Hissikuilu 2 oli rojun ja vääntyneen teräksen täyttämä. Siinä, missä piti olla tavarahissi, oli vain kasa täysin kelvotonta rautaa ja ylemmiltä tasoilta tipahtaneita suuria, teräväreunaisia ja rosoisia lohkareita. Hissikaapeli makasi surkeana kaiken tämän joukossa kuin kuollut käärme. Jossain parinkymmenen metrin korkeudella kiviseinässä paloi vielä muutama lamppu, ja ne riittivät juuri ja juuri valaisemaan edessämme olevan näyn. Välillä ylhäältä tipahteli soraa ja pienempiä kivenmurikoita. Kumeat jysähtelyt ja natinat kaikuivat käytävissä.


Gribanov hieroi leukaansa ja katseli rauhallisen oloisena hissin jäännöksiä. Hän puri ylähuultaan ja näytti miettivän hetken syntyjä syviä. Tunsin sillä hetkellä suurta kiitollisuutta siitä, että hän oli mukanamme.

\"Tuosta emme pääse ylös. Emme ainakaan hissillä\", sanoi hän. Hän asteli rivakasti rojun yli kuiluun ja katsoi ylöspäin. Varovasti lohkareiden päällä tasapainoillen hän siirtyi takaseinällä oleville tukipilareille ja kiipesi hitaasti yhdelle. Ylhäältä tippui hienojakoinen pölypilvi. Gribanov katseli pitkään ylöspäin, huokaisi sitten ja laskeutui teräspalkeilta takaisin luoksemme.
\"Pääseekö siitä ylös?\", kysyi Alexej.
Gribanov pudisti päätään ja kumartui sitten maahan.
\"Onko sinulla lamppua.\"
Ojensin petrolilampun hänelle. Se paloi pienellä liekillä. Gribanov laittoi lampun maahan ja piirteli sitten sormellaan maahan muutaman viivan.
\"Selvä pyy. Me olemme tässä, hissikuilu kakkosen luona. Tämä on kuutoskäytävä. Tämän pitäisi jatkua suoraan ja tulla parin kolmen kilometrin päästä kuilu kolmoselle. Ykköskuilu olisi lähempänä, mutta sitä varten pitäisi mennä...\" - Gribanov piirsi kädellään epämääräisen kasan kaarevia viivoja - \"... tästä läpi, ja jos generaattorit eivät ole päällä, ei sieltä löydä läpi. Minä en sitä tunne. Tunteeko joku?\"
Seisoimme hiljaa.
\"Etkös sinä Sabaka ollut siellä pari kuukautta sitten?\"
Alexejin äänestä kuului harmistus. \"Olin minä, mutta ei sitä muista. Siellä on jyrsimet ja uusia käytäviä ja vanhat on varmaan jo tukittu.\"
\"Mf.\" Gribanov kosketteli pölyä hajamielisesti. \"Siitä ei kyllä tosiaan taida mennä mitään suoraa yhdyskäytävää ykköseen. Siellä eksyisi pahemman kerran.\"
Bukin ehdotti, että tehtäisiin kuin Ariadne. Otettaisiin lanka ja seurattaisiin sitä mikäli eksyttäisiin.

Olimme hiljaa.
\"Bukin\", sanoi Gribanov kärsivällisesti. \"Nämä vaatteet ovat juuttia ja nahkaa. Näistä saisit varmaan pari päivää kutomalla jonkun narun. Sekään ei riittäisi.\" Bukin tuhahti ja istuutui maahan.
\"Olisiko kellään tupakkaa?\"
Kaivoin oman askini taskusta ja tarjosin sitä Bukinille. Gribanov otti myös yhden, ja ojentaessani askia Popovia päin hänkin nappasi yhden sormiinsa. En nähnyt mitään, sillä Gribanov sammutti petrolilampun. Tulitikut valaisivat tomuiset naamamme, kun sytytimme sätkämme niillä. Polttelimme kaikessa rauhassa.
Gribanov oli minuutin hiljaa ja aloitti sitten rauhallisen puheensa.
\"Minä ehdottaisin nyt seuraavaa. Kävelemme kolmoskuilulle. Jos kaikki on hyvin, on siellä hissi edelleen päällä. Sähköt voivat olla tosin poikki, missä tapauksessa yritämme käynnistää generaattorin. Ja siellä on portaat joita pitkin pääsee ylemmille tasoille. Jos ei onnistu, niin sitten neloskuilulle vaan. Eiköhän siellä ole ihmisiä pelastustöissä kohtapuoliin. Ties vaikka olisivat jo tälläkin tasolla. Tässä voi nyt mennä vähän aikaa. Ottakaahan rauhallisesti.\"
Kukaan ei taaskaan sanonut mitään. Gribanov imaisi savukkeensa loppuun ja nousi puistellen pölyt polvistaan.
\"Selvä. Mennään.\"

Lähdimme kävelemään pitkin käytävää. Gribanov meni kärjessä. Hän piteli petrolilamppua pienellä liekillä. Näimme juuri ja juuri hänen hahmonsa ja astelimme hänen jäljissään. Minä olin melko keskellä ja pidin omaa temppuilevaa tuikkuani hieman suuremmalla liekillä. Kallio oli viileä - lämpötila kuilussa oli aina sama. Välillä kalliosta tihkuva vesi oli muodostanut lattialle limaisia lätäköitä. Kun Gribanov astui niihin, lätsähdys tuntui säpsähdyttävän kovalta. Me muut yritimme väistää lammikot parhaamme mukaan, mutta kenkämme olivat taas pian märät. Seinustoilla näkyi mustia aukkoja jotka johdattivat syvemmälle peruskallioon louhittuihin sokkeloihin. Gribanov laski askelia. Hän mutisi tuskin erottuvan heikosti, mutta kuulin miten hän jokaisella kymmenluvulla kohotti hieman ääntään.
\".... sataviisikymmentä.... sataseitsemänkymmentä...\"
Popov hengitti niskaani ja välillä astui kantapäilleni.
\"Anteeksi... anteeksi...\", toisti hän välillä konemaisesti. Ojensin käteni taaksepäin ja tunsin Popovin olevan aivan takanani. Petrolilamppuni sammui, ja seurasin Gribanovia pimeydessä.

