Sadepisarat kiilsivät hänen hiuksillaan. Pyllytär sulki silmänsä ja nauroi. Sitten hän otti pari askelta ja ponkaisi kuin puuma yli kattojen, loikkien, kärrynpyöriä ja voltteja heittäen, nauttien tuosta yön julkeasta akrobatiasta.

Pyllyttäreltä ei mennyt kauaa löytää mies. Tämä istui bussipysäkillä kasvot lasittuneina ja keinui eestaas. Pyllytär mietti hetkisen mitä tehdä tuolle ruojalle. Hän katseli tätä kiikareillaan. Miehessä ei ollut kerrassaan mitään poikkeavaa. Varmasti taparikollinen. Pahin kaikista! Pyllytär sylkäisi ja otti kiväärinsä selästään. Hyvälaatuinen, tarkka, musta. Pitkä, kova, reikäpäinen, tappamiseen suunniteltu. Kuin kirves. Pyllytär huokaisi mielihyvästä ja kietui kätensä tiukasti piipunsuojuksen ympärille. Hänen hengityksensä syveni hänen iskiessään ladatun lippaan kiinni kivääriin. Se naksahti, ja Pyllyttären hampaiden välistä pääsi sihaus. Hän tarttui viritintappiin ja vetäisi sitä, vetäisi raivoisasti, vetäisi haluten! Hän nyki sitä kaiken seksuaalisen turhautumisensa, kaiken raivon, vihan, kiihkon ja hukkaanheitetyn rakkauden voimin! Hän tunsi, kuinka panos liukui patruunapesään. Puuskahtaen hän pääsi viritintapin irti ja jäi huohottaen katsomaan kaukaisuuteen. Hius roikkui hänen kasvojensa edessä, ja hän pyyhkäisi sen pois puolihuolimattoman sensuellilla eleellä. Sitten hän kohotti kiväärin kovan ja rakastavan tukin poskelleen ja tähtäsi miestä. Hänen etusormensa, manikyyrillä monasti käytetty, puristi liipaisinta ja huumaava pamaus kajahti halki mustan kaupungin.

Miehen pää räjähti. Bussipysäkin lasi särkyi tuhansiksi sirpaleiksi. Punainen veri koristi jään lailla kimaltelevia lasinsiruja, kun ne, aivan kuin hidastettuina, lensivät kaaressa taaksepäin ja laskeutuivat kiiltävälle asfaltille. Pyllytärtä hymyilytti, mutta hän halusi jäädyttää tunteensa - vaikka hän sai toiminnastaan niin paljon tyydytystä, niin paljon hupia, ei hän halunnut olla mikään sadistinen paskiainen, vaan puhdas ja kaunis, kuin vitilumi jolle tumma sydänveri laskettiin kyyhkyn rinnasta!

Pyllytär varmisti kiväärinsä, uljaan ja uskollisen työkalunsa, ja nosti sen selkäänsä. Hän olisi vielä halunnut tarttua, puristaa ja purkaa, mutta ensin työ, sitten huvit. Hän asteli raskain askelin talon seinälle ja kiipesi tottuneesti alas. Vakaasti astellen hän käveli bussipysäkille ja asettui kahareisin raadon päälle. Hän kumartui ja tutki miehen taskut. Ei mitään mielenkiintoista. Hän otti lompakon ja avasi sen.

Ja avatessaan lompakon Pyllytär tajusi, ettei tämä yö olisi ohi vielä pitkään aikaan, ja että tämän yön jälkeen kaikki olisi toisin. Lompakossa oli nimittäin eleetön musta kortti, johon oli kirjoitettu tussilla sanat:

"Pyllytär,
se loppuu tänään.
Tohtori Kauhu."



JATKUU ENSI PYLLYTTÄRESSÄ