Katsoin sinua. Silmäsi olivat lasittuneet, kasvoillasi äärimmäisen treenatun tylsistynyt ilme. Poltit tupakkaa holkista, eli imukkeesta meidän junttien kesken - sillä junttihan minä sinulle vain olin, pelkkä korvike jota käytettiin ja joka heitettäisiin pois kun tarvetta ei enää olisi!

Halusin tarjota sinulle tulta - en ehkä sitä tulta, jolla savukkeesi joka jo paloi sytyttäisin, vaan sitä tulta joka roihusi sisälläni kuin Auschwitzin krematorio, halua, tahtoa, riemuvoittoani jonka siemenet voisin kylvää maahan ja kasvoillesi kun huutaisin huutoani yöhön. Mutta ei! Sinä, sinä kylmä kylmätär, laventelinsiniset silmäsi piinkovina. Kuin pahanhajuista ilmaa olin sinulle! Etkä tulisi ottamaan tultani vastaan, tuskin tänään ainakaan, todennäköisesti et huomennakaan.

Nousin ylös ja siirsin teatraalisesti halpaa muovituoliani. Jostain kaukaa kantautui korviini haikea iskelmämusiikki. Jalkasi olivat ristissä, mutta vaihdoit asentoa: vasen oikean päälle, päinvastoin kuin äsken. Kallistit päätäsi. Vihasin sinua mutta tunsin halun vyölläni kasvavan, turpoavan kuin sämpylätaikina, olevan jo elämää suurempi. Inhon ja kaipauksen puna sykki ohimoillani. Otin askeleen sivulle. Jono cocktail-tarjoilijan luona oli jo elämää suurempi. Laskuhumala ei ollut yksin syyllinen tähän jäytävään tunteeseen. Kirosin hiljaa ja istuuduin alas.

Povesi kohoili, maidonvalkeat kookospähkinäsi joihin niin monet miehet olivat langenneet ennen minua ja joihin niin monet tulisivat lankeamaan jälkeeni, kun tuuli repisi kellastuneet lehdet puista ja silloin he painaisivat yössä päänsä niille. Maistaisivat makusi, tuntisivat hetkellisen huuman ja lämpösi, huulet hamuten unohdusta. Minä kaipasin niitä hetkiä, koska minua panetti. Pelkkä muodokas muotosi oli jo liikaa minulle. Ojentauduin eteenpäin - ja yhtäkkiä et enää ollutkaan siinä. Ruumiisi oli edelleen tuolilla mutta sielusi liihotti jo kaukana, ateljeiden ja näkkileipien maassa. Olitko koskaan ollutkaan lähelläni? Olitko vain teeskennellyt välittäväsi? Miksi teit minulle näin, miksi toin sinut tähän paikkaan kun tiesin mikä olisi oleva palkkioni.

Käteni kosketti poskeasi. Et reagoinut siihen mitenkään ja jotenkin juuri tuo tuntui minusta niin kovin järin pahalta. Olisit edes sähähtänyt kuin abortoidulle kissan sikiölle, olisit edes jotain tehnyt mutta et, olit vain, kuin kipsivalos, hetkestä pysäytetty. Kutrisi suortuivat vaaleina helmenharmaalle paidallesi. Tartuin niihin ja vedin, kaiken pakahtuneen raivoni voimalla. Et reagoinut mitenkään.

Tilasin taksin meille kahdelle.

- nanne