Gribanov pysähtyi äkisti, ja toisena kulkenut Bukin törmäsi häneen.
\"Mitä?\"
Gribanov paransi liekkiään. \"Tässä kohden pitäisi olla varustesäilö\", kuiskasi hän ja asteli lähemmäs oikeaa seinustaa. Lampun valossa näkyi pari avonaista puulaatikkoa. Gribanov laittoi petrolilampun maahan ja tonki hetken laatikkoa. Kuului kolinaa.
\"Tarasov.\" Kävelin hänen luokseen. Hän ojensi minulle pätkän narua ja puolityhjän peltikanisterin.
\"Petrolia.\" Sidoin narun säiliöön ja heitin sen olalleni. Gribanov piteli käsissään kahta pahvista pötkylää.
\"Magnesiumsoihtuja.\"
Alexej oli kävellyt taaksemme.
\"Miksi otat soihtuja?\", kysyi hän. \"Anna minullekin jotain.\"
Gribanov huokaisi syvään ja ojensi geiger-mittaria Alexejlle.
\"Ota sinä Sabaka tämä.\"
Lyhdyn valossa näin, miten Alexejin kasvot vääntyivät. \"Älä sano minua Sabakaksi!\", tiuskaisi hän.
\"Sabaka on Sabaka\", sanoi Bukin jostain taustalta.
\"Ole hiljaa!\", älähti Alexej. \"Sitä paitsi emme me mitään soihtuja tarvitse, emmehän?\"
Gribanov oli hiljaa. Niin oli Alexejkin. Sitten Gribanov nousi.
\"Ei siellä ollut enää mitään hyödyllistä. Kolmoskuilun pitäisi olla kilometrin päässä. Täytä sinä Tarasov se lamppu.\"
Tein työtä käskettyä. Petroli tuoksui pistävästi. Sytytin lampun uudestaan, se paloi nyt kirkkaasti ja kauniisti.

Matka edespäin jatkui. Käytävä kaarteli loivasti ja välillä seinät olivat lähempänä toisiaan kuin aikaisemmin. Lattialla oli raskasta rouhetta ja telapyörien jälkiä. Tälläkin tasolla oli siis käytetty traktoreita joskus. Pimeissä käytävissä ajantaju katosi, mutta hetken mietittyäni päättelin, ettemme olleet olleet maan alla kovinkaan kauaa.
Gribanov pysähtyi. Edessä käytävä haarautui kahtia. Hän kohotti lamppuaan vasenta kohti.
\"Tuo johtaa neloskuilulle. Oikealle.\"

Saavuimme hissikuilulle. Oli pilkkopimeää. Gribanov paransi taas lamppuaan ja kutsui minut luokseen. Etsin hissin kutsunapin ja painoin sitä. Ei mitään.
\"Kokeile uudestaan\", ehdotti Bukin parin minuutin kuluttua.
\"Ehkä se oli varattu\", sanoi Alexej. Mitään ei kuitenkaan tapahtunut, kun painoin nappia uudemman kerran.
Gribanov oli taas hetken hiljaa. Sitten hän rupesi tutkimaan pimeydessä seiniä. Käytävä oli nyt laaja, ja sen meistä katsoen vasemmalla sivustalla, tummanpunaista kallioseinää vasten nojaten, oli pieni betoniharkoista kyhätty tönömäinen suojus. Gribanov käveli peltioven luo ja kokeili avata sitä.
\"Lukossa.\"
Bukin haparoi tiensä ovelle, kaatui mennessään. Pimeydestä minun ja Gribanovin valonkehän väliltä kuului kiroilua. Sitten verta syljeskelevä Bukin astui oven eteen lampun valoon.
\"Taisin katkaista hampaan.\"
Gribanov tutki Bukinin suun ja nyökkäsi. Bukin oli synkeänä, mutta kohautti sitten olkapäitään ja käveli peltiovelle. Potkittuaan sitä hän otti Gribanovin lampun ja etsiskeli jotain lattialta. Pian hän löysi rautakepin ja käveli takaisin ovelle.
Metallinen kilke ei auttanut. Riensimme neuvomaan Bukinia, ja Popovin avulla saimme oven murrettua. Kaikki riensivät sisään. Sisällä vajassa oli generaattori.
\"Jos tämän saisi päälle..\", pohti Alexej. Tutkimme generaattoria hetkisen. Popovilla oli paras tietotaito mekaanisista laitteista. Hän jäi lamppuni kanssa generaattorille. Muut poistuimme ulkopuolelle.
\"Tupakaksi.\"
Tarjosin miehille savukkeet. Kiusallani tarjosin myös Alexejlle, joka luonnollisesti kieltäytyi.
\"Mikset sinä Sabaka polta\", kysyi Bukin jostain pimeydestä ivallisesti ja yski sitten hetken.
\"Kyllähän se nuorelle miehelle sopisi\", säesti Gribanov.
\"Minä... en minä halua\", sanoi nuorimies nyreästi. Pimeässä en nähnyt juuri mitään. Gribanov oli sammuttanut lampun. \"Olemme pimeässä ja meillä on rajallinen määrä petrolia, joten ei nyt tuhlata sitä\", oli hän selittänyt.

