Auringon säteet paistavat kasvoilleni kuin viisivuotissuunnitelman rikkimenevät tavoitteet herätessäni. Ponkaisen vuoteestani asuntooni jonka spartalainen suunnittelu - kaukana dekadenssista mutta silti kaikki elämisen tarpeet tyydyttävä - hivelee sieluani tavalla, jonka voittaa vain se, kuinka reipas mutta vettäsäästävä kylpy hivelee hyvinmuodostuneita kasvonpiirteitäni, erityisesti leukaani ja poskipäitäni. Vaalea tukkani, lyhyeksi leikattu, asettautuu kuin automaattisesti työmiehen kampaukseen, sillä isänmaassamme kampauksetkin tietävät paikkansa. Eteenpäin!

Aamupalani, jonka vaimoni on jo valmistanut - ei niin että hänen tarvitsisi, elämmehän sukupuoliroolit ohittaneessa maassa, mutta hän nyt vaan valmisti koska emme elä täysin sukupuoliroolit ohittaneessa maassa - on terveellinen mutta ravitseva, ja sitä syödessäni katson ulos, jossa maanviljelijät ovat työnsä ääressä, korjatessaan jo viikon viidettä satoa. Jostain ojentautuu näkymätön käsi joka tarjoaa minulle lasillista alkoholijuomaa mutta päättäväisesti kieltäydyn siitä. Uljas isänmaa!

Annan vaimolleni epäeroottisen, lähestulkoon veljellisen suudelman, ja lähden töihin, hänenkin lähtiessään töihin. Taustalla lapsemme, poika ja tyttö, valmistautuvat koulupäivään, joka eittämättä koostunee siitä että he nostavat innokkaasti kätensä useita kertoja, valmiina todistamaan jokaiselle näkymättömälle kansalaiselle joka uteliaana heitä tarkkailee maamme koulutustason ylivertaisuudesta ja siitä, miten olemme siirtämässä tiedon seuraavalle sukupolvelle joka sitä isoaa ja janoaa. Kaulassaan, käsivartensa ympärillä ja kupeillaan he kantavat pioneerien punaista huivia. Mikä onnellinen perhe!

Työmaallani minua tervehditään reippaasti, ja esimieheni pitää kättä olallani lähes minuutin ajan kun tuijotamme toisiamme silmiin, valmiina tekemään työtä yhteiskunnan rakentamiseksi. Rakennan isänmaata konkreettisesti, olenhan rakennusmies, vuosi toisensa jälkeen rakennan uusia isoja rakennuksia jotka symbolisoivat nousua, kasvua, rakentamista, fallosta. Eteenpäin, korkeammalle, stahanovilaisessa hengessä me hikoilematta ja irvistämättä työskentelemme!

Valmistaudun töihin, kun rakennusinsinöörimme katsoo silmälasiensa läpi nähden rottamaisen imperialistin vaanivan meitä. Lähes juutalaisesti tuo liuhupartainen kelmi saböteeraa kannatinpalkkia mutta jäntevin käsivarsin osoitan häntä poistumaan ja hän poistuu, tiputellen dollareita tiensä varrelle. Nauramme sille, miten työkansa on taas kerran estänyt imperialistien salajuonet, ja jatkamme töitämme. Alas imperialismi!

Kohta onkin jo aika palata kotiin. Kotimatkalla käyn hakemassa vaimoni, joka työskentelee opettajana. Sievänä mutta edelleen epäseksuaalisena hän opastaa joukkoa isänmaamme ei-valkoisia kansalaisia - jotakuinkin eskimoa muistuttavia mutta silti lähes samanveroisia kanssamme - siitä, millaisia ihanuuksia isänmaa heille tulee tarjoamaan jos he vain lopettavat barbarisminsa ja tulevat nykyaikaan kanssamme, nykyaikaan jota edustaa johtajamme kuva luokkahuoneen seinällä, muistuttamassa siitä millaisia uhrauksia jouduimme kestämään sodassa imperialismia vastaan, sodassa jossa minäkin taistelin pistin kourassa, taustallani kummitusmaisina isänmaan sankarit, mukaanlukien sankarit ei-edistykselliseltä ajalta jotka kuitenkin nyt taustallani puolustivat edistystä. Ja isänmaata! Eläköön suuren sankarillisen sodan uhrit aina sydämessämme!

Samassa koulussa jossa vaimoni opettaa ovat myös lapsemme, ja he kirmaavat vahvoille käsivarsilleni. Yhdessä lähdemme tuijottamaan auringonlaskua kallionkielekkeelle josta näkyvät myös isänmaan puhtaat vuoret, metsät, järvet, aavikot ja kaupungit. Mielessämme pohdimme sitä, mikä onni oli että saamme elää isänmaassa jota hallitsee johtajamme ja Sosialistinen Realistipuolue. Alas Maagisen Realistipuolueen kätyrit!