Jack Kerr oli hyvä mies. Tämä tahtoo sanoa että hän lätki korttia, litki viinaa ja latki muita naisia alapäästä aina silloin kun vaimon silmä vältti, mutta ainakin hän hoiti työnsä hyvin. Hän oli orjapiiskuri. Paras orjapiiskuri mitä Alabaman osavaltiossa oli ollut sitten sen jälkeen kun Nate Caldwelly oli menettänyt henkensä puolustaessaan valkoisen miehen vapautta Meksikon sodassa, ja erittäin itsetietoinen siitä. Mutta parhaallakin piiskurilla on heikot hetkensä, ja Jackilla se tuli silloin kun setä Ananias heitti henkensä Jackin käsittelyssä, jouduttuaan paaluun ruoskan maisteltavaksi varsin säälittävän karkausyrityksen jälkeen.

Jack kertoi huolista vaimolleen, mutta eihän tuo paljon kestänyt pikkunainen osannut mitään vastata. Jack rukoili vastausta Jumalalta, mutta Jumala, tuo kirottu jenkki, pysyi hiljaa. Jack mietti ja pohti asiaa puhki, ja lopulta tuli siihen tulokseen että vain yksi mies olisi tarpeeksi viisas osatakseen vastata kysymykseen ja se oli plantaasin isäntä, itse kunnianarvoisa Joshua X. Throckmorton.

Tapansa mukaan Throckmorton istuskeli kuistillaan, katseli mustan lihan hikoilua puuvillapellollaan ja siemaili jääteetä kun Jack taapersi hänen luokseen. Throckmorton katsoi Jackia ja oli jo käskemässä tuota valkoisen roskaväen kermasakkaa takaisin pitämään inhimillistä omaisuutta kurissa, mutta Jackin kysyvä ilme jotenkin esti hänet ja isällisesti hän kehotti Jackia istuutumaan viereensä.

"Herra Throckmorton, sir, tohtisinko minä kysyä teiltä yhtä juttua?" tohti Jack kysyä.

"Jo vain, Jack, mikä mieltäsi painaa?"

"No kun minä olen miettinyt. Jotta kun minä noita nekruja valvon päivä toisensa jälkeen ja aina välistä joku niistä yrittää karata. Että sitä minä vaan mietin että eikö se todista että ihmisiä nekin on. Kun vapauttaan haluavat niin kovasti. Niin olisiko tämä vallan moraalitonta tämä koko touhu. Sellaisia minä."

Throckmorton hymähti, siemaisi jääteetään, viittoi Jackia lähemmäksi."

"Kuulehan Jack. Oletko sinä kuullut tohtori Cartwrightistä?"

"Jo vain olen, herra Throckmorton, hieno Etelän mies kauttaaltaan."

"Todellakin. Tohtori Cartwright on ansioitunut puolustaessaan orjajärjestelmää Pohjoisen abolitionistisaastaa vastaan, mutta hän on myös tutkinut orjien psykologiaa. Ja erityistä huomiota hän on kiinnittänyt tautiin nimeltä drapetomania."

"Jestampoo, herra Throckmorton, jopas on sana!"

"Kyllä, se on hieno sana, mutta drapetomania on kauhistava tauti."

"Ei kai se minua uhkaa?"

"Ei uhkaa, Jack Kerr, sillä saatat olla pelkkä Irlannin mudasta kaivettujen perunanviljelijöiden tietämätön jälkeläinen, mutta neekeriverta sinussa ei ole tippaakaan, ja drapetomania vaikuttaa vain noihin viidakkopupuihin. Katsos, Jack, drapetomania on tauti joka aiheuttaa karkailua."

"Siitäkös se johtuukin!"

"Jo vain. Drapetomanian valtaan joutunut neekeri tuntee väistämätöntä tarvetta karata rakkaalta plantaasiltaan jonnekin kaukaisuuteen, luonnontilaan joka ei hänelle sovellu yhtään niin hyvin kuin omistussuhteessa oleminen."

"Mikäs sen sitten aiheuttaa, herra Throckmorton?"

"Sen aiheuttaa liian hölläkätinen kohtalu. Se sekoittaa heidän pienet Kongonmutkasta periytyneet aivonsa ja näin luo mielen epätasapainoa. Vanhan Ananiaksen tapaus osoittaa että minäkään en ole pitänyt tarpeeksi jöötä, ja selvästi Ananias on nähnyt minun laskeutuneen hänen tasolleen. Mikä tragedia!"

"On tautia kerrassaan! Miten se parannetaan?"

"Paras tapa tohtori Cartwrightin mukaan on reipas ruoskinta. Sinä siis autat neekereitä tämän taudin parissa! Että kannattaa olla ylpeä itsestäsi, niin pitkälle kuin luokkasi ja verenperintösi rajoissa voit olla!"

Ja toden totta, Jack Kerr tunsi uutta ylpeyttä! Kotiin palattuaan hän pystyi taas hyvin mielen lähtemään kortille, juomaan viskiä, hoitelemaan naapurin Marthaa vaimon ollessa ostoksilla ja ennen kaikkia ruoskimaan orjia, sillä nyt hän eritoten tiesi tekevänsä tärkeää työtä, ja näin hän sitten jatkoikin kunnes  sisällissodan aikoihin kenraali Grant tappoi hänet Chattanoogan taistelussa varsin anakronistisella karatepotkulla.

Tatun huomio: Tohtori Cartwright ja drapetomania-teoria on ihan oikeita historiallisia kuriositeettejä! Tietoa saa vaikka mainiosta kirjasta Look Away! jonka on kirjoittanut William C. Davis.