Popov astui ulos vajasta turhautunut ilme naamallaan. \"Koko roska on rikki. Hihna katkennut ja polttoaineletku katki.\" Joku murahti äkeästi. Arvelen, että se oli Gribanov. Popov käveli luokseni, tarjosin hänelle tupakan. Hän imi sitä kuin viimeistä päivää, vihaisena. Bukin sammutti Popovin tuoman lampun. Pimeässä viileydessä näin vain hehkuvia tulipäitä.
Alexej rikkoi hiljaisuuden.
\"Mites nyt?\"
\"Etsitään portaat\", totesi Gribanov suoraan. Hän nousi, otti lampun. Muutkin nousivat. Yhdessä aloimme kiertämään kammiota. Lopulta löysimme portaikon.
\"Tästä ylös.\" Alexejn ääni kuulosti helpottuneelta.
Lähdimme nousemaan. Popov meni kärjessä ja Alexej heti hänen perässään. Nousu katkesi kuitenkin äkisti.
\"Saatana.\"
Portaat olivat katki. Kokonainen rautaelementti oli irronnut. Portaitten pää näkyi heikosti monen metrin päässä yläviistossa. Gribanovin ei tarvinnut sanoa mitään. Palasimme alas ja hän lähti johdattamaan meitä. Käytävä vietti loivasti alamäkeen. Y-risteys, käännyimme vasemmanpuoleiseen haaraan.

Gribanov asteli nyt nopeasti ja suoraan. Seinustoilla ei ollut käytävien aukkoja, ja tunnelin pohjaa pitkin kulki kaksi vanhaa raidetta. Ne olivat ruosteessa ja ohuelti tomun peitossa. Kysyin Gribanovilta milloin täällä oli viimeksi louhittu.
\"Pari vuotta sitten.\"
Käytävä edessämme oli heikosti valaistu. Askelemme tihenivät ja kävivät pidemmiksi. Ei epäilystäkään - keinovalo kajasti täällä kaivoksen muinaisissa osissa. Jossain olisi siis edelleen virtaa. Käännyimme tiukasti oikeaan. Edessämme käytävä oli valaistu muutamalla työmaalampulla. Ja laatikon vieressä, maassa, makasi samanlaisiin vaatteisiin pukeutunut mies pitkin pituuttaan.

Popov alkoi nauraa ja riensi miehen luo. Sanaakaan sanomatta hän potkaisi tätä navakasti kylkeen. Mies karjaisi ja ponkaisi pystyyn. Popov kalpeni.
\"Jumalauta!\" Tasopäällikkö Shumenko kohotti nyrkkiään ja laski sen nähdessään Popovin. Hän pudisteli päätään. Katselimme häntä.
\"Tuttu mies. Ettekö te ole Popov?\"
Popov nyökkäsi. Shumenko raapi leukaansa. \"Te olette varmaan sitten Sidorovin porukka.\"
\"Eikun Gribanovin.\" Shumenkon kulmat kohosivat.
\"Sidorov kuoli toissa kuussa\", sanoi Gribanov ja käveli Shumenkon luo. Tämä nyökytteli.
\"Mitä te täällä oikein vielä teette. Teidän pitäisi olla jo pinnalla. Tulin etsimään teidän porukkaa huoltorappuja pitkin. Saatanallisessa kunnossa! Kun päästään ylös niin hyvä jos selviätte pikaoikeudella\", ärisi Shumenko.
\"Me yritimme kyllä pois, mutta ne huoltoraput olivat rikki\", sanoi Alexej arasti. Shumenko katseli häntä.
\"No varmasti ovat. Pääsin jotenkuten alas mutta ylös ei ole menemistä.\"
Seisoskelimme valoisassa kohdassa. Ajatus mustista käytävistä ei tuntunut kovin houkuttelevalta.
Gribanov rykäisi. \"Nyt varmaan kuitenkin pitäisi saada tämäkin porukka pinnalle ensin. Kai sitä voidaan sitten miettiä oikeusasteita.\" Shumenko katsoi Gribanovia pitkään ja nyökkäsi.
\"Selvä. Tulkaapahan tänne.\"
Keräännyimme hänen viereensä. Hän kaivoi rypistyneen tahraisen paperinpalan taskustaan ja heitti hattunsa maahan.
\"Me olemme tässä.\" Likainen kynsi osoitti kohtaa paperilla. \"Tämä hissi ei siis toiminut?\"
\"Generaattori oli rikki.\"
Shumenko päästi tyytymättömän huokauksen. \"Ja hissikuilu kaksi on täysin epäkelpo myös. Ja pelastusportaat. No, tilanne on se, että sähköä alatasoille saadaan silloin tällöin, joten jos generaattorit eivät toimi niin se on voi voi. Huoltomiehet pistetään seuraavassa vuorotuksessa ikävimpään paikkaan minkä johtaja keksii.\" Hän veti viivaa pitkin paperia. Seurasin sormea lähes hypnotisoituneena.
\"Täällä on kuitenkin neloskuilu, ja ainakin kaksi tuntia sitten se toimi aivan hyvin. Sinne on jonkin verran matkaa. Ylemmiltä tasoilta on evakuoitu työläisiä juuri tuota kuilua pitkin.\" Shumenko taitteli paperin ja sujautti sen taskuunsa. \"Eiköhän mennä.\"
Gribanov nyökkäsi. Hän sytytti lampun. Taas me raahustimme edespäin jonossa.

