No moi taas. Muistatte varmaan kun mä kerroin teille millasta oli olla merkitystehtailija? No arvaatte varmaan että en mä siellä kovin kauaa sit lopulta kestäny. Varmaan se viimenen niitti mun arkkuun oli se kun mä menin ehdottaa isoille tahoille että voitas julkasta Newtonin Principiasta sellanen uusintapainos missä se ihan oikeesti on raiskausmanuaali. Ei niitä naurattanu. Ei sen ollu ees tarkotus naurattaa, mun mielestä se olis menny ihan täysillä läpi, mutta kuulemma mun olis pitäny oppia mikä on sopivaa ja mikä ei. En mä haluu oppii mikä on sopivaa ja mikä ei ole, mä oon vapaa tahtonainen.

No kuitenkin sit piti taas ettii uutta duunii ja mä päätin että perkele, nyt mä toteutan mun ikiaikasen haaveen. Mä ryhdyn nettisarjakuvan hahmoks. Ihan teinilikkanakin mä olin jo lukenu amerikkalaisia nettisarjakuvia ja halunnut olla kuin niiden vahvat, itsetietoiset naishahmot jotka löivät koomisesti miespuolisia nettisarjakuvahahmoja, olivat sarkastisia ja no, ei niillä kai enempää luonteenpiirteitä ollut mutta sellainen halusin kuitenkin olla. Ja mä olin lukenu sitä sivuaineenanki lähes puolikkaan kandin verran joten olin hyvissä valmiuksissa. Olin jopa tehny sitä kesätyönä, olin tuurannu sarjakuvablogin pitäjää. Ottaen huomioon että lähes kaikki stripit mis mä olin koostu siitä että oltiin tapaamassa muiden sarjakuvablogien pitäjiä en usko että kukaan huomas mitään eroa.

No mä kattelin työpaikkailmotuksia joka päivä ja yhtenä päivänä bongasin parikin sopivaa. Eka menin Ilman Naista-sarjakuvan haastatteluun mutta siellä sanottiin että pärjäävät paremmin ilman naista ja rupesivat nauramaan erittäin kovaäänisesti, ja sitten kun nauru alkoi pikku hiljaa muuttua itkunpuuskiksi ja pakonomaiseksi kivesten hivelyksi housujen alta katsoin parhaaks lähteä kipittämään. Mutta sit kävi todellinen onnenlaukaus. Ässätin seuraavan haastattelun aivan täysin, sanoin juuri sen mitä pitikin ja täsmälleen oikealla tavalla, enkä ollu siis ees yllättäny kun sain tietää että työt alkaa ens maanantaina. Mä pääsin Sosiaalisesti Rajoittuneisiin.

Sosiaalisesti Rajoittuneissa naishahmona olo oli aika helppo duuni. Mä sain valita kahdesta vaihtoehdosta, isotissinen nainen joka ei tiedä tietokoneista paljoa ja isotissinen nainen joka pelaa nettipelejä, ja valitsin sen nettipelivaihtoehdon. Miks en olis valinnu? Luontaisetuna tuli se että paitsi että sain mättää kakstoista tuntia ylikehittynyttä tsättiohjelmaa päivässä ja syödä roskaruokaa se ei vaikuttanu mitenkään siihen että mun badi pysy upeena ja mä näytin koko ajan meikatulta ja muutenkin trimmatulta. Joka tytön unelma! Ja muutenkin se oli helppoo duunia, mun tartti aina vaan välillä sanoa jotain itsestäänselvää mutta jollain tavalla nörtähtävää ja se katsottiin automaattisesti vitsiksi koska mulla oli tissit. Aluks mua häiritsi se miten huonosti mut oli piirretty mutta toiset sano mulle että älä huoli, kyllä siinä seittemän vuoden aikana ehtii tottua.

No ei sekään herkkuna kovin kauaa jatkunu. Kun mut oli esitelty niin tekijät aloitti Sosiaalisesti Rajoittuneiden tärkeimmän funktion toteutuksen eli omien fantasioidensa toteuttamisen, ja niin mua sit alettiin väkisin parittaa sarjakuvan mieshahmojen kanssa. Huolimatta siitä että mä juonenkin puutteissa suhtauduin niihin jatkuvasti kylmäkiskoisesti ja sarkastisesti - sinänsä realistista, eiks vaan - niin silti mä huomasin että askel askeleelta juoni johti siihen että mulle oltiin kirjottamassa selittämätöntä fetissiä silmälaseihin, Linuxiin ja nekkupartoihin. Asiaa ei auttanu se että joka kolmannessa stripissä mä ilman mitään syytä näytin tissit.

Ja fanit! Luoja! Mä aloin nähdä niitä kaduillakin, mä näin niitä joka paikassa. Yleensä ne vaan tuli mun luokse kaupassa tai puskasta mun kämpän läheltä tai baarissa, no oikeestaan ei baarissa ymmärrettävistä syistä mutta lähes kaikkialla muualla, ne osotti mua ja ne sano "Tissit". Ja kato perkele, mullahan oli tissit, mutta sit ne rupes jaanaamaan jostain aivan turhanpäiväisestä asiasta johon yleensä liitty se vitsi jonka olin esittäny viime päivän sarjiksessa sekä Linux, ja mä lähdin pois. Sitä oli vaikea kestää päivä toisensa jälkeen ja mä rupesin kyrpiintymään siihen hommaan oikein kunnolla.

No sit mä reippaana tyttönä päätin ruveta vähän tutkimaan asioita ja mulle paljastu kauhea totuus. Koko sarjakuva oli kulissi! Se oli kaikki osa venäläisen mafian suunnitelmaa, jossa varastettiin vitsejä Dilbertistä ja B. Virtasesta ja toimitettiin ne Malesiaan jossa 18-tuntista työpäivää veivaavat pikkulapset käänsivät ne suomeksi ja nikkaroivat sormet ruvella niihin lisää nettiroolipeliviittauksia ja Linuxia. Mikä pahinta, joukkoon oltiin alettu lisätä Karvis-vitsejä joissa lasagne oltiin korvattu viittauksilla epämääräisiin seksuaalisiin akteihin, ja mä päätin että mun pitää paljastaa tää kaikki.

Koko suomalainen media oli niitten ostama, niitten näpeissä, mä yritin vaivihkaa paljastaa sitä kaikkea mutta en saanu mitään aikaseksi. Erkkomedia! No sit mä päätin että ehkä ulkomailla oltais kiinnostuneita tästä skandaalista joka syövyttäis suomalaisen tietoyhteiskunnan juuret. Vähän mua pelotti että entä jos kukaan ei tajua mitään Sosiaalisesti Rajoittuneista, mutta sit mä muistin että jokainen SR-strippi paitsi niin täynnä teknojargonia myös niin kliseinen että niiden ymmärtämiseen ei itse asiassa tarvita yhtään suomenkielen taitoa, pelkästään se että oli edes joskus lukenut nettisarjakuvia tai no, mitään sarjakuvia.

Mut sit mut erotettiin just kun mä olin pääsemässä kovimpaan ytimeen. Kai ne vainus että niiden korttitalo oli kaatumassa. Anto ne tietysti kulissisyyn. Ne oli kuulemma päättäneet että niiltä puuttu nettisarjakuvan kantava pääelementti, söpöeläin joka puhuu tuhmia. Ja niin ne sitten oli isolla rahalla pestannu siihen mun tilalle Kiroilevan Siilin. Mä menetin duunini siilille joka kiroilee.

V***u.