"Hectooooor!"
Akilleen huuto kaikui kauas keskipäivän hiljaisuudessa. Aurinko porotti taistelukentän pintaan, ja kuivuneet verilätäköt ruskistuivat hiljaa. Sandaalinaskeleista noussut pöly leijailu palaneen, kullanruskean maiseman yllä.

Akilleus seisoi keskellä kenttää. Hänen piirteensä olivat tuskan ja vihan vääristämät, ja arpisilla kasvoilla näkyivät kyynelten norot. Hän piteli toisessa kädessään keihästä, toisessa lyhyttä miekkaa - panssarinsa oli viety, kilpensä halki, mutta voittamattomana tuo sankari seisoi historian polttopisteessä.

Hector huokasi hiljaa salinsa viileässä rauhassa. Troijalaiset olivat hiljaa ja kuuntelivat.
"Hectoooor!"
Uudestaan ja uudestaan kuului Akilleen vaativa kutsu. Hectoria värisytti ja hän hiveli Akilleen panssarin pintaa. Kuolema. Veri keihäänkärjellä. Hän nousi. Tämä päivä olisi hyvä päivä taistella ja kuolla.

"Hectoooor!"
Aurinko kävi kiireettä yli taivaankannen. Edes ylilentävä hiirihaukka ei naukaissut väräjävää kutsuaan porottavan auringon alla. Akilleus seisoi edelleen paikoillaan, muotonsa kuin pronssiin valetulla sotilaalla.

Sisällä Hector öljysi vartalonsa. Hänen palvelijansa ja vaimonsa olivat hiljaa, katselleen alakuloisina Hectorin synkkiä kulmia ja hidasta valmistautumista. Hän olisi kohtaava sankarin, ken oli voittamaton. Ylpeästi päätään heilauttaen hän nousi ja lähti astelemaan ulos.

"Hectooor!"
Akilleen ääni särkyi, mutta ryhtinsä oli yhtä uljas kuin ennenkin. Kutsuen uudestaan ja uudestaan hän vaati näin veljensä surmaajaa astumaan kaikkien alamaistensa ja vihollistensa eteen, haastamaan Akilleuksen taistoon elämästä ja kuolemasta.

Troijan portit aukesivat. Pölypilven keskeltä esiin asteli Hector. Akilleus ei liikahtanutkaan. Hänen piirteensä olivat julmat kuin kärpällä. Hector asteli hitaasti Akilleusta kohti. Tuntui kuin tunteja olisi kulunut tuohon vaivaiseen matkaan. Lopulta Hector seisoi Akilleen edessä.
"Mitä tahdot?", kysyi Hector lakonisesti.
"Vitun vittu sun biisit on ihan saatanan huonoja kuten lumi teki enkelin eteiseen koko mun rippileiri meni aivan ketuiksi sen takia että se oli ainoa kappale jonka kaikki osasivat", karjaisi Akilleus ja heitti keihään Hectorin kurkusta läpi. Hector kaatui, tuska pimensi hänen silmänsä, kurkussa korisi, elämän lämmin veri valui maan tomuun, ja niin hän kuoli.