Kostea pimeys turruttaa. En muistellut nostaa jalkojani, ne liikkuivat automaattisesti. Eteen, eteen, vasen, oikea. Välillä kallio tuntui jyrisevän hiljaa. Ylhäältä kuului silloin tällöin, miten raskaat esineet tumpsahtivat kalliota vasten.
\"Gribanov...\", kuiskasi Alexej. \"Gribanov... minun on jano.\"
\"Selvä.\" Gribanov jatkoi eteenpäin.
\"Gribanov...\"
\"Sabaka, ole hiljaa\", köhäisi Bukin.
\"Sabaka?\" Shumenkon ääni oli kysyvä.
\"Olen Alexej\", sanoi Alexej hiljaa.
\"Haha!\", naurahti Shumenko. \"Selvä pyy, Popov, Gribanov ja Sabaka! Keitäs te kaksi hiljaista olette.\"
\"Bukin ja Tarasov.\"
\"Hahaha! On sinulle Gribanov melkoinen linnunpelättijoukko annettu riesaksesi. Onkos Bukinilla pullat hyvin uunissa?\"
Bukin mutisi jotain epäselvää vastaukseksi. Gribanov pysähtyi äkisti ja Shumenko, joka kulki toisena, oli törmätä häneen. Gribanov nosti lamppuaan. Seinästä virtasi pieni puro, joka katosi lattianrajassa kalliossa olevaan uurteeseen.
\"Tuosta voi kaiketi juoda.\"
Alexej huitoi geigermittarillaan puroa kohti. Ei napsahduksia. Hän henkäisi tyytyväisenä ja otti käsillään vettä. Hän huuhtoi kasvonsa ja joi tyytyväisenä. Me muutkin otimme raikasta, mautonta ja jääkylmää maavettä. Se virkisti.
Shumenko katseli Alexejia kysyvästi. \"Miksi sinulla Sabaka on geigermittari?\"
Alexj ei katsonut Shumenkoon päin. \"Gribanov antoi.\"
Gribanov kohautti harteitaan. Shumenko puuskahti ja kaivoi taskustaan virttyneen tupakkamassin. Hän antoi meille tupakat. Itselläni oli jäljellä enää kymmenkunta. Poltimme. Gribanov täytti samalla lampun mukanani kantamalla petrolilla. Hän sääti sydäntä ja sytytti sitten itsekin tupakan. Bukin sai taas yskänkohtauksen. Kaivoksen pölyinen ilma ei sopinut hänelle. Hän imi mahorkkaansa sitkeästi.
Nojasin viileää kallioseinää vasten. Jouduin siirtelemään itseäni hieman löytääkseni mukavan paikan. Tunsin Alexejn olevan vieressäni. Hän hengitti syvään, rauhallisesti. Suljin silmäni hetkeksi.

Gribanov ravisteli minua. \"Tarasov! Ylös! Liikkeelle!\" Muut nousivat kiireellä. Shumenkon lamppu loisti jossain edessä. Haparoin omaa lamppuani käsille. Se oli sammunut. Ilma maistui oudolta.
\"Liikettä!\" Gribanov pinkaisi puolijuoksua Shumenkon perään. Minua huimasi ja oksetti. Ryntäsin heidän mukaansa. Alexej huusi edessä jotain epäselvää. Käytävä vietti alaspäin. Sitten ylöspäin. Oli lähes täysin pimeää. Astuin lätäkköön. Sitten kosketin seinää, jokin terävä raapaisi olkapäätäni ja sitä vihlaisi ilkeästi. Käytävä vietti edelleen ylöspäin. Ja lopulta näin Shumenkon joka istui maassa kalmankalpeana. Gribanov nojasi polviinsa, Bukin yski. Popov näytti rauhalliselta, Alexejn silmät seisoivat.
\"Tarasov, helvetti\", puuskahti Bukin ja näytti helpottuneelta.
\"Oliko se kaasua?\" kysyi Alexej, näytti sitten hetken poissaolevalta ja oksensi sitten lattialle. Okennuksen haju levisi käytävään.
\"Varmaan hiilidioksidia. Täällä on paljon väkeä ja ilmanvaihto ei toimi mekaanisesti.\"
Sytytin lamppuni uudestaan. Shumenko hieroi takaraivoaan.
\"No suunta on oikea. Mene sinä Gribanov kärkeen. Odota Sabakaa.\"
Alexej kakoi. Hänen silmistään valui vettä ja hän syljeskeli vatsahappojaan maahan. Popov taputti häntä selkään.
\"Reipas Alexej. Pistäs töppöstä toisen eteen. Pikku liikunta auttaa.\" Alexej katsoi häneen itkuisilla silmillään ja hymyili. Sitten kömmimme Gribanovin perään.

Käytävä kapeni. Seinissä oli raapimisjälkiä. Ne olivat tulleet jostain vanhasta traktorista, joka oli täällä aikoinaan kulkenut. Shumenko lauloi jotain ukranailaista iskelmää kävellessään eteenpäin, iso mies ja komea ääni. Bukin imeskeli hampaantynkäänsä.
\"Tarasov, onko leirissä hammaslääkäriä?\"
Vastasin etten tiedä.
\"Sinä et tiedä ikinä mitään.\"

Gribanov pysähtyi.
\"Helvetti!\" Nyt hän manasi. Astututtuaan askeleen taaksepäin hän laski taas lampun maahan ja nosti kädet suulleen. Sitten hän hengitti syvään. Shumenko näytti aaveen nähneeltä.
Lattiassa oli valtava reikä. Käytävä näytti jatkuvan pimeydessä sen toisella puolella. Reiän tämä puoli oli pyöreä. Näytti siltä, että se oli porattu suoraan lattiaan ja oli ollut halkaisijaltaan vain pari metriä - sen yli olisi loikannut. Mutta nyt aukon toinen puoli oli revennyt irti, luhistunut. Kadonnut. Oli vain reikä.


Gribanov asteli eestaas aukon reunalla. \"Helvetti!\" Seisoimme järkyttyneinä rivissä, likaiset ruumiit toisiaan vasten. Shumenko poltteli nyreissään tupakkia eikä edes tarjonnut meille. Emme pyytäneetkään. Parin minuutin päästä Gribanov oli rauhoittunut ja alkoi kaivella taskujaan.
\"Popov, tule.\" Popov asteli varovasti aukon lähelle. Gribanov otti esiin toisen magnesiumsoihduistaan.
\"No niin. Nyt kuunnelkaa. Minä heitän tämän tuonne reikään. Peittäkää silmänne. Katso sinä Popov sinne aukkoon että mitä näet.\" Popov nyökkäsi. Gribanov nykäisi pahvinarusta. Magnesiumsoihtu syttyi välähtäen. Kirkas, kova valo heitti pikimustia varjoja kaikkialle. Maailma oli ollut aluksi musta. Nyt se oli valkoinen ja musta ja särjetty ja terävä.
Gribanov tiputti soihdun alas. Sen valo katosi hitaasti. Sen turvin me muutkin hiivimme aukolle. Katsoimme rotkoon. Jossain alhaalla, mustassa pimeydessä, valonpiste, soihtu, katosi hitaasti. Ja sitten valo ei enää vähentynytkään.
\"Onko siinä pohja?\", kysyi Alexej. Soihtu oli ilmiselvästi jäänyt pohjalle. Alhaalla oli maata. Ehkä taas uusi taso.
\"Siinä on portaat! Tikkaat!\", huusi Popov.
Aukon tälle reunalle, lähelle meitä, oli rakennettu tikkaat. Yksittäisiä metallipalkkeja, väännettyinä ja kallioon tungettuina, jatkui silmänkantamattomiin alas. Tikkaat. Niitä pääsisi alas.

\"Shumenko.\"
\"Gribanov.\" Miehet kävelivät kahdestaan vähän matkaa pitkin käytävää. Sitten he palasivat takaisin.
\"Nukutaan. Heitä Tarasov tupakat. Jos joku tulee niin löytää meidät, jos ei niin huomenna jatketaan matkaa. Älkää tippuko tuonne reikään.\"
Kävimme pitkäksemme. Minulla oli kuusi tupakkaa jäljellä. Poltimme rauhallisesti ja vääntelehdimme aikamme, etsiskellen sopivaa yösijaa. Kallio oli kova ja märkä. Siitä huolimatta nukuin hyvin. Heräsin yöllä, tai päivällä, en enää tiennyt, vaimeaan jysähdykseen joka kuului jostain syvältä, tai sitten jostain päältä, en tiennyt sitäkään enkä ollut varma. Bukin yski. Kuuntelin sitä aikansa ja vaivuin sitten uneen.

Heräsin pimeydessä. Haparoin villisti ympärilleni, kunnes käteni osuivat johonkin pehmeään joka hengitti. Tökin sitä pehmeää joka hengitti.
\"Kuka?\", kysyi Shumenko unisesti. En vastannut. Shumenko huokaisi ja käänsi kylkeä, äänistä päätellen. Suljin silmäni. Mustaa. Sitten avasin ne uudestaan. Mustaa. Heiluttelin kättäni silmieni edessä. Mustaa. Ei valon ja varjon vaihteluita. Haistoin kaivoksen: märän liejun, salpietarin, kylmän kosteuden kaikkialla. Nuuskin ilmaa ja haistoin myös Gribanovin hien ja Shumenkon mahorkan pistävän aromin. Ääniä en kuullut. Aistini olivat jättäneet minut. Tunsin silti kallion allani ja nukahdin uudestaan. En nähnyt unia.

\"Tarasov. Herää.\"
Avasin silmäni. Näin lampun keltaisessa valossa, miten muut istuskelivat vakavina ympärilläni. Popovin silmien alla oli mustat pussit. Hän ei ollut nukkunut. Bukin venytteli jäseniään. Gribanov touhusi jo jotain tikkaiden luona.
\"No. Tikkaat mennään alas. Minä menen vaikka ensin. Sitten Alexej, ja, no. Shumenko, tule sinä viimeisenä.\"
\"Jos joku tippuu niin ei kunnian kukko laula\", sanoi Alexej aivan liian kovaa.
\"Sabaka, jos tiput niin potki itsesi irti seinästä ettet vie Gribanovia mukanasi\", sanoi Shumenko kuolemanvakavana. \"Kukaan ei tipu.\"
Gribanov ojentautui reunan yli. Hän oli ripustanut lampun vyöllensä. \"Nämä eivät ole liukkaat. Lähdetään alas.\" Hän katosi reunan yli. Sitten Alexej. Katsoin Popovia. Hän katsoi takaisin ja tönäisi sitten minua. Ei hellästi eikä vihaisesti, mutta vaativasti. Kohautin olkapäitäni ja astuin reunan yli tikkaille. Shumenko nosti lampun maasta. Hän hymyili.

Ne kolisivat. Jokaisella askeleella kuullui pieni klohh, ja kun paino tikkaalta vapautui se kolahti knk. Laskeuduimme hitaasti. Voimiamme säästellen. Odotin koko ajan Gribanovin tiputtautuvan lattialle.
Aloin laskea tikapuita. Ylhäällä Shumenko ähisi ja kiroili laskeutuessaan rappusia.
Sata.
\"Kuinka helvetin pitkät nämä ovat?\"
Kaksisataa. Bukin alkoi taas yskiä. \"Gribanov..\", kuiskasi Alexej. Gribanov pysähtyi. Kietouduimme kiinni tikkaisiin ja yritimme levätä. Se ei oikein onnistunut. Jatkoimme alaspäin.
Kolmesataa. Yritin laskeskella vähän. Arvelin, että olimme tulleet alas jo yli sata metriä, mutta vieläkään ei Gribanov ollut laskeutunut tikkailta.
Neljäsataa.
\"Gribanov\", sanoi Popov hiljaa. \"Entä jos täällä on kaasua?\"

Gribanov oli hiljaa.

\"Ei meillä ole muutakaan paikkaa\", sanoi Popov jostain ylhäältä. \"Ole Sabaka hiljaa.\"

\"Minä en ole Sabaka!\", huudahti Alexej. \"Sanokaa minua Alexejksi, tai vaikka Alexiksi, tai miksikä vain, minä en ole Sabaka!\"
Olimme hiljaa ja jatkoimme laskeutumista. Viisisataa. Käteni olivat kuin tulessa. Reisiäni ja pakaroita pakotti. Kuusisataa. Shumenko ähkäisi kovaa.
Sitten Gribanov huudahti voitonriemuisasti ja kuulin altani, miten hän tömähti tasajalkaa kiveykselle.

Tiputtauduimme yksi kerrallaan alas. Voipuneesti huokailleen asettauduimme makuulle ja hengitimme syvään. Bukin yski taas. Shumenko nojasi läheiseen seinään. Reiästä päällämme tulvi sisään hieman raikkaampaa ilmaa kuin tässä kammiossa, ja lampun liekki lepatti hiljaa.

\"Sammuta se lamppu\", sanoi Gribanov Shumenkolle. Tämä totteli. Gribanov nosti lamppuaan ja katsoi ympärilleen. Kammio oli pieni, pyöreä, ja näytti enemmän luonnon kuin koneen muovaamalta. Seinät olivat vaalean siniharmaata kiveä, ja jostain kuului veden hiljaista jylinää. Rikki haisi. Yllämme oli reikä jossa olivat tikkaat. Jossain edessä saattoi hahmottaa jälleen uuden tunnelin mustan ja hiljaisen suuaukon.

\"Shumenko\", sanoi Popov hiljaa, \"mihin päin meidän pitäisi mennä?\"

Shumenko kaiveli taskujaan ja otti esiin karttansa. Gribanov käveli hänen luokseen. Shumenko pyöritteli sormiaan kartalla.

\"Me olemme jollain alatasoista. Nämä eivät mene suoraan. Tuolla suunnassa\" - Shumenko osoitti käytävää kohti - \"on sitten Vorol 6. Sen yhdyskäytävät menevät pitkälle. Tuo on varmaankin yksi niistä. En tiedä.\"

Gribanov nosti lamppuaan. \"Ei ole muutakaan. Putkessa mennään.\" Ja taas jonomme lähti marssimaan. Käytävän seinät olivat sileät. Siellä täällä kiiltävänmustat juonet halkoivat rosoisina muuten sileää pintaa. Lattiaa peitti paksu musta hiilipöly. Se kävi henkeen ja nostin käteni suuni eteen. Pölyä leijaili kaikkialla. Gribanov pysähtyi.

\"Täällä ei voi pitää lamppuja. Ne täytyy sammuttaa.\"

\"Ei sammuteta..\", kuiskasi Alexej. \"Ei näe...\"

\"Tämä käytävä on ihan hyvä. Pääsemme kyllä aikanaan taas sytyttämään ne. Tämä on varmaan se sama juoni jota kakkostasolla louhitaan. Barikov kertoi jokunen päivä sitten, että se juoni jatkuu jonnekin tännepäin.\" Gribanov sammutti valon. Emmin hetken ja puhalsin omanikin sammuksiin. Tuli pimeää.

Etenin käsikopelolla. Horjuin ja osuin seiniin. Popov osui Bukiniin ja miehet kaatuivat. Kuului ähkimistä ja kaksi pehmeää tömähdystä. Tums. Tums. Bukin kirosi. Kuuntelin ääniä. Miehet kömpivät ylös. Popov ei sanonut mitään mutta henkäisi pari kertaa syvään ja älähti.

\"Tehdään ketju, tehdään ketju\", sanoi Shumenko raskaalla äänellään. Etsimme toistemme kädet ja lähdimme eteenpäin. Suussani maistui jokin outo. Hiili, keksin. Puristin jonkun kättä. Se oli hikinen, arvelin sen olevan Alexejn käsi, mutta se ei ollut. Alexej oli jossain takanani ja nyyhkytti.
\"Sabaka..\", mumisi Shumenko uhkaavasti. Alexej hiljentyi.

Gribanov puhisi jotain ja sytytti lampun. Sen valo oli tervetullut. Olimme taas kammiossa. Tämän kammion lattialla oli rautaroinaa, kiviä ja keppejä, ja sen seinustalla oli suuri reikä.
Kävelimme sille. Alhaalta kuului veden litinää.

\"Siellä on järvi\", mumisi Bukin.

\"Lampi pikemminkin\", sanoi Shumenko hiljaa. \"Täällä menee iso maanalainen joki. Se yhtyy Vorol kuuden päähuoltokäytävään.\" Gribenko laittoi lampun maahan.
\"Tarasov.\" Kaivoin tupakka-askini esille ja tarjosin. Itselleni, Popoville, Gribanoville. Shumenko otti omansa. Bukin kieltäytyi. Tarjosin Alexejllekin. Tämä katsoi minuun hetken ja tarttui arasti tupakkaan. Sitten hän pyysi tulta. Popov sytytti hänen sätkänsä ja Alexej alkoi yskiä. Nauroimme, ehkä liian kovaa ja pitkään.

\"Eikö poika osaa tupakkaa polttaa?\", nauroi Shumenko.
Alexej oli punainen ja köhi vedet silmissä. Minua nauratti. \"Kun päästään pinnalle, niin tehdään kuule pikku Sabakasta kovan luokan tupakkamies. Piippu ja sikari ostetaan!\"

\"Alexej\", kuiskasi Alexej. Näin hänen hymyilevän. Bukiniakin nauratti. \"Pistetään Alexej kanttiinin tupakkapäälliköksi!\"

Shumenko nousi ja nauroi. Hän tarttui Alexejia kainaloista ja nosti tämän pystyyn. \"No niin! Sabaka! Nyt mennään katsomaan mitä tuolla reiässä on!\" Sabakaa nauratti. Nousin seisomaan. Shumenko kantoi vaivatta vieläkin yskivän ja nauravan pojan aukolle. \"Kun jalat ottavat pohjaan, niin huuda! Me tulemme sitten perässä.\"

Gribanov nousi. \"Shumenko. Lopeta.\" Alexej ei enää nauranut. Shumenko työnsi hänet aukon reunalle. \"Sabaka.\" Alexejn tupakka tippui.
\"Shumenko. Lopeta!\", älähti Gribanov, ja hänen äänestään kaikui huoli. Popov nousi. \"Shumenko! Päästä Sabaka irti.\" Alexej rimpuili nyt vastaan. Shumenko piti häntä otteessaan ja katsoi Gribanoviin. \"Siellä on ainut reitti pois\", sanoi tasopäällikkö sameasti. Kurkkuuni nousi pala.
\"Shumenko.\" Gribanovin ääni oli uhkaava. Shumenko katsoi Gribanovia ja työnsi Alexejn reikään. Tämä kirkaisi kovaa. Shumenko kyyristyi aukolle ja työnsi päänsä reikään.

\"Onko siellä matalaa?\", huusi hän. \"Sabaka! Onko siellä matalaa!\"
Alexej haukkoi henkeään. \"Gribanov! Auta!\" Gribanov juoksi aukolle ja tönäisi Shumenkon pois tieltään. \"Alexej! Odota!\" Hän kaivoi taskustaan toisen magnesiumsoihdun ja sytytti sen. Taas kirkkaus. Shumenko oli nelinkontin maassa. \"Sabaka!\", huusi hän, \"kerro kun löydät ulospääsyreitin!\" Gribanov tiputti magnesiumsoihdun aukosta. En nähnyt mitään, mutta Gribanovin ääni oli käheä kun hän huusi Alexejlle.

\"Kylmä\", huusi Alexej jostain, jo kauempaa. \"Gribanov.\" Popov juoksi myös aukolle.
\"Alexej!\"
\"Kylmä.\", kuului Alexejn ääni vielä kerran. \"Gribanov.\" Sitten tuli hiljaista.

Popov nousi ja käveli Shumenkon luo. Tasopäällikkö nosti kasvonsa ja Popov potkaisi. Kuulin, miten Shumenko älähti kivusta ja horjahti maahan. Popov astui eteenpäin ja potkaisi Shumenkoa uudestaan. \"Saatana... saatanan paskiainen\", huohotti Popov. Shumenko hoiperteli pystyyn ja kaivoi taskustaan jotain. Lusikka. Popovin silmät siristyivät.
\"Popov. Shumenko.\" Gribanovin ääni oli käskevä. \"Irti.\" Shumenko juoksi kohti Popovia. Popov löi, niin löi Shumenkokin. Popov rääkäisi ja kaatui maahan pidellen reittään. Shumenko katsoi meitä kasvot vääristyneinä. Hänen kädessään oli lusikka. Sen varsi näytti mustalta ja kiiltävältä.
\"Sieltä pääsee ulos\", sanoi Shumenko ja vilkuili eestaas. \"Sabaka on siellä.\"
\"Alexej on kuollut, sinä paska. Sinä tapoit hänet\", sihisi Popov. Shumenko käveli luokseni ja katsoi minua raskain silmin. Hän haisi mahorkalta.
\"Oletko sinä Tarasov?\" En sanonut mitään.

Pehmeä mätkähdys. Shumenko ynähti jotain ja kaatui maahan. Petrolilamppu paloi edelleen. Näin, että hänen päänsä ympärillä oli jotain tummaa ja kiiltävää. Haistoin veren. Gribanov seisoi vieressäni kivi kädessään. Shumenko pyöritti hitaasti päätään.
\"Gribanov\", sanoi Shumenko monotonisesti. \"Gribanov.\"
Gribanov kutsui Popovin luokseen. He tarttuivat yhdessä suuren ukrainalaisen kaulukseen ja vetivät tämän aukolle. Gribanov kohotti kiveä. Popov nosti kätensä ja Gribanov tiputti kiven maahan. Se kolahti ontosti. Popov katsoi Gribanovia, sitten minua. Suljin silmäni, en halunnut olla täällä.
\"Gribanov. Apua.\" Shumenkon ääni oli outo, monotoninen. Popov työnsi hänet aukkoon. Kuulin läiskähdyksen.
Bukin seisoi hiljaa lampun luona. Toinen lamppu oli hänen kädessään. Sen petrolisäiliöön oli tullut reikä, ja polttoaine valui maahan. Katselimme apaattisina emmekä tehneet mitään.

Täytin Gribanovin lampun petrolilla. Popovin reidessä oli suuri haava. Revin housuistani riekaleen ja tein kiristyssiteen reiden tyvelle. Popov katseli minua raukein silmin.
\"Tarasov, sinä olet yksi iso paskiainen, mutta Shumenko oli suurempi\", sanoi hän ja hymyili. Gribanov ei enää hymyillyt. Hänen poskillaan oli uurteita. Hän asteli vähän matkan päähän ja jäin Popovin luo. Tartuin hänen olkapäähänsä ja yritin sanoa jotain.
\"Tarasov\", kutsui Gribanov. Kävelin hänen luokseen. Hän seisoi pienen, vain pari metriä korkean ja ehkä puolitoista metriä leveän käytävän suulla, katsoen pimeyteen.
\"Tarasov, mene sinä kärkeen. Minä ja Bukin kannamme Popovia, hän ei voi kävellä.\" Nyökkäsin ja otin lampun. Huomasin geiger-mittarin vielä lattialla ja potkaisin sitä. Se lensi reikään ja kuulin molskahduksen.
\"Styx-joki\", sanoi Bukin pahantuulisesti.

Käytävän seinät näyttivät hohtavan. Fosforia. Takanani Bukin ja Gribanov kantoivat Popovia, joka oli alkanut jaaritella. Hän kertoi tarinoita. Kuulin, että hän kertoi tarinaa pääasiassa itselleen, ei muille, mutta silti hänen honottava äänensä rauhoitti meitä. Yritin unohtaa Alexejn, Sabakan, ja yritin myös unohtaa Shmukovin. En onnistunut.  Käytävä jatkui. Se kiemurteli ja kaarteli, ja kauhukseni tajusin, etten enää tiennyt laisinkaan, mihin suuntaan olimme menossa. Käytävä vietti aina vain alaspäin. Ilma oli rutikuivaa.

Pysähdyimme. Käytävä oli tässä aivan yhtä leveä kuin muuallakin. Istuuduimme alas. En tarjonnut kenellekään tupakkaa. Minulla oli kaksi. Gribakov katsoi Popovia.
\"Levätään tässä. Pienet tirsat.\"

Heräsin. Haparoin ympäriinsä ja etsin lamppuani. Se ei ollut siinä, mihin sen äsken olin jättänyt. Huidoin ilmaa edessäni. Pysähdyin - minun piti jatkaa eteenpäin. Sinne minne olin menossa.
\"Popov?\"
Ei vastausta.
\"Gribanov?\"
Ei vastausta. Pulssini nousi. Sydän tuntui tykyttävän. Yritin ajatella järkevästi enkä onnistunut. Vatsassani oli jotain kylmää ja kovaa ja vanhaa ja pahaa.
\"... Bukin?\"
Ei vieläkään vastausta. Korotin ääntäni.
\"Gribanov!\"
Kaiku vastasi ilkkuen. Auoin ja suljin silmiäni, toivoen, että edes jokin valonkajo tulisi jostain. Mustaa. Jäin makuulleni ja odotin.

Meni tovi. Sitten päätin lähteä eteenpäin. Konttasin pitkin käytävää. Sen seinät eivät hehkuneet, eivät edes sitä vähää mitä aiemmin. Konttasin eteenpäin ja huomasin nyyhkyttäväni. Välillä hidastin vauhtiani ja muistelin sitä railoa, jota olimme laskeutuneet tänne. Sitten jatkoin matkaani, sillä eihän minulla ollut mitään menetettävää.

Edessä kajasti valo. Kirkas valo, keinotekoinen, valkoinen. Nousin kyyryyn ja juoksin eteenpäin, mutta iskin pääni kattoon. Silmissäni tanssi salamoita ja tähtiä ja kipunoita. Huomasin hädissäni luettelevani Moskovan metrolinjojen nimiä. Sokolnicheskaya. Kalininskaya. Lyublinskaya. Jatkoin matkaani.

Edessäni aukesi taas uusi kammio. Se oli suuri, monta kymmentä metriä kanttiinsa, ja sitä valaisivat kirkkaat valopylväät. Keinovaloja, tuttuja minulle - niitä käytettiin ylemmillä tasoilla. Jokin ilmastointikone jumputti jossain. Ilma oli kosteampaa. Ja keskellä aukeaa seisoivat Gribanov ja Bukin ja olivat kädet kyynärpäitä myöten pienen siirtymäajoneuvon, UAZ:ista rakennetun, konepellin sisällä. Ja haistoin pakokaasun.
Juoksin heidän luokseen. He tuskin vilkaisivat minuun. Kysyin, missä Popov on.
\"Hän on tuolla vähän matkan päässä, käytävässä\", sanoi Bukin tuskin pysyen nahoissaan. \"Tarasov, tämä toimii, tämä auto toimii kunhan saamme starttimoottorin takaisin toimintaan! Täältä pääsee varmaan Voroliin! Tuossa on iso käytävä ja se jatkuu suoraan!\" Gribanovkin näytti hymyilevän. Minua lähes pyörrytti. Työnsin pääni konepellin alle, yritin auttaa, hosuin ja huidoin. Tein kaikkeni.

Popovin huuto herätti meidät transsistamme.
\"Gribanoooov!\", huusi hän. Hän ei huutanut yksinäisyyttään eikä eksymistään. Popov huusi kauhusta ja kivusta. Kuulin jymähdyksen suuresta käytävästä.
\"Bukin!\" Popovin ääni oli hysteerinen. Sitten hän huusi uudestaan, nyt vain venytettyä karjumista. \"Apua!\"
Gribanov jännittyi ja kalpeni. \"Popov! Mikä on hätänä!\"
Keinovalot sammuivat. Läheisen huoltoparakin oven päälle jäi vihreä valo. Bukin tarttui minua hihasta. \"Tarasov. Nyt mennään.\"
Yritin vastustella. Ajoneuvo oli liikaa. Gribanov jäi autolle. Hänen kätensä olivat öljyssä.
\"Aivan kohta\", sanoi hän. \"Aivan kohta.\"
\"Gribanov!\", anoi Bukin ja lähti juoksemaan parakille. \"Tule!\"
\"Aivan kohta\", sanoi Gribanov. Kuulin tömähdyksen ja jotain, jotain rytmikästä ääntä, jotain...
Askelia.
Juoksin kohti parakkia. Gribanov jäi seisomaan autolle. Vihreä apuvalo loi hänen ylleen outoa valoa. Valon ja hämärän rajalla liikkui jotain.
\"Aivan kohta\", sanoi Gribanov. Ryntäsin Bukinin perässä parakkiin ja paiskasin oven kiinni. Ulkoa kuului outo huuto. Se oli Gribanov. Sitten jokin iski ovea vasten, kerran, kaksi, jatkuvasti. Bukinin silmät seisoivat päässä ja hän työnsi soperrellen jotain oven eteen. Se oli pöytä. Peräännyimme seinää vasten. Ovea hakattiin.

Petrolilamppuni paloi edelleen pienellä liekillä. Välillä ulkoa kuului tömähdyksiä, ja parakin seiniä hakattiin. Istuimme hiljaa lattialla. Olimme olleet parakissa jo kauan.
\"Tarasov, arvaa kuule mitä\", sanoi Bukin äkkiä, rikkoen pitkän hiljaisuuden. \"Me jätettiin Gribanovin kanssa sinut taakse. Me ei koskaan pidetty sinusta.\"
Nyökkäsin ja katsoin ovea. Ulkopuolella oli hiljaista. Bukin vaikeni ja jäi omiin aatoksiinsa.

\"Kuule Tarasov. Olisiko sinulla heittää yhtä tupakkaa.\"
Kaivoin taskustani askin. Ne olivat kaksi viimeistä tupakkaani. Annoin toisen Bukinille. Hän sytytti sen. Pistin itsekin palamaan.
\"Kohta meiltä loppuu lampusta löpö ja sitten olemme täällä pimeässä\", sanoi Bukin hiljaa. Hymyilin.
\"Ei tuonne uloskaan halua mennä.\" Bukin puhalsi savurenkaan. \"Kuule Tarasov.\"
\"No mitä?\", vastasin.
\"Tämä oli ikävä tapaus.\"
Nyökkäsin. Tupakka lähes poltti sormiani. Bukin tumppasi omansa lattiaan ja nousi. Hän käveli ovelle ja katsoi minuun. Joku iski oveen lujaa, ja Bukin säpsähti. Hän hymyili.
\"Paska episodi.\"
Bukin nosti pöydän oven edestä ja painoi kahvaa avatakseen oven. Petrolilamppu sammui.